"Pelaaminen on vaarallista" uutisoivat viralliset tahot. Uutistoimistojen uutissähkeet kertovat nettimaratonpelisessioon urvahtaneesta hemmopolosta, ja tapahtumaa ruotivat heti kohta iltapäivälehdissä kaikenkarvaiset asiantuntijat neurotieteilijöitä myöten. Viimeisin villitys on dualshock-ohjaimen aiheuttama tärinätauti, joka kuivattaa väriseviä ohjaimia käyttävien selkäytimet ja tekee saman tien hermoihin ja luihin rotanmentäviä reikiä.
Mutta onko mikään tauti, kivistys, kolotus tai oireyhtymä virmasta puhumattakaan koskaan iskenyt allekirjoittaneeseen, pelejä vuosikaudet kaikilla koneilla, ohjaimilla, mausteilla ja mömmöillä pelanneeseen? Vastaus on yksiselitteisesti kyllä - ja viimeksi tänä kesänä. Voin jo kuvitella lööpit: peliguru joutui pelisyndrooman kurimukseen.
Mutta mennäänpä ensin hetkeksi historian hämäriin. Ensimmäinen kokemani pelitauti oli jokunen vuosi sitten omituinen oikean lonkan oireyhtymä. Kun liikutin lonkkaani, lonkan suunnasta kuului mystinen naksahdus. Ihmettelin oiretta aikani kunnes tajusin, että olin juuri arvostellut perä perään parissa viikossa kaksikymmentäseitsemän kaahauspeliä ja tehnyt rattitestin siihen päälle. Olin siis roikuttanut jalkaani pedaalin päällä mitä mielikuvituksellisimmissa koukkuasennoissa tuntitolkulla # ja kuinka ollakaan kaikkien tuntema virtuaalirallikuskin lonkkanaksutusoireyhtymä oli päässyt yllättämään.
Viimeisimmän pelitautini sain tuta tänä kesänä. Nurkassa yksinäisenä nököttävä japsi-PS2 kaipasi purtavaa ja siihen hätään ilmestyi DDRMAX 6th Mix -tanssipeli, armottoman addiktiiviseksi rakennettu bemaniklassikko. Tanssimatto tantereeseen ja hysteerinen ennätyksen metsästys saattoi alkaa. Vaivaisen yhden illan pelisession jälkeen tanssimattomat jalkani ilmoittivat seuraavana päivänä hitusen haiskahtavan vastalauseensa. Oikea polvi oli niin kipeä, että kävely sujui vaivoin ja ontuen. Lääkäriinkö? Pah! Oma ja riittävän tarkka diagnoosini oli hyppääjän polvi, tauti joka voi iskeä kohtalokkaasti vaikkapa kolmiloikkaajaan. Hoito? Virta koneeseen ja tanssinrytkeeseen mukaan. Johan alkoi polvi vertyä eikä ole muuten sen koommin vaivannut.
Pelivaivoihin liittyy mediassa jostain kumman syystä hysteriankaltainen kuorrutus. Tärinätauti dualshock-ohjaimista on uskomaton väite. Hellanlettas sentään, sen verran vienoa, kainoa tärinää ohjain antaa, ettei se taatusti aiheuta tärinätautia kenellekään. Oikeasti tärinätaudin saivat entisvanhaan metsurit, jotka työkseen rynkyttivät menemään vanhanmallisilla moottorisahoilla vuosikausia pitkää päivää. Ilmoittaudun heti vapaaehtoiseksi koehenkilöksi tärinätautitutkimukseen! Minun kehooni saa liimata kymmenen värinäohjainta eri puolille vuodeksi. Tärinätautia en taatusti saisi mutta hulluksi kyllä tulisin.
Ihminen voi sairastua, kouristaa, väristä ja täristä tehdessään ihan mitä tahansa - parhaimmillaan pelkän mielikuvituksen voimalla. Jokaiseen harrastukseen liittyy vaaroja ja uhkia ja joihinkin jopa oikeita sellaisia. Syvänmerensukellus, vuorikiipeily, mäkihyppy, urheiluautoilu ja vaikkapa jenkkilipun hillitön heiluttaminen sopivaksi katsotussa arabimaassa on taatusti huomattavasti vaarallisempaa kuin harmiton peliohjaimen pyöritys. Ja jo pelkkä asuminen ja eläminen Israelissa voi tappaa ilman ennakkovaroitusta. Mittasuhteet olisi muistettava kun pelioireyhtymistä puhutaan. Naksu lonkka, naksu!
