Team Astralis - Counter-Strikea rahasta

Nettiräiskintäpeleille omistautuneet joukkueet, klaanit, ovat kaikessa hiljaisuudessa muuttuneet kalpeiden teinipoikien salaseuroista järjestäytyneeksi joukkueurheiluksi. Klaaneja on pilvin pimein ja niiden keskinäinen paremmuus mitataan viikosta toiseen pyörivissä turnauksissa ja peliliigoissa.

Klaanit eivät ole samalla viivalla, sillä niiden keskuudessa on jo pidemmän aikaa ollut käynnissä jako kahteen kastiin: amatööreihin ja ammattilaisiin. Ammattimaisen ja amatööriklaanin välinen ero voi ulkopuolisesta tuntua vaikeasti hahmotettavalta, mutta jälkimmäiset jäävät rannalle ruikuttamaan, kun mestaritason joukkueet lentävät kaukomaiden rahaturnauksiin.

Laitevalmistajilta ja muilta yrityksiltä virtaavan sponsorirahan ansiosta huippupelaajille järjestettävien kansainvälisten peliturnausten pääpalkinnot ovat kehittyneet hulppealle tasolle. Esimerkistä käyköön amerikkalaisen Cyberathlete Professional Leaguen marraskuussa pelattava mestaruusturnaus, jonka voittajille on jaossa 500 000 dollarin palkintopotti.

Kansainvälisten turnausten osallistujat valitaan yleensä kansallisten esikarsintojen kautta. Seula on armottoman tiukka, sillä vain karsinnan voittaja saa kutsun rahakkaisiin loppupeleihin. Koska tällaiset näytön paikat ovat harvassa, ammattimaisella tasolla pelaaminen on Suomen oloissa mahdollista vain harvalukuiselle eliitille.

Vaikka ammattipelaaminen on muutakin kuin pelkkää Counter-Strikea, sen asema rahaturnausten tärkeimpänä pelinä on kiistaton. Counter-Striken asemaa uhkaa vain paremman näköinen Counter-Strike: Source. Nätimpi Counter-Strike olisi turnausjärjestäjien mieleen, mutta pelaajat ovat vastustaneet sukupolvenvaihdosta kiivaasti.

Suomalaiset ovat Counter-Strike-piireissä kovassa maineessa, joten sinivalkoiset värit ovat olleet hyvin edustettuina viime vuosien arvoturnauksissa. Suomi-Kauntterin kovin nimi oli pitkään Cyberathlete Professional Leaguen turnauksia kiertänyt, Samsungin sponsoroima Destination Skyline. Skylinen kansainvälisesti tunnustettu ryhmä joutui nöyrtymään TiltGames 2004 -turnauksessa, jossa turnausviikonloppua varten perustettu Team Astralis löi ennakkosuosikin erävoitoin 16-10.

Destination Skylinesta ja Team Astraliksesta muodostui pian rakkaita vihollisia, jotka löivät päitä yhteen melkein jokaisen suomalaisen turnauksen finaalissa. Skylinelta jäi revanssi saamatta, sillä Astralis osoittautui Suomi-areenoilla täysin voittamattomaksi. Jokaisen turnauksen, johon Astraliksen miehistö osallistui, se myös voitti.

Destination Skylinen tähti kääntyi lopullisesti laskuun viime talvena, kun klaanin huippupelaaja Joona "Natu" Leppänen loikkasi Astralikseen. Pelaajakadon runteleman Skylinen päivät olivat luetut. Huhtikuussa klaani hajosi lopullisesti.

Ammattilaisklaanin toiminta ei pyöri itsestään. Suuren maailman tyyliin Astraliksella on oma manageri hoitamassa matkajärjestelyitä ja juoksevia asioita. Astraliksen manageri Fu "Kim" Qiang on harvinaisen näkyvä hahmo Suomen Counter-Strike-skenessä, sillä pelaajat tuntevat hänet helsinkiläisen Level 7 -pelikahvilan omistajana.

Omien sanojensa mukaan Fu Qiang ei suhtaudu managerointiin työnä eikä harrastuksena, vaan velvollisuutena. "Kun minua pyydettiin manageriksi, mietin vastaustani pitkään. Tiesin kyllä, että Astralis on paras klaani Suomessa - ei sellaiseen vastuuseen voi suhtautua kevyesti. Lähdin mukaan, koska haluan auttaa heidät seuraavalle tasolle."

