Tenc-Huu! Terveydeksi! Ei, vaan epäterveydeksi: Tenchun pääosassa ovat itämaiset tappamisen ammattilaiset, nuo mystiset ninjat. Ja vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä, aitojapanilaisen liioitellulla väkivallalla maustettuna.
"HAHAHAHAH, you can NEVER win the NINZA! HAHAHAH!", niin kuin dubatusti sanotaan. Ninjat ovat peleissä olleet milloin mitäkin, mutta harvoin sitä mitä ne todella olivat: salamurhaajia. Vaikka Tenchu esittää ninjat romantisoituina, ei pääasiana sentään ole miekka heiluen kyntää verinen ura läpi vartijoiden, vaan taistelun asemasta tärkeintä on taistelun välttäminen. Jos onnistuu läpäisemään tehtävän ilman että kukaan huomaa, saa mahtavan pistebonuksen ja vänkiä erikoisesineitä.
Activisionin Tenchu on Japanin-versiosta päivitetty ja kahdella lisätehtävällä laajennettu versio. Tehtäviä on nyt kymmenen, aiheina salamurhaa, dokumenttien kuljetusta, ninjatoverin tai prinsessan pelastusta ja jopa kukkasten keräilyä.
Vaiston varassa
Tasapuolisuuden nimissä ninjakseen voi valita miehen tai naisen. Siinä missä mies tekee enemmän vahinkoa, nainen on nopsempi. Kummankin sukupuolen tärkein työkalu on Ki-mittari, joka vastaa ninjavaistoa. Se kertoo, onko joku lähellä ja kuinka lähellä. Se myös varoittaa, koska ninja nähdään muttei tunnisteta, koska käry vihdoin käy ja jopa siitä, että vartijat ryhtyvät etsintäpuuhaan, esimerkiksi parhaan ystävänsä silvottuun ruumiiseen törmättyään. Tällöin ne kyttäävät kattojakin.
Heittokoukullaan ninja voi hinata itsensä esteiden yli tai katolle, missä on huomattavasti väljempi liikkua, eikä törmää kuin korkeintaan toisiin ninjoihin. Stealth-moodissa ninja menee kyykkyyn ja voi piiloutua vaikka kukkaruukun taakse. Salaninja voi liikkuakin kyyryssä, muttei kääntyä, mikä on vähän älytöntä, sillä kääntymistä varten pitää ponnahtaa pystyyn. Pikaisempi kyykkyliikkuminen sujuu kierähtämällä ja kuperkeikoilla. Ninja voi myös syleillä seinää ja kurkistaa nurkan taa.
Selectillä saa esiin summittaisen kartan pelialueesta. Sitä tarvitaan, sillä ninjalla ei ole apunaan minkäänlaista kompassia, ja ainakin minä jäin välillä kiertämään ympyrää.
Salassapysymisessä PlayStation pistää pahasti hanttiin. Pelialueen päivitysraja on paljon lähempänä kuin muissa samaa tekniikkaa käyttävissä peleissä, ja välillä voisin vannoa, että vartijat näkevät kauemmaksi kuin minä.
Ninjan pitäisi myös salamannopeasti pystyä skannaamaan ympäristönsä, mikä on Tenchussa turhan vaikeaa. Ninjan silmien läpi kyllä voi katsella ympärilleen 180 asteen kaaressa, mutta sen pitäisi sujua napsahtamalla.
Mitä ninjan fyysiseen suorituskykyyn tulee, ninjatarinoihin ja elokuviin verrattuna kumpikin ninja juoksee liian hitaasti. Huomattavasti pahempana ongelmana pelihahmo kääntyy kumman hitaasti. Koska ongelma on läpäissyt Activisionin uudistusprosessin ja vaivaa montaa muutakin 3D-peliä, syyllinen taitaa olla PlayStation itse. Hitaan kääntymisen lisäksi pelikamerakin on hidas, ja seuraa katsetta omituisella viiveellä. Näin peliin tulee napakan pelattavuuden asemasta vähän outo velttous.
