Tanks! - Wargame Construction Set II – Tankkeja ja ihmisiä

SSI, tuo sotapelien tusinatehtailija, on tällä kertaa onnistunut hyvin. Mech Brigadesta kuuluisa Norm Koger on tehnyt Wargame Construction Setille jatkoa ja tuloksena on mielenkiintoisin heksapohjainen sotapeli pitkään aikaan. Oivan pelin mukaan on pakattu hyvä skenaario- ja joukko-osastoeditori _ tapa, jonka soisi yleistyvän muissakin peleissä.

Tanks! kattaa aikakaudet aina ensimmäisestä maailmansodasta Persianlahden sotaan. Taistelutantereille on haalittu aikavälin tärkeimmät tappelupukarit asianmukaisine kalustoineen, harmittavasti tosin vietnamilaiset ja kiinalaiset puuttuvat eikä muuten hyvällä skenaarioeditorilla pysty editoimaan joukkojen ominaisuuksia tai osapuolten nimiä. Verkoissa kuulemma on jo ratkaisu ongelmaan ja sieltä löytyvän apueditorin avulla pystyneekin virittämään skenaarion vaikkapa Suomi-Neukut-maaottelusta.

Mutta tämähän on helppoa!

Strategiapelien klassisesta helmasynnistä eli eteerisestä käyttöliittymästä ollaan ehkä pääsemässä eroon, sillä operointi ja yksiköiden liikuttelu on Tanksissa kätevää ja vaivatonta. Perussotiminen hoituu letkeästi hiiren napeilla: oikealla napilla valitaan yksikkö, vasemmalla käsketään sen siirtyä jonnekin ja taas oikealla käsketään sitä avaamaan tuli. Ajoneuvosta jalkautumista ja muita lisätoimintoja varten on ruudun oikeassa laidassa lisänappeja.

Tanksin mukana tulevat skenaariot imevät mukaansa käsittämättömän hyvin. Esimerkiksi vuoden 1940 skenaariossa ranskalaiset vastaan saksalaiset harmitti ihan aidosti, kun patonginheiluttajat jyräsivät Char Legereillään goottipanssarit ruttuun viidennen kerran. Skenaarioeditori auttoi aloittelijan pälkähästä, samat saksalaiset terästettynä parilla sopivasti sijoitetulla 88-millisellä tykillä sai Citroen-pellin iloisesti kolisemaan ja teutonin suun messingille.

Myöhemmin skenaarioita oppii katsomaan ihan uudella silmällä eikä skenaarioeditoriin tarvitse turvautua. Homman idea on löytää vastustajan maastolliset ja kalustolliset heikkoudet. Esimerkiksi jos molemmilla osapuolilla on kranaattien läpäisykyky yhtä hyvä, mutta toisella on kantama parempi, lienee selvää, minkälainen maasto suosii ketäkin. Taktiikan valintaa auttaa mainio kalustonvertailunäyttö, jossa näkee tankki tankilta, kuinka kukin pärjää mitäkin vihollisen kalustoa vastaan.

Maasto vaikuttaa sopivalla tavalla taisteluihin: jalkaväen on syytä pysyä pois rypsipellolta, jos pellon toisessa päässä odottaa plutoona Tiikereitä. Käytetty skaala, 250 metriä per heksa, on sen verran passeli, että pelkästään heksan maastotyypillä ei ole merkitystä. Kun aseiden kantamat ovat puolesta kilometristä neljään, on tulenjohdon ja muiden operaatioiden kannalta olennaisinta maaston muoto ja metsäisyys sekä mahdolliset ammutut savuverhot. Hyvänä lisämausteena mukana ovat miinoitteet ja sulutteet, jotka myös vaikuttavat suunnitelmiin. Ainoita puutteita maaston käsittelyssä on, että siltoja ei voi ampua hajalle.

Toimiva pelimekaniikka

Tiedustelu Tankeissa hoidetaan taistelupartioilla, jotka liikkuvat hyvin. Tiedusteluyksiköt ovat erinomaisia tulenjohtajia tykistölle ja kranaattipojille, joten kannattaa pyrkiä kaivamaan vastustajan tykistöpaikat selville. Myös teiden varsia kannattaa kytätä, tulenjohtotieto teitä pitkin matelevasta viholliskolonnasta on iloinen asia.

Jalkaväki kulkee hyvin panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen ja helikoptereiden mukana ja idea todenmukaisesta miehistön kuljetuksesta on hyvä. Toteutukseen on kuitenkin päässyt paha lapsus: kuljetuskalusto on kiinteästi jalkaväkijoukolle määrättyä, joten jalkautunut jääkäripataljoona ei pääse puron ylitse, koska kuorma-autoja ei voi kuljettaa yli eikä pelin mekaniikka salli odottavia kuorma-autoja. Hölmöähän tämä on, kuljetuskalusto pitäisi ilman muuta pystyä jättämään lähtöalueelle. Nykyisen pelimekaniikan mukaan helikopterit ja kuorma-autot kulkevat mukana metsissä ja soilla, ilmeisesti reppuselässä.

Pahin Tanksin vika on se, että kyseessä ei ole simulaatio taistelevista joukoista vaan itsenäisistä yksiköistä. Yksiköt eivät pakene linjojen pettäessä eikä läpimurrolla ole mitään merkitystä. Rintamasuunnallakaan ei ole mitään merkitystä muuten kuin panssarin vahvuutta arvioitaessa, esimerkiksi jalkaväkijoukkue taistelee samalla vuorolla yhtä hyvin joka suuntaan. Sinänsä hyvät helikopterioperaatiot menettävät paljon merkitystään kun vihollinen ei pahemmin hämmenny selustaan laskeutuneista maahanlaskujoukoista.

Kokonaisuus on toimiva ja mielenkiintoinen huolimatta muutamista puutteista, esimerkiksi kaksinpeli on sitä tyypillistä vuorottelua koneen äärellä tyyliin "älä kato nyt, mä siirrän". Silti lautapelimäisten nappulansiirtoautomaatti-periaatteella toimivien sotapelien sarjassa Tanks sijoittuu korkealle ja hyvä pelattavuus ja skenaarioeditori takaavat, ettei peliin heti kyllästy.

90