Fun mukaan ammattilaisklaania ei voi johtaa harrastajamaisesti. "Ammattimaisklaanilla on oltava ammattimainen organisaatio", hän sanoo. "Se ei riitä, että viisi tyyppiä vain ilmaantuu matsiin sovittuna aikana."

Tiimin on oltava vakaa ja pelaajien sitoutuneita. Stabiliteetti on tärkeää, koska klaanin jäsenten on kyettävä mukautumaan toistensa pelityyliin. "Silloin syntyy sellaista sanatonta ymmärrystä, että pelaajat tietävät paikkansa kentällä puhumattakin. Sellainen vaatii pitkäjänteistä yhdessä harjoittelua, eikä se onnistu, jos klaanin pelityyli menee pelaajavaihdosten takia uusiksi kolmen kuukauden välein."

Ammattimaisuuteen kuuluu myös, että pelaajat tietävät mitä haluavat ja keskittyvät olennaiseen. Jos tavoitteet hämärtyvät, voi käydä kuten kahdelle ennakkosuosikille viimekuisen Assembly-tapahtuman yhteydessä pelatussa WarCraft III -turnauksessa. Turnauksen voittaneen "Leijonamielen" veroisiksi arvioidut WarCraft-huiput valmistautuivat turnaukseen pelaamalla yöt läpeensä. Peliputki päättyi siihen, ettei kumpikaan kyennyt väsymykseltään saapumaan turnaukseen. "Se ei ollut ammattimaista", Fu toruu.

Ulkomaiset arvokisat ovat Fu Qiangin mielestä konkreettisin vedenjakaja ammattilaisuuden ja amatöörien välillä. Tiimi ei saa nimeä, jos se ei matkusta kansainvälisiin turnauksiin. "Jos joukkue ei ole koskaan pelannut Suomen ulkopuolella, sitä on vaikea mieltää ammattilaisklaaniksi", Fu toteaa.

Astraliksen manageri löytää ammattimaisuudelle vielä yhden määreen: "Pelaajien on oltava todella hyviä."

Fun painottama joukkueen vakaus joutui koetukselle elokuussa, kun Skyline-vahvistus Joonas "Natu" Leppänen erosi Astraliksesta vain muutaman kuukauden mukanaolon jälkeen. Natu rekrytoitiin brittiläiseen 4Kings-klaaniin, joka on pelaajamäärässä mitattuna Team Astralista selvästi suurempi organisaatio. Lähdön keskeisenä vaikuttimena oli raha, jota ATI:n ja Intelin näkyvästi sponsoroimassa 4Kingsissä riittää. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy.

"Tätä voi tavallaan kutsua urassa eteenpäin menemisenä, vähän kuin jääkiekonpelaaja vaihtaisi SM-liigasta NHL:ään", Natu sanoo. "Itselläni on aina ollut halu päästä kokeilemaan siipiä monikansallisessa joukkueessa ja muutenkin vähän erilaisessa ympäristössä. Olen tehnyt suomalaisen pelaamisen eteen paljon työtä viimeisten vuosien aikana, nyt oli aika siirtyä eteenpäin."

Natun lähdön jälkeen Astralikseen jäi neljä aktiivipelaajaa, Arto "Guardian" Siukola, Niklas "BloodR" Nyman, Nico "Nicoustine" Hagelberg ja Suomen parhaaksi AWP-ampujaksi tituleerattu Tino "Tihop" Puumala. Koska Counter-Strike-matseihin tarvitaan viisi pelaajaa, vajaamiehitys oli korjattava välittömästi. Se ei ollut ongelma, sillä Suomen parhaat pelaajat jonottivat klaaniin pääsyä. Natun korvaajaksi nimettiin jo samalla viikolla Oskari "Ruuit" Aspe, joka tunnettiin aiemmin Junk 52 -klaanin pelaajana.

"Suomi on täynnä loistavia pelaajia", Astraliksen manageri Fu Qiang sanoo, "Heistä voisi vaivatta koota maailman kahden-kolmen parhaan joukkoon sijoittuvan tähtijoukkueen. Minusta olisi todella sääli, jos Suomen huippupelaajat hajaantuisivat ulkomaisiin klaaneihin."

