The Legend of Zelda: A Link to the Past / Four Swords (GBA)

Maineikkaan Zelda-sarjan A Link to the Past -osa ilmestyi Japanissa SNES-konsolille jo vuonna 1991. GBA-versiossa on liuta pieniä muutoksia, jotka eivät juuri vaikuta seikkailun kulkuun. Samaan pakettiin kuuluu myös Four Swords -moninpeli, joten Zelda-veteraaneillakin riittää tuoretta tekemistä. Linkki menneisyyteen -osan näkyvin muutos lienee Palace of the Four Swords -luolasto, jonka salat paljastuvat vasta kun molemmat seikkailut on tahkottu läpi. Luolastojen pulmat vaativat lähinnä tarkkaavaisuutta, joten vinkit keskittyvät loppua kohden tukaliksi muuttuviin pomomatseihin.

Menneisyyden Linkin pomot

East Palacen Armos Knights -ritarit eivät pullikoi kovin pitkään. Keskity yhteen viholliseen kerrallaan. Kun ritari kuolee, siirry seuraavaan. Jätit kuolevat muutamalla nuolella, joten niistä pääsee vaivatta eroon myös summittaisella roiskinnalla. Oikea nurkka on kelpo levähdyspaikka. Viimeinen ritari muuttuu punaiseksi ja lisää vauhtia. Loppuvaiheen tahdin kiristyminen pätee melkein jokaiseen pomomatsiin. Odota kunnes punakka ritari saa Linkin sihteihinsä. Väistä hyökkäys ja ammu rivakasti.

Desert Palacen Lanmolat päihitetään lähinnä vikkelillä kintuilla. Pysy oven lähellä ja pidä miekka ladattuna. Kun Lanmola tupsahtaa pinnalle, huitaise sitä navakasti kaaliin. Viimeinen Lanmola roiskii vaarallisia kiviä. Roina lentää suoraviivaisesti, joten väistämisen ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma. Jos taikavoimaa on runsaasti varastossa, leveile Ice Rod -jääsauvalla.

Mountain Towerin Moldorn on periaatteessa yksinkertainen vastustaja. Mätkäise jättimäisen madon häntää kuusi kertaa ja matsi on voitettu. Ongelmia seuraa siitä, että Link lentää jokaisen iskun jälkeen taaksepäin ja areenalla ei ole reunoja. Jos putoat, joudut aloittamaan ottelun uudestaan. Iske Moldornia vain silloin, kun selän takana on riittävästi avointa tilaa.

Link kohtaa velho Agahnimin ensimmäisen kerran Hyrulen linnassa. Ilkeä velho hyökkää kolmella tehokkaalla, mutta kaavamaisella loitsulla. Agahnim iskee salamamyrskyllä, itsehakeutuvilla energiapalloilla ja tulipalloilla. Pysy kaukana ja väistä energiapallot. Jos velho siirtyy huoneen keskelle ja ylös salamoimaan, vipellä pikaisesti ylänurkkaan. Salamat käristävät alalaitaan jääneen Linkin taatusti. Agahnim päihitetään velhon omilla tulipalloilla. Lieskat lätkäistään miekan huitaisulla takaisin maagin syliin.

Helmasaur King uhittelee Dark Palacen perukoilla. Otuksen pitkä häntä tekee vaarallisia huitaisuja ja tulipallojen kipinöiden väistely vaatii nopeita refleksejä. Jälleen kerran areenan alanurkat ovat hyviä suojapaikkoja. Tuhoa monsterin pääpanssari pommeilla tai taikavasaralla. Panssari tuhoutuu kokonaan muutaman osuman jälkeen. Iske sauruksen päässä olevaa vihreätä jalokivea miekalla. Muutama niitti siirtää Helmasaurin eläkkeelle.

