Idän pikajunassa on aina sattunut ja tapahtunut.
Murhamamma Agatha Christien muinaiset salapoliisiromaanit kestävät ajan hammasta, eikä syynä ole rouvan kirjoitustaito tai yhteiskuntakritiikki. Christien kirjoissa kaikki alistetaan monimutkaiselle, loogiselle mysteerijuonelle. Niitä on kiva pähkäillä ja yrittää ratkoa ennen neiti Marplea, ja nyt sitä herkkua saa pelinäkin.
Christien sankareiden tapaan unohdetaan tutut huippuunsa trimmatut alfaurokset tai uhkeat ykkösnaaraat, ja pompataan ikääntyvän sveitsiläiskonstaapelin pöksyihin. Kalapuikkoviiksillä varustettu Jakob Zellner syö sydänlääkkeitä ja kaljuuntuu. Noh, onhan häneen helpompi samaistua kuin vaikka Gears of Warin sonnilaumaan, mutta en haluaisi pelatessani tuijottaa tulevaisuuttani suoraan sen vektorisilmiin.
Ruudusta takaisin tuijottavaan pikselipoliisiin tottuu alkujärkytyksen jälkeen, ja onhan perinteisten pelikonventioiden tuulettaminen aina tervetullutta. Ravenin ensimmäinen episodi nimittäin todistaa, ettei päivän pelastamiseen vaadita veistosmaista olemusta, jättimäisiä lihaksia ja helvetin isoa torrakkoa (se on tuliase – toim.huom).
Nightmare: painajainen raiteilla ja merellä
Pelin tapahtumat käynnistyvät Lontoosta, missä kuolleeksi luultu mestarivaras keikkaa museosta valtavan rubiinin. Korpiksi kutsutun varkaan käyntikorttina toimii sulka ja täydellinen huomaamattomuus. Yleensä Korpin visiitin äkkää vasta kun on liian myöhäistä.
Raharikkaiden elämää aikaisemminkin terrorisoineen Korpin paluusta liikkuu ristiriitaista tietoa, sillä monet ovat sitä mieltä, että entistä rajummat liikkeet eivät istu Korpin profiiliin. Aikaisemmilla keikoillaan Korppi ei tappanut ketään, mutta nyt kroppia tulee kuin nahoitusaikana. Viralliset kielet myös kertovat, että Korpin pitäisi olla kuollut. Edessä on melkoinen mysteeri.
Lontoon museoryöstö on vasta alkusysäys. Rubiini on egyptiläistä alkuperää ja samaan kokonaisuuteen kuuluu myös yhtä kookas safiiri. Sfinksin silmiksi kutsutut jalokivet ovat matkalla Kairoon ja Korpin iskua osataan odottaa.
Alkudemon jälkeen peli pomppaa Idän pikajunaan, jossa sekalainen seurue on matkalla kohti Kairoa, missä Sfinksin silmäpuoli asetetaan näytteille. Mukaan mahtuu reilusti epäilyksiä, vääriä hälytyksiä ja spekulaatiota. Tarina on kirjoitettu Agatha Christien tuotantoa kunnioittaen ja isoista juonenkäänteistä on mysteeripelissä pidettävä nokka visusti kiinni.
Juoni jaksaa pitää motivaation yllä ja tiiviiseen tahtiin vaihtuvat paikat pitävät huolen siitä, ettei pitkästyminen pääse yllättämään. Jakob Zellner on mainio valinta päähenkilöksi, kunhan seppotaalasmaisesta habituksesta pääsee ylitse. Sveitsiläiskonstaapeliin on selvästi haettu innoitusta Hercule Poirotista, aina viiksistä lähtien.
Hovimestari teki sen?
Koska kyseessä on etsiväpeli, pähkinäkattauksesta on pyritty tekemään looginen ja uskottava. Perinteiset seikkailupelimäisyydet eivät tässä tuotoksessa toimi, sillä esimerkiksi vaahtosammutin ei mahdu housujen taskuun, eikä pelkällä alkoholilla ja puukalikalla tehdä soihtua.
Koska peli tavoittelee tietynlaista realismia, tämä kostautuu, kun kirves ei mahdu taskuun. Eräässä pähkinässä lyömäase unohtui ovenpielukseen, kun Zellner laski sen kädestään yrittäessään teutaroida ovea auki. Ehdin ladata tallennuksen, ennen kuin hoksasin, mitä tapahtui.
Vaikka tietyt ratkaisut rajoittavat pulmailua, suurin osa pähkinöistä ratkeaa normaalin ajattelun avulla. Ongelmakattaukseen on selkeästi panostettu ja sen huomaa, sillä näin loogisia pulmia pääsee pähkäilemään harvoin. Tyhmemmän iloksi Zellner osaa myös ajatella ääneen.
Käyttöliittymä toimii loogisesti. Vasen nappi toteuttaa, oikea kertoo lisätietoja. Inventaarion kilkkeitä käytettäessä vain sopiva esine aktivoi hotspotin, mikä eliminoi tehokkaasti kokeile kaikkea kaikkeen -jumituksen. Pelimaailman hotspotit saa korostettua välilyönnillä, mutta peli jättää erikoisesti esimerkiksi uloskäynnit kertomatta.
Raven on pätkäisty kolmeen palaseen. Jo ensimmäisellä episodilla on kestoa lähes kokonaisen seikkailupelin verran. Konkarillekin on tunneiksi klikkailtavaa. Tuotos on kaiken lisäksi hemmetin komean näköinen, vektoreista väkerretyt taustat näyttävät käsinpiirretyiltä.
Arvosteluversiossa esineitä katosi inventaariosta pariin otteeseen, peli heitti satunnaisesti lusikan nurkkaan ja muutamassa kohdassa Zellnerin ääninäyttelijä vaihtui kaksi oktaavia möreämpään versioon. Nämä ovat pelkkiä pikkukolhuja, sillä kokonaisuutena poirotmainen salapoliisiseikkailu on kaikin puolin laatutuote, joka onnistuneesti tavoittaa Agatha Christien kirjojen hengen.
Juho Kuorikoski
Raven1: Seppo Taalasmaa nuhtelee nykynuoria.
Raven2: Seppo Taalasmaa tsekkailee misuja.
Raven3: Seppo Taalasmaa iltapäiväkahvilla.
Raven4: Seppo Taalasmaa kiipelissä.
Raven5: Seppo ja Ismo tositoimissa.
84