Vaikka arvoturnauksissa jaetut palkintorahat ovat kaukana pikkusummista, yksittäiset pelaajat eivät voi rakentaa niiden varaan talouttaan. Palkintorahaa kun ei kerry, ellei klaani sijoitu turnauksessa kolmen parhaan joukkoon. Ulkomaiden mahtiklaaneissa ongelma on ratkaistu maksamalla pelaajille voittorahoista riippumatonta kuukausipalkkaa. Team Astraliksen managerin mukaan Suomi laahaa näissä asioissa kaukana perässä.

"Minulle klaanin managerina kuukausipalkan maksaminen pelaajille on ehdoton päätavoite, nythän nämä kaverit edustavat Suomea käytännössä vapaaehtoistyönä", manageri Fu Qiang sanoo. "Realistisesti ajatellen klaanimme tuskin pystyy venymään mihinkään kahdentuhannen euron kuukausipalkkaan. Jos voisin maksaa pelaajilleni edes 500-800 euron palkkaa, sekin olisi jo jotain."

Team Astralikselle on kuitenkin tärkeintä matkustaa ulkomaille. Palkanmaksu olisi seuraava askel, mutta myös askel, jota ei oteta ilman nykyistä laajempaa sponsoritukea.

Ammattilaisklaanilla riittää kuluja. Pelaaminen on välineurheilua, joten pelikoneiden täytyy olla viimeisintä huutoa. Matkustaminen maksaa, samoin turnausmatkalla asuminen ja eläminen. Onni on, että ainakin osa turnausten järjestäjistä tulee matkakuluissa klaaneja vastaan.

"Kesällä pojat matkustivat kuukaudeksi pelaamaan World E-Sports Gamesissa Etelä-Koreassa. Kuvittele - kuukaudeksi! Kuinka moni 18-vuotias pystyisi maksamaan sellaisen matkan omasta pussistaan?" Fu kysyy. "Juuri siihen tarvitaan sponsoreita."

Suuria arvoturnauksia ei pelata Suomessa tai edes Pohjoismaissa. Electronic Sports World Cupia varten Astralis joutui matkustamaan Ranskaan, Cyberathlete Professional Leaguen finaali pelataan Amerikassa ja World Cyber Games Singaporessa. "Paljon kuluja", Fu tiivistää.

Fu on selvästi harmissaan siitä, kuinka laiskoja suomalaiset yritykset ovat tukemaan ammattipelaamista. Ulkomaisilla komponentti- ja tietokonevalmistajilla on jo vuosien perinteet paikallisten klaanien sponsoroinnista. Fun mukaan Suomessa ei vielä tajuta, miten suureksi ammattipelaaminen on maailmalla kasvanut.

"Sponsoroinnissa ei edes ole kyse pelkästään rahan vastaanottamisesta. Pystymme antamaan sponsoreillemme jotain takaisin: ainutlaatuista näkyvyyttä ulkomaisissa turnauksissa. Esimerkiksi viime vuonna CPL:n finaalipeliä Dallasissa seurasi yli 30 000 ihmistä. Kymmenellätuhannella eurolla Astralis matkustaisi pelaamaan tuollaisessa turnauksessa. Samalla rahalla yritys saisi mitä, yhden sivun ilmoituksen Ilta-Sanomista? Ehkä vähemmän?"

Fu muistuttaa, että sponsorointi lisää pelaajien menestyspaineita. "Jos klaani matkustaa sponsorirahalla ulkomaille, ei missään tapauksessa riitä, että sijoittuu sadan joukosta sijalle 90. Sponsoroidun klaanin on ehdottomasti tähdättävä kärkisijoille."

Counter-Striken pelaajia on varmasti kaikissa ikäluokissa, mutta varsinainen ammattipelaaminen on nuorten ihmisten hommaa.

Liekö syynä sitten huipussaan oleva reaktionopeus tai ylipäätään mahdollisuus käyttää enemmän aikaa pelaamiseen, mutta huippuklaanien jäsenet ovat järjestään teini-ikäisiä tai juuri parikymmentä täyttäneitä. Kolmikymppiset ovat näissä piireissä täysin ikäloppuja, eikä 17-18-vuotiaista koostuva Astraliksen tiimi tee poikkeusta sääntöön.

Manageri Fu heittää puolitosissaan, että pojilla on viitisen vuotta aktiiviuraa jäljellä. Sitä ennen nuorelle tiimille ehtii tapahtua paljon.

