Tanner tömisee, kun Tantor syöksyy Tarzan selässään kotiin suoraan valkokankaalta.
Joulunajan piirroshitti on Disneyn viimeisin eli Tarzan, tarina jo vauvana vanhempansa viidakossa menettäneestä lordi Greystokesta, jonka apinaemo ottaa hoiviinsa. Sivistynyt alkuperä selviää Tarzanille pikkuhiljaa ja siinä sivussa hän törmää myös Janeen, elämänsä rakkauteen.
Tervetuloa viidakkoon
Tarina etenee jokseenkin elokuvan mukaan. Ensimmäiset kentät pelataan lapsi-Tarzanina, joka varttuu aikuiseksi pikkuhiljaa. Juoni etenee lapsuusajan viidakkoleikeistä Janen kohtaamiseen, viidakosta lähtöön, viimeiseen taisteluun ja onnelliseen loppuun.
Pikku-Tarzania vastaan tulee kaikenmoisia apinoita ja muita eläimiä, joista on enimmäkseen harmia. Matkan varrelta voi keräillä elämiä kartuttavia kolikoita, terveyttä parantavia sekä heittoaseena toimivia hedelmiä. Viidakossa temppuilun salat opitaan vähitellen Terk-ystävän opastuksella. Tarzan voi hypätä, jäädä roikkumaan puun oksalta, kiivetä, heitellä hedelmiä, heiluttaa veistä, heilautella itseään liaanien varassa ja jopa surffata pitkin puunrunkoja.
Jokaisen kentän tarkoituksena on yksinkertaisesti edetä alusta loppuun _ yleensä vasemmalta oikealle. Ylimääräisiä pisteitä voi hankkia etsimällä hankalampia reittejä.
Kentissä on aina jokin elokuvan juoneen liittyvä teema. Pikku-Tarzan saa muun muassa tuta tovereiden kiusaamisen ja joutuu rohkeutensa osoittaakseen nyppäämään karvan elefantin hännästä. Aikuinen Tarzan taistelee suurta Saboria vastaan, pelastaa ystävänsä häkeistä ja auttaa Janen pakoon hurjistuneilta paviaaneilta.
Vaikka suurin osa seikkailusta pelataan itse viidakon valtiaana, pariin otteeseen saa kokeilla astumista muiden kenkiin ja juosta Janena pakoon paviaanilaumaa tai riehua leirissä pienenä Terk-apinana. Kun yksi kenttä on selvitetty, aukeaa pääsy seuraavaan animaatiopätkän kera.
Sulavaa liikettä
Suurimman vaikutuksen Tarzanissa tekee grafiikka. Pelkästään taustan viidakkomaisemat ovat kauniin tunnelmallisia ja täynnä yhteensointuvia ja sopivan murrettuja värisävyjä yksityiskohtia unohtamatta. Syvyysvaikutelma on hieno. Kuvassa myös tapahtuu koko ajan _ linnut lentelevät ja eläimet liikehtivät taustalla niin kuin viidakossa odottaisikin.
Myös Tarzan itse on vaikuttavaa työtä. Apinamies liikehtii notkeasti halki ryteikköisen viidakon täydellisen luontevan näköisesti. Jokainen liike on tarkkaan harkittu ja animoitu. Vaikutelma piirroselokuvasta on hämäävä.
Sama liikkeen kauneus pätee myös viidakon muuhun asujaimistoon. Sen lisäksi, että esimerkiksi pienikokoiset apinat on esitetty lajitarkasti (varsinkin raitahäntäinen kissamaki on ihastuttava), niiden notkeaa liikehdintää puiden oksilla katselisi pidempäänkin _ ellei olisi vaaraa jäädä niiden törmäilyn jalkoihin.
Tarzanin kasvu aikuiseksi näkyy, mutta myös tuntuu Tarzanin liikkeissä. Pikku-Tarzan on notkea ja vikkelä kuin marakatti, kun taas aikuisen Tarzanin liikkeet ilmentävät enemmän voimaa menettäen samalla osan sulavuudestaan.
Äänet ovat standarditasoa, eivät ihmeellisen loistokkaita mutta eivät vallan kelvottomiakaan. Viidakon elävät pitävät omaa konserttiaan, mutta suurin osa äänistä on tavanomaista pimputusta ja kilkutusta tavarankeruun yhteydessä.
