Gothoksen läntisessä kolkassa asustaa kaksi eriskummallista kansaa. Dreamerit ovat haltijamaisia velhoja, jotka osaavat taikoa ja steamerit koneita palvovia tekniikkafriikkejä. Synkän menneisyytensä takia kansat eivät ole juuri tekemisissä keskenään ja asustavat erillään kahdessa kaupungissa.
Kun savunkatkuiseen Steamertowniin hyökkää joukko maan syvyyksistä nousseita hirviöitä, alkaa Dreamertownissakin säpinä ja pelaaja päästetään Melvin-nimisen sankarinplantun saappaisiin.
Melvin on puoliksi dreamer ja puoliksi steamer, minkä takia häneen on aina suhtauduttu epäluuloisesti. Niinpä häntä syytetään tapahtuneesta ja hän joutuu jättämään kotinsa ja pakenemaan Dreamertownista. Tästä alkaa pitkä, vaarojentäyteinen seikkailu, kun Melvin yrittää löytää syyn tapahtuneelle ja täyttää velvollisuutensa legendaarisena teknovelhona.
Miekkaile, loitsi ja ajattele
Tyylitietoisesti nimetty TechnoMage: Return of Eternity on saksalainen toimintaroolipeli, jossa pääosan varastavat perinteiseen tapaan taisteleminen ja ongelmanratkonta. Tarina etenee, kun pelaaja ohjaa Melviniä läpi Gothoksen kahdeksan eri maailman, keskustelee ystävällisten olentojen kanssa ja tappaa kaikki vähemmän ystävälliset.
Kaupungeissa Melvinille tyrkytetään vähän väliä erilaisia tehtäviä, joiden parissa peliaika pääasiassa kuluu. Tehtävistä ainoastaan juoneen liittyvät ovat pakollisia, mutta muidenkin suorittaminen kannattaa, sillä niistä saa kokemusta. Toimeksiannot voivat olla vaikkapa tyyliä: etsi kaupungin laidalla olevasta pusikosta avain ja vapauta sillä viinihöyryissä itsensä liikkeeseensä lukinnut viinikauppias, osta tältä pullo ja vie se majatalonpitäjälle. Pakolliset luolastot sijaitsevat aina lähistöllä pullollaan puzzleja, hirviöitä ja epämääräistä tavaraa, jota ilman peli ei etene.
Melvinin kykyarsenaali kattaa miekanheiluttelun, loitsimisen, hyppimisen sekä laatikoiden siirtelyn. Näistä kolmea ensimmäistä hyödynnetään taistelussa, viimeistä puzzleissa.
Tappaminen on yksinkertaista. Kun vastaan kävelee vihamielinen ötö, rämpytetään joko loitsu- tai asenappia, jolloin Melvin loitsii tai hutkii aseellaan, sekä väistellään vastaiskut hyppimällä. Toimintaa hankaloittaa aavistuksen verran heikko ohjaustuntuma, minkä takia kaikki tarkkuutta ja nopeutta vaativat (bossi)taistelut sekä tasohyppelykohdat aiheuttavat tarpeetonta päänvaivaa.
Jokaisesta tapetusta hirviöstä ja onnistuneesta tehtävästä ropisee elintärkeitä kokemuspisteitä. Aina uuden kokemustason myötä pelaaja voi jakaa pisteitä Melvinin eri ominaisuuksille. Näin hahmoa pääsee kehittämään halutessaan joko fyysiseksi taistelijaksi, loitsivaksi velhoksi tai joksikin siltä väliltä.
Vaikeustaso on sopiva. Kaikki vastaantarpovat viholliset antavat vakavasti otettavan vastuksen ja myös puzzleissa on pureskeltavaa, vaikkeivät ongelmat suunnittelultaan aivan esikuviensa Zeldan ja Alundran tasolle ylläkään. Tallentaa voi missä ja milloin vain, mikä on kätevää, vaikka jatkuva tallennusrumba katkookin pelirytmiä.
Kliseitä ja sympatiaa
TechnoMagen suurin ongelma on hetkittäinen tylsyys. Juonenkerronta kaipaisi usein lisää terävyyttä ja itse tarina voisi koostua muusta kuin kasasta ennalta-arvattavia kliseitä. Erityisesti alkupuolella juoni ei tahdo edetä ja pelaajaa juoksutetaan erilaisten irrallisten tehtävien perässä ilman sen kummempaa syytä tai seurausta.
Parasta antia on sen eläväntuntuinen, joskin teknisesti hieman suttuinen maailma. Värit on huolella mietitty ja tunnelmaa luovia yksityiskohtia riittää: lehdet lentelevät tuulessa, säätilat vaihtuvat ja luolastoja kolutaan soihdun lepattavassa valossa.
Tunnelmaa korostaa onnistunut äänimaailma linnunlauluineen ja tuulenhuminoineen sekä huomaamaton, mutta erinomainen taustamusiikki. Kaikki dialogi puhutaan ääneen, mikä tuo hahmoihin lisää eloa, mutta ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Ääninäyttely on kautta linjan vilpittömän hirveää.
TechnoMage on välillä hauska, välillä turhauttava ja välillä puuduttavan yhdentekevä, minkä takia pisteiden antaminen on erittäin vaikeaa. Kohtuuhyvän seikkailun kriteerit kuitenkin täyttyvät. Tekemistä on paljon, pelattavuus toimii ja kokonaisuus on puutteistaan huolimatta sympaattinen ja mietityn oloinen.
Mistään ikimuistoisesta merkkiteoksesta ei ole kyse, mutta tällaiset perustoimivat välipalaseikkailut puolustavat paikkaansa varsin hyvin.
78