Astraliksen jäsenistä on turha maalata kuvaa friikkipelaajina, joiden elämä on pelkkää Counter-Strikea. Pikemminkin he ovat luonnonlahjakkuuksia, jotka pelaavat sen verran, että perustaidot pysyvät yllä. Esimerkiksi tiimin tarkka-ampuja Tino Puumala ei keksi mitään erityisempää syytä tarkasti napsuviin laukauksiinsa. "Se vain tulee pelaamalla", hän sanoo.

Tärkeiden turnausten alla Team Astralis herää toden teolla eloon. "Pari viikkoa ennen turnausta saatamme pelata kolmekin harjoitusmatsia päivässä", Puumala sanoo. "Harjoitteluun kuuluu, että kokoonnumme ainakin pariksi illaksi yhteen pelaamaan Level 7 -kahvilan koneilla. On tosi tärkeää, että joukkue treenaa samassa huoneessa, vain silloin oppii tuntemaan toisten pelityylin."

Joukkueen taktikon Arto "Guardian" Siukolan mukaan Astraliksen pelityyli on erittäin suoraviivainen ja hyökkäävä. Liian jäykästi laaditut pelisuunnitelmat eivät saa häneltä kannatusta.

"Nykyään kyllä näkee, että monet suomalaiset klaanit yrittävät toistaa ulkomaalaisten taktiikoita, joissa katsotaan hirveän tarkasti kaikkien pelaajien paikat," Siukola kuvailee. "Hommaan kuuluu, että joukkue heittää valo- ja savukranaatit prikulleen ennalta sovittuihin paikkoihin. Kai mekin tehdään samaa, mutta ei sitä niin tarkasti tarvitse suunnitella."

Voitontahto on taktiikkaa tärkeämpää. Kuukausi sitten Astralis oli saada kunnolla selkäänsä Assembly-turnauksen finaalissa. Peli ei kuitenkaan päättynyt sensaatiomaiseen tappioon. Arto Siukola tietää syyn.

"Nykypeleissä käy melkein niin, että jos kaksi samantasoista klaania pelaa vastakkain, lopputulos riippuu joukkuehengestä ja pelaajien mielentilasta. Assemblyssa olimme aluksi häviöllä 10-5 Serengeti-klaania vastaan. Kyllähän se pysäytti ajattelemaan, että mitäs nyt tehdään. Sen jälkeen veimme yksitoista erää putkeen ja korjasimme voiton kotiin."

Team Astraliksella on edessään vilkas syksy, joka huipentuu marraskuussa World Cyber Gamesin kansainväliseen lopputurnaukseen Singaporessa.

Turnauksen pelivalinta on suuri epävarmuustekijä melkein kaikille osallistujille. Tämän hetken tietojen mukaan ottelut pelataan ammattipelaajien suosiman alkuperäisen Counter-Striken sijaan Counter-Strike: Sourcella. "Jos matsit todella pelataan siellä Sourcella, lopputulos on täysin arvan varassa, sillä se on ihan eri peli", Tino Puumala arvioi.

Epävarmuus on Astraliksen pelaajille epäilemättä raastavaa, sillä vaikka Suomi on jo valloitettu, klaani ei ole vielä yltänyt mitalisijoille kansainvälisissä turnauksissa. Lähimmäs isoja rahapalkintoja Astralis ylsi Samsung Euro Championship 2005:ssä, jossa joukkue sijoittui neljänneksi. Muissa turnauksissa sijoitukset ovat olleet tyypillisesti 16 parhaan joukossa.

Ennen World Cyber Gamesiä Astraliksella on vielä työtä uuden pelaajakokoonpanon kanssa. Natun korvannut Oskari "Ruuit" Aspe on jo pelannut ensimmäiset harjoituspelinsä muun Astraliksen mukana. Aivan kuten oikeassa urheilussa, kisakunto saavutetaan tiukalla treenaamisella.

Astraliksen managerilla riittää uskoa joukkueen mahdollisuuksiin. "Näillä pojilla on valtavasti potentiaalia. Luotan siihen, että puolen vuoden sisällä he yltävät vielä uskomattomiin suorituksiin."

Manageri Fu ei lähde veikkaamaan Astraliksen sijoitusta Singaporessa. "Sen sanon, ettemme matkusta sinne lomailemaan."

Lisää aiheesta