Terminator Salvation (Xbox 360) – Äkkilähtö tuomiopäivään

Terminator-pelejä on kautta historian julkaistu aivan liian vähän. Siksi keskinkertaisenkin esityksen pelaa läpi suurempia mukisematta.

Säälimättömiä koneita vastaan taisteleva ihmiskunta on kelvannut kunnollisten pelien aiheeksi yllättävän harvoin, joten uudelle Terminator-räiskinnälle on tilaus. Teattereissa pyörivän Salvation-leffan kylkiäisenä valmistunut lisenssipeli sijoittuu aikaan pari vuotta ennen elokuvan tapahtumia ja näyttää, miten John Connor nousi vastarintaliikkeen johtoon.

Nimestä huolimatta pelillä ei ole mitään tekemistä elokuvan kanssa. John Connor ei näytä tai kuulosta Christian Balelta, mikä ei välttämättä ole kokonaan huono asia. Vain tuhottu Los Angeles ja Skynetin armeija ovat samat.

Tulevaisuuden sankari kykkii suojassa

Tuotantoarvot ovat uudessa Termiksessä kohdillaan. Ydintuhon jälkeinen maailma on komeaa katseltavaa ja toimintaa ryyditetään sopivasti leffoista tutuilla sävelillä. Brad Fiedelin legendaarinen Terminator-tunnusmelodia on mukana juuri sopivissa kohdissa, eikä tunnettua kappaletta onneksi ryöstöviljellä hengiltä.

En ole vielä nähnyt itse elokuvaa, mutta trailereiden perusteella vastarintasoturit eivät enää vain kyki pimeässä kuten alkuperäisessä Terminatorissa annettiin ymmärtää. Pelissä tämä on viety äärimmäisyyteen, eikä mukana ole yhtään yötehtävää, vaan soturit taistelevat koneita vastaan aina kirkkaassa päivänvalossa. Sinänsä moinen on kai vain loogista, sillä pimeä tuskin haittaa koneita, mutta ihmiset eivät näe hämyssä kunnolla ilman lisälaitteita.

Valitettavasti sisältö ei yllä korean ulkokuoren tasolle, sillä pelityyli on suoraviivaista putkijuoksua. Innoitetta on varmasti haettu Gears of Warista, sillä kupletin juoneen kuuluu ahkera suojan takana kykkiminen. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, onhan vastassa miniguneilla aseistettu konearmeija. Mutta Gears-tyylinen suojassa kökkiminen pysäyttää toiminnan, kun osapuolet vain ruikkivat toisiaan staattisista tuliasemista.

Dynamiikan puute on onneksi osittain ymmärretty, sillä suojasta toiseen syöksyminen on tehty kätevästi. Piilossa tattia kääntelemällä esiin ponnahtaa kaari, josta näkee, missä päin seuraava suoja on odottamassa. Näin hahmo voi kätevästi liikkua pitkin taistelukenttää ilman että päätä on pakko pistää turhaan esiin.

Teräs hylkii lyijyä

Suojasta toiseen liikkumista tarvitaan, sillä aihepiirille uskollisesti Salvationin koneviholliset kestävät perinteisten aseiden osumia turhankin hyvin. Tämä on kaksipiippuinen juttu. Liian helposti kuolevat terminaattorit eivät toimisi pelotteena lainkaan, mutta vastaavasti liikaa osumaa vaativat viholliset tekevät taisteluista helposti puuduttavaa jyystämistä.

Suunnitteluideana on selvästi ollut, että kestävät viholliset pakottavat muunlaisiin strategioihin kuin suoraan päälle käymiseen. Tämä on kunnianhimoinen ajatus, mutta toimii lopullisessa pelissä vain osittain. Yleisin vihollistyyppi on haavoittuvainen takaapäin tuleviin osumiin, joten kentät on rakennettu niin, että sankari voi kiertää robottien selustaan. Yksinpelissä ongelmaksi muodostuu kuitenkin mukana pyörivien apureiden ja vihollisten tekoäly. Aivan liian usein viholliset yksiaivoisesti vain rakastuvat sankariin ja seuraavat tätä katseellaan mihin tahansa. Tällöin selkään osuminen on mahdotonta, eivätkä tekoälyohjatut tiimikaverit tajua ampua robotin paljastunutta heikkoa kohtaa.

Ajatus yhteistyöstä ei oikein toimi tekoälyn kanssa, mutta homma muuttuu paljon viihdyttävämmäksi co-op-moninpelissä elävän ihmisen kanssa. Kun tiimikaveri on lihaa ja verta, vihollisten jallittamisessa on jotain ideaakin. Toinen kiertää kauemmas ja houkuttelee vihollisen tulen itseensä, jolloin selkänsä kääntänyt Skynet-käskyläinen on helppoa riistaa. Taistelut ovat huomattavasti yksinpeliä nopeatempoisempia ja dynaamisempia, koska viholliset kuolevat vauhdikkaammin ja strategioista on oikeasti hyötyä. Suojan takana kykkimisen sijasta maisemat vaihtuvat ja tunnelma on elokuvamaisempi.

Yhteen asiaan co-op ei tuo helpotusta: erilaisia vihollistyyppejä on turhan vähän. Käytännössä vastassa on vain hämähäkkijaloilla käveleviä ED-209-kopioita, arskamallin terminaattoreita ja ärsyttäviä lentäviä pikkusittiäisiä. Loogista ehkä, mutta ei kovin jännittävää.

Co-Op: Salvation

Nykymuodin mukaisesti välillä hypätään auton tykkitorniin tai ohjataan massiivista tuhoajarobottia. Kiskoilla etenevät räiskintäpätkät tajutaan onneksi pitää sopivan lyhyinä, eikä niitä ole liikaa. Näin ne eivät pääse yksinkertaisuudestaan huolimatta kyllästyttämään, vaan toimivat mukavana vaihteluna muun räiskinnän keskellä.

Terminator Salvation elää pitkälti kiehtovan aiheensa ja toimivan co-op-moninpelinsä varassa. Kenttädesign on erittäin suoraviivaista ja taistelu Skynetiä vastaan on ohi reilussa kuudessa tunnissa. Silti termispeli on aina termispeli, ja taistelu säälimättömiä tuhoajarobotteja vastaan kolahtaa jollain oudolla tavalla. Puutteista huolimatta yksinpelin jaksaa kahlata läpi kerran suurempia valittelematta ja co-op-kimppakiva antaa tarinalle vielä toisen – vaikkakin lyhyen – elämän.

80