The Room on pullollaan mystisiä rattaita, painikkeita, salalokeroita ja symboleita.
Näyttäkää minulle vaikeasti avattava mysteerilaatikko, niin minä näytän teille ihmisen, jolla on pakkomielle.
Peliarvostelun aloituslauseet ovat vaikeita. Miten saada lukija kiinnostumaan pienkehittäjän pelistä, josta hän ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan?
Puzzlepeli The Roomin kanssa on helpompaa, sillä sillä kulkee suositukset mukana: Bafta vuoden 2012 parhaasta brittipelistä, Applen valinta vuoden 2012 iPad-peliksi, tukku muita palkintoja, yli miljoona myytyä kappaletta ja niin edespäin. Ja hei, siinä tutkitaan tuhannen mutkan taakse suljettuja laatikkoja, mikäs sen jännempää. Eikun oikeasti!
Parin vuoden takaista kehuveturia saa nyt myös pc:lle, vieläpä audiovisuaalisesti uusiksi vedettynä painoksena, jossa on delsukin mukana. Ratkaistavana on enää arvoitus: onko hyvä kosketuspulma edelleen hyvä hiiripulma? Vastaus alkaa K:lla, siinä on jossain pari L:ää ja jotain vokaaleitakin, mutta sen kokoaminen ei ole täysin yksioikoista.
Avaa minut
The Room on The Room, mutta yhtä hyvin se voisi olla The Box tai The Cupboard. Ratkottavana on vuorollaan aina yksi mysteeriloota, jota voi zoomailla ja kuikuilla mistä kulmasta haluaa. Miksi useammat ongelmanratkaisu- ja seikkailupelit eivät tällä tavalla hyödynnä kolmiulotteista ympäristöä, on varsinainen enigma sekin.
Puzzlelaatikot on varustettu freudilaisella määrällä lukkoja ja avaimia, ongelma on vain jälkimmäisten löytäminen (välillä myös edellisten). Aikansa katsetta pyöriteltyään hoksaa yleensä kätketyn vihjeen tai salanapin, jolla pääsee askeleen lähemmäs linnoituksen sisintä. Aluksi niin selväpiirteisiltä vaikuttavat boksit paljastuvat varsinaisiksi maatuskanukeiksi, joista löytyy aina vain lisää ja lisää salaisia syvennyksiä ja arvoituksia. Jatkuvat yllätykset ja ahaa-hetket pitävät hyvän pohdiskeluvireen yllä.
The Roomin pulmat eivät ole mitään puolen tunnin päänrapsuttajia, pikemminkin niissä on kyse tarkkaavaisuudesta. Missä muistinkaan nähneeni avaimenreiän, miksi tuo yksi koristekuvio näyttää erilaiselta kuin muut, entä jos vilkaisenkin tänne alle… Edelleen, tällaista 3D-ongelmanratkaisua lisää peleihin, kiitos! Pulmat saattavat olla helponpuoleisia, mutta The Room on yhtä paljon esteettinen elämys kuin puhdas puzzleilu. Pitkät jumit eivät välttämättä olisi sopineet tunnelmaan.
Tylsästi loppua kohden mukaan tulee jonkin verran ikivihreitä Professor Layton -pikapulmia, tyyliin ”kuljeta pallo sokkelon toiseen päähän, kun mukana on kikka X ja Y”. Nämä mietiscelijän parhaat tawarat voisi hiljalleen jo laskea haudan lepoon. Lisäksi joko oma ÄO:ni nousi pelatessa tai loppupuoli luisui jo turhan suoraviivaiseksi. Ei peli näihin heikkouksiin kaadu, mutta kliimaksi kärsii, kun parhaimmat paukut on käytetty alun puzzleissa.
Ratko minut
The Room tehtiin alkujaan hiplailunäytöille, mutta sitä ei pc-käännöksestä huomaa. Puzzlepeliksi The Room on vallan erinomaisen näköinen ja kuuloinen, eikä kontrolleissa ole valittamista. En ole pelannut alkuperäistä, mutta hiiriversion perusteella täppärin ominaisuuksia on käytetty taiten hyödyksi. Kaikki kunnia tekijöille, että kuvakulmia käännellään ja vempaimia väännellään kivan fyysisesti myös jyrsijällä.
The Roomista paistaa muutenkin puunaus. Tutoriaali opettaa alkeet olematta tungetteleva, puzzlet ovat loogisia ja niiden ratkaisu palkitaan usein tyydyttävällä kamera-ajolla, eikä käyttis häiritse pelin maailmaan uppoutumista. Pituutta ei ole lähdetty keinotekoisesti pitkittämään, vaan kyse on 2–3 tunnin annoksesta tislattua ydinmehua. Onhan se vähän, mutta myös täyttä asiaa. Kaikki vain toimii! The Room onkin peli, jota voi suositella kaikille puzzleratkonnasta innostuneille.
Ja toisaalta... Liiallisella hiomisella on paha tapa viedä paras terä pois. The Room onkin melkein liian sulava. Aika pelin parissa kului toki niin, että humahti, mutta huomaan jo tätä kirjoittaessani muistikuvieni alkavan hapertua. Suhteemme oli teoriassa täydellinen, mutta käytännössä jotenkin vähän kliininen.
Syyttävä sormi tökkii The Roomin laihaa tarinapuolta, joka koostuu outoa nollaelementtiä etsivät alkemistin kirjeistä, hohhoijaa ja ho-hum. Suljettuja laatikkoja availlessaan miettii tietenkin, mitä niiden sisällä on ja mihin kaikki lopulta johtaa. Noh, sanotaanko niin, että peli ei ole hirveän kiinnostunut tarjoamaan vastauksia. Viitseliäämpi juoni ja loppuratkaisu olisivat voineet olla se viimeinen, tunnereaktion käynnistävä niitti laadukkaan pulmalaatikon kylkeen.
Jos kökkö taustastoori ja laadun hienoinen nuupahdus loppupuolella unohdetaan, The Roomia on vaikea haukkua. Mysteeriboksien mietiskely sopii synkkeneviin syysiltoihin kuin kuuma juoma, kunhan ei odota paria viskikahvia stydimpää huumaa.
Aleksandr Manzos
82 pistettä
Palkittu täppäripuzzle koukuttaa myös paranneltuna pc-painoksena.
82