Tarzan itse äännähtelee liikkeidensä tahdissa ja onkin suorastaan koomista, miten tuskaisan ähkäisyn jokainen ponnistus tuntuu vaativan heti kun aikuisikä koittaa. Suomenkielinen dubbaus puhutuissa kommenteissa ja kenttien välisissä elokuvanpätkissä on sentään mainion pirteä, samoin säätövalikoissa esiintyvä Jane, joka alkukielellä oli suorastaan äitelä.
Mätiä hedelmiä
Tarzan on selkeästi suunnattu koko perheelle, mikä näkyy aloitusvaikeudessa ja kontrolleissa. Muutama ensimmäinen taso on suorastaan naurettavan helppo, eikä homma paljon vaikeudu myöhemminkään. Sinänsä simppeliä peliä onkin sitten keinotekoisesti vaikeutettu parissa kohdassa yllättävällä äkkikuolemalla tai totaalisen vaikealla taistelulla.
Lisähankaluutena pelissä on suorastaan luvattoman kankea ohjaussysteemi. Tarzan tottelee komentoja pienellä viiveellä ja viidakossa ammottavat kuilut vaativatkin usein osansa, ennen kuin oppii painamaan nappia riittävän ajoissa. Sama ärsyttävä kankeus iskee varsinkin taistelun tiimellyksessä, kun Tarzanin pitäisi iskun jälkeen päästä nopeasti tolpilleen ja niskan päälle. Viaton törmäys piskuiseen apinaankin lamauttaa sankarimme niin, ettei hän kykene mihinkään hetkeen _ ja lisää vahinkoa tulee.
Pelatessani puntaroin, onko Tarzan 2D- vai 3D-peli. Ensimmäiset tasot soljuvat tavallisen tasohyppelun tapaan vasemmalta oikealle, mutta välillä aukenee eteen reittejä, jotka tuovat kolmiulotteisen oloista reittiä lähelle pelaajaa tai vievät kauemmaksi taustalle. Kolmiulotteinen vapaan liikkumisen illuusio korostuu varsinkin laivamatkalla, jossa koko kansi on vapaata temmellystilaa, käytävät sen sijaan ovat selkeästi kaksiulotteista aluetta.
Tämä ulottuvuuksien välillä hyppiminen lisää ohjailuongelmia ja tuntuu välillä keinotekoiselta, kun jonnekin "etualan" reitille päästäkseen onkin palattava takaisin ja käännyttävä juuri tietyn oksan kohdalta eri suuntaan.
Varsinaisen haastavuuden puutteen lisäksi Tarzan on äkkiä pelattu läpi. Kenttiä on vain kolmetoista, eikä mikään niistä ole erityisen pitkä. Lisäksi ne ovat varsin samanlaisia eli puutumus iskee nopeasti.
Minä Tarzan, sinä Jane
Aivan autenttista kuvaa itse viidakon valtiaasta peli ei oikein anna, mutta kyseessähän onkin koko perheen piirretty. Sankarin allergisuus vedelle (olkoonkin sitten piraijoita kuhisevaa, mikä on mielenkiintoista, koska piraija on eteläamerikkalainen kala) ja heikkous parin kaljamahaisen veistä heiluttelevan työmiehen edessä on masentavaa. Oikea Tarzanhan selättää pedon kuin pedon painimalla, sukeltaa minuuttikaupalla ja laskee vesiputouksenkin jättiläislumpeenlehdellä.
Mitä Tarzanista sitten jää käteen? Ihan mukava sesonkipeli, jonka puutteet kohdeyleisö varmaankin ohittaa olankohautuksella ja ryntää riemusta kiljuen ostamaan muita Tarzan-hittituotteita. Vaikka uusia ideoita ei peliin olekaan uhrattu, on se kuitenkin aivan kelvollista ajanvietettä ainakin hiukan nuoremmille.
Jos Tarzan-kuume iskee elokuva- ja pelinautinnon jälkeen, suosittelen lämpimästi kipittämään kirjastoon ja lainaamaan sieltä apinain kuninkaan seikkailut siinä oikeassa ja alkuperäisessä muodossa, missä ne ovat parhaimmillaan.
79