Swamp Palacen Arrghus on suhteellisen löysä vastus. Klimppi hilluu ympäri areenaa ja pikkuboltsit pörräävät muodostelmassa sen ympärillä. Vedä natiaiset ketjulla pois Arrghusin tuntumasta ja tapa ne miekalla. Toista kuviota kunnes kaikki kamut on puhkottu. Ryysi tuntumaan ja huido miekalla tai ammu kauempaa jousella.

Skull Woodsin lentävä Mothula-perhonen on alkutaipaleen kinkkisin vastustaja. Vaikka pomo kestää reilusti rökitystä, areenan liikkuva lattia aiheuttaa eniten ongelmia. Suuntaa vaihtavan liukuhinnalattian lisäksi Linkkiä kiusataan piikkiseinillä. Ikään kuin terävät muurit eivät riittäisi, piikit syöksyvät välillä areenalle. Koko soppa kruunataan Mothulan tulipalloilla. Väistely vaatii huimia refleksejä, joten nappaa pari keijukaista purkkiin ennen ottelua. Varsinainen taistelutaktiikka on suoraviivainen. Iske Mothulaa miekalla aina kun se tunkee riittävän lähelle.

Blind tupsahtaa Linkin eteen Thieves' Townissa. Kaunis tyttö muuttuu auringon valossa Blind-hirviöksi. Kohdista iskut otuksen päähän. Muutaman niitin jälkeen polla irtoaa ja Blind kasvattaa saman tien uuden kaalin. Jatka samalla linjalla ja pian päitä pyörii joka puolella. Vältä pollasumaa ja murjo sitkeästi Blindia. Ice Palacessa vastaan asettuu Kholdstare. Link jäädytetään ja katosta tippuu jäälohkareita. Sulata jääkilpi Bombos-loisulla. Vahingoita Kholdstaren silmiä tulisauvalla ja taikaenergian loputtua miekalla.

Ilkeitä ilkimyksiä

Omituinen silmäkasa Vitreous kohdataan Misery Miressä. Kahakka muistuttaa Arrghus-ottelua, mutta tällä kertaa ketjusta ei ole apua. Silmät singahtavat Linkkiä kohti pareittain. Puhkaise simmut miekalla. Silmäsamban jälkeen Vitreous roiskii salamoita. Väistä säkärit ryntäämällä areenan jompaan kumpaan alanurkkaan. Salaman jälkeen Vitreous syöksyy Linkkiä kohti. Iske sitä miekalla tai nuolilla. Kuvio nopeutuu joka kierroksella.

Death Mountainin kolmipäinen Trinexx näyttää kuka käskee. Pelottavalla otuksella hyökkää tuli-, jää- ja kivipäällä. Jos asearsenaalissa ei loju voimakasta Golden Sword- miekkaa ja Silver Arrows -nuolia, ottelusta tulee kiperä nujakka. Ennen kuin ryntäät matsiin, tunge pullot täyteen parantavia lääkejuomia ja haltioita. Taistelun alussa kannattaa keskittyä jääpähän, sillä se tekee eniten vahinkoa. Kovan iskun lisäksi polla jäädyttää lattian ja sujuva liikkuminen vaikeutuu. Leivo jääpäätä Fire Rod -tulisauvalla tai miekalla. Kaksi ensimmäistä päätä vaatii noin puoli tusinaa taikasauvan niittiä.

Kun Trinexxin ensimmäinen pää luopuu leikistä, jäljelle jääneen parivaljakon hyökkäykset voimistuvat. Seuraavaksi hoidellaan tulipää Ice Rod -jääsauvalla tai miekalla. Väistä laavahengitys ja kivipään huitaisut. Pommita tulipäätä jääklimpeillä. Viimeiseksi jäänyt kivipää kiristää tempoa tappavalle tasolle. Trinexxin ainoa haavoittuva paikka on vinhasti viuhtovan kivikasan keskellä. Lataa miekka ja iske Trinexxia, kun se syöksyy kohti sopivassa kulmassa.

