Moninpeli
The Last of Usin moninpeli on enemmän kuin välttämätön paha.
The Last of Us on nostettu lähes kaikissa pelimedioissa sukupolvensa parhaiden pelien joukkoon, joukossa myös Pelit-lehti ja Tuomas Honkala (Pelit 6-7/2013, 95p). Maksava yleisökin on pitänyt The Last of Usista, sillä PS3:n yksinoikeuspeliä oli myyty Sonyn mukaan heinäkuun alkuun mennessä yli kolme miljoonaa kappaletta.
Suhtauduin kaikesta hehkutuksesta huolimatta hivenen skeptisesti Naughty Dogin mestariteokseen, sillä firman Uncharted-toimintaseikkailut jättivät minut kylmäksi. Unchartedien pelaaminen aiheutti samanlaiset tuntemukset kuin hienostoravintolassa syöminen: ulkokuori on korea, pihvi maukasta ja palvelukin sujuvaa, mutta touhusta uupuu tärkein – sielu.
Onnekseni The Last of Us on toista maata. Joelin ja Ellien seikkailu imaisee mukaansa voimalla, jollaista koin viimeksi pelatessani The Walking Deadia. Joeliin ja Ellieen rakentuu vahva tunneside, joka kantaa läpi taidokkaasti käsikirjoitetun tarinan. Moninpelinä The Last of Us on kokonaan eri eläin, sillä verkossa ei ole sijaa suurille kertomuksille. Moninpeliä ei kuitenkaan päihitetä nopeilla reaktioilla, vaan oveluudella.
Tuhma koira asuu verkossa
Yksinpeli käy oivasta johdannosta The Last of Usin moninpeliin, sillä ympäristöt ja pelimekaniikat ovat Joelin ja Ellien seikkailuista tuttuja. Naughty Dog on pyrkinyt muutenkin säilyttämään moninpelissä saman tunnelman kuin yksinpelissä. Musiikkia käytetään säästeliäästi, rähjäiset ympäristöt luovat maailmanlopun tunnelmaa ja taistelu on brutaalia.
Moninpelin heimosodat sidotaan yhteen yksinpelin kanssa ohuella taustatarinalla. Uraansa aloitteleva verkkosoturi liittyy joko Metsästäjien tai Kiiltomatojen leiriin. Moninpelikampanja kestää kaksitoista viikkoa, ja jokainen mittelö edistää tarinaa päivällä. Hieman harmittavasti pelimuotoja on vain kaksi, nekin muunnoksia joukkuepohjaisesta deathmatchista. Supply Raidissa nelihenkisillä joukkueilla on rajallinen määrä elämiä, Survivorissa kuolema on lopullinen.
Yltiöpäinen ryntäily ei kannata, sillä juokseminen ja ampuminen paljastavat pelaajan sijainnin vastustajille. Call of Dutyyn tai Counter-Strikeen tottuneet tuskin innostuvat Last of Usin moninpelistä, etenkin kun otteluiden alussa pelaajille jaetaan vain kourallinen patruunoita. The Last of Us ei vaadi kissan refleksejä, vaan malttia, tilannetajua ja yhteistyötä joukkuekavereiden kanssa, mikä sopii erityisesti parasta ennen -päiväyksensä ohittaneille naavaparroille.
Kokemuspisteiden keräämisen sijaan tasoissa noustaan poimimalla talteen kentistä löytyviä ja kuolleiden pelaajien tiputtamia tarvikkeita. Pisteitä kerryttää myös vastustajien listiminen ja kavereiden elvyttäminen. Mitä enemmän tarvikkeita, sitä paremmat mahdollisuudet heimolla on selvitä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana klaaninsa voi kansoittaa Facebook-kavereillaan, jos antaa pelille luvan käyttää Naamakirjan tietoja. Itse en vanhan liiton miehenä moiseen ryhtynyt.
Varusteiden valmistaminen ja parantelu on merkittävässä roolissa moninpeliväännöissä. Tuunattu astalo tappaa iskusta, veitsen kanssa voi hiipiä äänettömästi vastustajan iholle, ensiapupakkaus palauttaa terveyden. Arsenaalin täydentävät molotovin cocktailit, räjähteet ja savupommit. Näistä erityisen hyödyllisiä ovat räjähteet, joilla voi ansoittaa oviaukot ja tarvikelaatikoiden lähistön.
Vain fiksuimmat selviävät
The Last of Usin kankeahkot kontrollit sopivat hyvin raakaan selviytymistaisteluun. Summittainen räiskiminen ei kannata, ampuma-aseita kannattaa käyttää vain kun on varma osumisesta. Maahan ammuttu heimosoturi voi vielä yrittää ryömiä turvaan ja kaverin elvytettäväksi. Kaatuneen auttaminen on aina pieni riski – koskaan ei voi olla varma missä ampuja piileksii.
Karttojen tunteminen, joukkuetovereiden auttaminen ja pelisilmä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita, jos mielii pärjätä moninpeliväännöissä. Kentistä löytyy hyviä piilopaikkoja, joista on helppo hiippailla vastustajien selkään ja tarjoilla näiden takaraivoon puutavaraa. The Last of Usin moninpeliyhteisö vaikuttaa keskimääräistä fiksummalta, mikä ei yllätä, kun huomioi moninpelin verkkaisen tempon ja yhteistyön suuren merkityksen. Sooloilijat eivät pärjää näissä karkeloissa.
Naughty Dog aikoo tukea The Last of Usin moninpeliä pitkälle tulevaisuuteen, mutta moninpelaajien kiinnostuksen kohteet voivat vaihtua nopeasti. Niukka pelimuotovalikoima nakertaa yleistä kiinnostavuutta. Jos klaanien välistä taistelua sotkettaisiin vaikka tartunnan saaneita naksuttelijoita, se kävisi jo hyvästä vaihtelusta.
Moninpelinä The Last of Us on hyvää yritystä, joka ei yllä loisteliaan yksinpelikampanjansa tasolle.
Markus Lukkarinen
82