Voi kun pelissä voisi käyttää PC:n räiskinnöistä tuttua, salamannopeaa hiiri/näppäimistöyhdistelmää joypadin asemasta. Jossa ihmetyttää enemmän kuin vähän, miksi ihmeessä Tenchu tukee Dual Shockin venäläistä takapuolessasurisijaa, mutta ei tue sen analogisia tatteja, jotka olisivat kuin luodut tähän peliin.
Vihollinen takanasi väisti katanasi
Kontrollit vaativat opettelua, sillä liikemahdollisuudet ovat varsin monipuoliset. Perusliikkeiden lisäksi ninja voi esimerkiksi juosta päin seinää ja heittää siitä voltin taaksepäin, tai hypätä vihollisen yli ja sivaltaa mennessään miekalla. Miekanheiluttamisoptioita on riittävästi, mutta jos minä olisin ollut restauroimassa peliä, olisin lisännyt taisteluun valinnaisen automaattikääntymisen lähimpään viholliseen Tomb Raiderin ja Bushido Bladen malliin. Hidas kääntyminen nimittäin välillä rassaa ja lujaa.
Taistelun makoisin anti on kuitenkin sen lopputulos, japanilaiset kun suosivat näyttävää, tyylikästä väkivaltaa. Jos olet sattumoisin nähnyt kahdesta japanilaisesta Lone Wolf -elokuvasta jenkeille leikatun elokuvan Shogun Assassin, tiedät mitä odottaa. Hilpeän elokuvan unohtumattomiin visuaalisiin näkyihin kuuluvat noin kaksi sekuntia kuoleman jälkeen esille tursuavat metrien mittaiset verisuihkut. Tenchussa raajat irtoilevat (ja haihtuvat pois), ja kuolemassa olevat viholliset tuupertuvat maahan sopivan hoipertelun jälkeen käsi kurkulla, ja veri lentää hirmu purskeina.
Mutta voi sitä onnea kun ninja onnistuu yllättämään vihollisen takaapäin. Se kuolee silloin yhdellä iskulla, ja välillä saa palkkioksi oikein makoisan tappoanimaation. Ninja esimerkiksi viiltää kurkun auki, tai työntää miekan miekkosesta läpi. Previkkaversiossa irtosi välillä pääkin, arvosteluversiossa en kertaakaan sitä nähnyt. Ehkäpä se on jäänyt sensuurin saksiin.
Niihin ovat jääneet heittotähdet. Euroversiossa heitellään veitsiä, koska Englannissa myytävissä peleissä moista paholaisen asetta ei saa olla. Onneksi peli muuten tuntuu olevan melko koskematon. Pahimmassa tapauksessa viholliset olisivat zombeja, joista vuotaa vihreää verta, ja joiden ruumiit haihtuvat hetkessä olemattomiin.
Lopussa hirviö seisoo
Vaikeustaso on korkea, eikä kesken pelin tallennella. Ei se mitään, mutta myös Tenchuun on lipsahtanut vanha kunnon konsolipelien klishee: loppuhirviö tai loppupomo. Eli kun nippanappa hengissä pääsee tehtävän loppuun, esiin singahtaa voimakas pomo, joka pahimmillaan ehtii sutaista hengen pois kun pelaaja vielä yrittää epätoivoissaan kääntää ninjaansa.
Vikoineenkin Tenchua on pakko suositella, varsinkin kun vikoihin auttaa harjoittelu. Perusidea on erinomainen, eikä mitään vastaava peliä löydy muille konsoleille eikä tietokoneelle. Ninjat voivat olla vähän hitaita ja kankeita, mutta muuten Shinobin tien vivahteet tavoitetaan hienosti. Välianimaatioiden puhujakin kuulostaa aidosti ninjaenglantia mongertavalta.
Kun Pleikkarin pelit tuntuvat panostavan mieluummin klubiuskottavuuteen ja hyväksi havaittuihin, myyviin kaavoihin, Tenchun tapaiset pelit tuntuvat raikkaalta tuulahdukselta. Kumman usein nämä raikkaat tuulahdukset tulevat Japanista päin, paljonkohan siellä on muita vänkiä pelejä, joita joku länsimaalainen markkinointipelle estää pääsemästä meille?
85