Velho Agahnim kohdataan toistamiseen Ganon's Towerissa. Agahnim hyökkää periaatteessa samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kierroksella ja hänet päihitetään liki identtisellä taktiikalla. Lyö tulipallot miekalla takaisin velhon syliin. Agahnim liikkuu nopeammin kuin ennen ja hän loitsii myös klooneja, joten kahakan lopputulos ei ole kirkossa kuulutettu. Huijarit ovat hitusen läpinäkyviä. Suuntaa tulipallot oikeaan Agahnimiin.

Kaiken pahan alku ja juuri, eli Ganon kohdataan Pyramid of Powerissa. Link joutuu seikkailun pahimpaan myllytykseen, joten täytä kaikki putelit taikakaluilla. Katkera mittelö jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä vaiheessa Ganon viskoo hopeista kolmikärkeä, joka palaa tassuun kuin bumerangi otsaan. Ganon avaa puolustuksensa heitto- ja kiinniottohetkellä. Huitaise Ganonia Golden Sword -miekalla. Seuraavassa vaiheessa roisto hyökkää tulipalloilla, jotka muuttuvat Linkkiä kohti singahtaviksi lepakoiksi. Ryysi Ganonin liiveihin heti kun tulipallot lähtevät liikkeelle. Pysy areenan keskellä, sillä useiden osumien jälkeen Ganon hyppää ja areenan reunimmaiset tiilit romahtavat pois. Jos Link putoaa, matsi täytyy aloittaa uudestaan alusta.

Kamppailun viimeisessä ja kimurantissa vaiheessa Ganon käyttää Darkness-tekniikkaa. Loitsu pimentää huoneen ja Ganon muuttuu käytännössä näkymättömäksi. Sytytä pikaisesti areenan alalaidan soihdut tulisauvalla. Lyö Ganonia ja hän muuttuu siniseksi. Kaiva Silver Arrows -hopeanuolet esiin ja ammu Ganonia nopeasti massuun. Toista temppua kunnes Ganon lopulta lyyhistyy.

Jos Four Swords -osa on kelkassa ja pulkka mäessä, Link pääsee nujakoimaan Palace of the Four Swords -luolastoon. Paikka sijaitsee pyramidin kupeessa. Sankari joutuu käymään läpi liudan tuttuja haasteita. Palatsin perukoilla odottaa ryhmä voiman pimeälle puolelle kääntyneitä Linkkejä. Pahikset iskevät kimppuun yksi kerrallaan ja ne hyökkäävät satunnaisesti valitulla iskulla. Ensimmäinen vastustaja verhoutuu sankarin tapaan vihreään tunikaan. Kun paha Linkki lopettaa ryntäilyn, iske häntä miekalla. Kahdeksan nasevaa osumaa kaataa ilkimyksen.

Toinen Dark Link pukeutuu punaiseen tunikaan. Ryntäilyn ohella heppu iskee voimakkaalla Hurricane Blade -iskulla. Kun jompi kumpi hyökkäys loppuu, tuuppaa miekka miehen syliin. Kolmas pimeä Linkki tykkää sinisestä tunikasta. Hän osaa kaikki punaisen Linkin koiruudet ja hyppyhyökkäyksen. Lopeta pomppuniitti lyhyeen miekan sivalluksella. Neljäs ja viimeinen Linkki sonnustautuu violettiin tunikaan. Kaiken jo nähdyn lisäksi ilkimys roiskii tulta. Keskeytä hyppy- tai tulihyökkäys kylmällä teräksellä. Violetti Linkki luovuttaa vasta kuudentoista osuman jälkeen.

Neljä miekan polleat pomot

Plant Nightmare kohdataan Sea of Trees -alueen lopussa. Liikaa lannoitteita imeskellyt jättikasvi huitoo pitkien varsien nokassa nököttävillä jättikukkasilla. Linkkien täytyy iskeä oman tunikan väristä kukkaa. Kun kukat on katkottu, kasvin kylkiin ilmestyy kädensijoja. Napatkaa kiinni ja vetäkää kaikki köynnökset ääriasentoon. Jättikasvin keskus avautuu hetkeksi. Ydin jakautuu kahteen eriväriseen osaan. Ytimen väristen Linkkien täytyy iskeä keskusta samaan aikaan eri puolilta. Toistakaa kuviota kunnes kukka kuukahtaa.

Ice Monster -jäähirviöön törmätään Talus Caven perukoilla. Aluksi jokaisen Linkin täytyy napata Pegasus Shoes -syöksykengät. Rynnätkää samaan aikaan jäähirviön syliin. Toistakaa ryntäilyä kunnes otus jumittu jääseinään. Hakatkaa seinään kiinnittynyttä otusta miekalla. Monsteri irtoaa lopulta seinästä ja hyppää takaisin paikalleen. Tuuppikaa hirvitys takaisin seinään. Muutaman kierroksen jälkeen otus muuttuu pieneksi kuplaköntiksi. Lyökää oman tunikan väristä kuplaa. Jokainen kupla kestää noin tusinan iskun verran rökitystä. Seinään jäätyneet Linkit irtoavat kaverin navakalla iskulla.

Master Flame astuu Linkkien tielle Death Mountainilla. Tulimestari ampuu eri värisiä lieskoja ja vain oikean värinen Link voi paiskata ne Agahnim-matsin tapaan takaisin. Väärän väriset Linkit keskittyvät torjumaan lieskoja kilvillä. Kun boltsi osuu tulimestariin, ammuksen väri vaihtuu ja toisen Linkin täytyy lätkäistä se takaisin. Sama taktiikka piisaa matsin loppuun asti.

Tuulimaagi Vaati rökitetään Vaati's Palacessa. Maagi hyökkää kolmessa vaiheessa. Aluksi kaikkien täytyy viskoa pommeja pyörteeseen. Jos heitto ajoitetaan oikein, pommi posahtaa Vaatin nokan alla. Leipokaa maahan rojahtanutta maagia miekoilla. Toistakaa temppu noin viisi kertaa ja ottelun luonne muuttuu. Taistelun toinen vaihe vaatii Vaatin rökittäjiltä rohkeutta ja vikkeliä kinttuja. Tuulimaagi huitoo Linkkejä hurjilla kourillaan. Iskuun valmistautuva Vaati levittää kätensä. Käsien värisen Linkin täytyy urheasti syöksyä vaara-alueelle lyömään maagia. Viimeisessä vaiheessa Vaati kasvattaa kasan silmiä. Osa silmistä on värikkäitä pommeja, jotka singahtavat Linkkejä kohti. Oikean värisen Linkin täytyy torjua pommisilmä takaisin Vaatin syliin.

Pete ja Niilo Netti

Lisää aiheesta

  • IL-2-käsikirja aloittelijoille ja vähän edistyneemmillekin

    Tiesitkö, että ilmojen valtias haluaa juuri Sinun sielusi löytävän totuuden? Tie taivaiden auvoon voi olla kivinen ja kynnys pelottavan korkea. Pelit-lehti ojentaa auttavan kätensä ja opastaa oikeaoppisiin palvontamenoihin. Kesäillassa surisevat nyt muutkin kuin hyttyset.

    IL-2 Sturmovik on…
  • World War 3: Black Gold

    Paina pelin aikana enter, kirjoita sen jälkeen PEACE ja paina taas enter, niin saat huijausmoodin päälle. Tämän jälkeen voit kirjoittaa seuraavat koodit samalla systeemillä, eli ensin enter, sitten koodi ja lopuksi vielä enter.
    MONEYFORNOTHING: lisää rahaa
    NOBELPRIZE1: kaikki tutkimus…
  • Star Wars: Galactic Battlegrounds

    Kirjoita seuraavat koodit pelin sisäiseen chattiruutuun ja paina enter. FORCEFOOD: 1000 ruokaa FORCEORE: 1000 malmia FORCECARBON: 1000 hiiltä FORCESIGHT: poistaa fog of warin FORCEBUILD: salamannopea rakennus ja tutkimus