The Talos Principle - Jumala koneessa

 

Ongelmien tavoitteena on yleensä avata reitti ohjaamalla oikeanväriset säteet kohteeseensa. Pelintekijät ovat luonnollisesti asetelleet esteitä mahdollisimman kettumaisimpiin kohtiin.

Jumala koneessa

Kun yltiöräiskintä Serious Samista tuttu Croteam julkaisee älykkään puzzlepelin, lopputulos vetää vakavaksi hyvällä tavalla.

Herään keskellä rappeutuvaa puutarhaa. Syvä miesääni julistaa luoneensa sarjan koettelemuksia, jotka minun on määrä voittaa. Miksi? Jälkipolvien ja ikuisen elämän vuoksi, sekä todistaakseni uskoni. Siksi.

Ok, eipä siinä mitään. Mutta käteni… Ne eivät ole ihmisen kädet.

Aseet aivoihin vaihtanut Croteam lyö kerralla kunnarin. The Talos Principle on huima puzzleretki paikkaan, jossa science fiction, filosofia ja uskonto nauttivat yhdessä kaffetta. Sokerina kupissa se on hyvä pelikin.

The Talos Principle_lisä

Yhden käden taputus

Ensimmäisen persoonan puzzleratkontaa kun on, The Talos Principle on enemmän kuin vähän velkaa sille yhdelle Valven pelille. On puskista alkavaa mysteerijuonta. On käskyjä jakelevaa ääntä. On ongelmia, joissa hyödynnetään painolaattoja, laatikoita, tuulettimia ja niin edespäin. Portaaleja ei sentään ole.

Tutut elementit eivät haittaa, sillä niistä on puristettu irti tuoretta tavaraa. Pulmien peruspilareina ovat punaiset ja siniset säteet, joita pitää ohjata A:sta B:hen käyttämällä eräänlaisia siirreltäviä johdattimia. Kirjoitettuna konsepti ei varsinaisesti huo’u erotiikkaa, mutta koukeroiset kentät pitävät sädeleikit alati mielenkiintoisina. Miten saan energiavirran ohjattua kahden nurkan taakse, kun käytössä on vain yksi johdatin? Ympäristön hahmotus joutuu koetukselle viimeistään silloin kun puzzlet laajenevat vertikaaliseen suuntaan.

Usein pulma vaikuttaa ilmiselvältä, kunnes se jämähtää millin päähän ratkaisusta. "Helpon" pulman joutuu käymään läpi alusta asti uudelleen, kunnes yllättävä ratkaisu valkenee. Tämä on tärkeä pointti. Mikään ei ole tylsempää kuin ongelma, jonka vaikeus perustuu työläyteen, kymmenien muuttujien mekaaniseen järjestelyyn. The Talos Principle antaa vain pari palikkaa ja kehottaa naksauttamaan aivot uuteen uskoon. Ai näinkin voi tehdä!

Puzzlet ovat paitsi erinomaisia, myös hyvin rytmiteltyjä. Pahojen päänrapsuttimien väliin on annosteltu sopivasti kevyempää kamaa, jolloin peli ei etene lineaarisesti äärihelposta mahdottomaan. Jumin iskiessä voi myös siirtyä eteenpäin ja palata ongelmakohtaan myöhemmin, mikä on aina jees. Oma lukunsa ovat vapaaehtoiset superpähkinät, joiden päihittäminen lähentelee jo zen-paradoksia. Siis jos niitä edes löytää. The Talos Principle tarjoaa monta yllätystä niille, jotka nuohoavat kaikki nurkat.

Nurkat eivät myöskään lopu ihan heti. Pelkästään pakollisia peruspulmia on sadan paikkeilla! Minun aivoillani (ja ilman vinkkejä, booyah) savottaan kului yli 15 tuntia, enkä ratkaissut kuin murto-osan ekstrahaasteista.

Jo maisemat kertovat, että The Talos Principle ei ole puzzlepeli sieltä tavallisemmasta päästä.

Cogito ergo sum

Maukkaat pähkinät ovat herkkua aivoille, mutta mitä annettavaa pelillä on sielulle?

The Talos Principle on priimaesimerkki siitä, miten pelitaloilla ei ole keskimäärin mitään hajua siitä, mikä tekee hyvän kässärin. Kaikki kunnia siis Croteamille, että he siirsivät vastuun tarinan suunnittelusta freelance-käsikirjoittaja Tom Jubertille (The Swapper, Penumbra) ja pienpelikehittäjä Jonas Kyratzesille (The Sea Will Claim Everything). Kaksikon ansiosta peli voi kehuskella kunnianhimoisella taustakertomuksella.

The Talos Principle käy suoraan suurten filosofisten ongelmien kimppuun. Mitä on tietoisuus? Entä vapaa tahto? Mikä erottaa tarpeeksi kehittyneen koneen ihmisestä? Vaikeita kysymyksiä käsitellään yllättävän fiksusti ja niihin joutuu jopa itse vastaamaan (tai ainakin yrittämään). Monivalintadialogeja olisi voinut olla lisääkin, niin mehukkaista aiheista niissä väännetään.

Perustavanlaatuisten käsitysten kyseenalaistaminen käy käsi kädessä pelin varsinaisen juonen kanssa. Päivän sana on epätietoisuus, sillä The Stanley Parablen tyyliin koskaan ei voi olla varma, valehteleeko peli vai ei. Niin taivaista kaikuva jumalääni, tietokoneterminaaleissa pyörivä tekoäly (?) kuin seinistä löytyvät viestit tuntuvat kaikki puoltavan eri näkemystä pelimaailman todellisesta luonteesta. Vainoharhainen tunnelma on tavoitettu erittäin hyvin. Bonuksena vastausten kaipuu motivoi könyämään puzzleja kahta raivokkaammin.

Siitä olen vähän :-(, että enimmäkseen stoori avautuu passiivisesti ääniviesteissä ja erilaisissa kirjoituksissa. Toisaalta paha nalkuttaa, kun pätkät ovat kautta linjan erinomaisia. Ja erilaisia. Terminaalien kätköistä voi löytyä mitä vain: henkilökohtaisia viestejä, romantiikan ajan runoutta, allegorisia kertomuksia, hölmöjä blogipostauksia… Kaikki nämä raottavat sopivan epäsuorasti mysteerin verhoa ja antavat ajattelemisen aihetta. Vaikka kerrontaratkaisuna tekstifragmentit alkavat olla vähän eilistä, ainakin sisältö puree kovaa.

 

Postikortteja paratiisista

Kirjoitan usein graafisesti vaatimattomammista peleistä. Oli lo-fi sitten tietoinen ratkaisu tai budjetin sanelema pakko, harva peli on kaatunut pikselien ja polygonien vähyyteen. Hyvä tekninen osaaminen ei ole yhtä kuin hyvä taide, sisus on ulkokuorta tärkeämpää ja silleen.

Mutta on olla kultasilmä, sillä vähäisillä hevosvoimilla toteutettu The Talos Principle ei olisi lainkaan sama asia. On temaattisesti elintärkeää, että pelissä tuntee itsensä samaksi kuin vanhakantaisessa katedraalissa: ihmispoloksi, joka ei pysty käsittämään itseään suuremman voiman luomiskykyä.

Croteam ei petä, sillä ympäristöt ovat yksinkertaisesti vaikuttavan kauniita. On tavallaan huvittavaa bongailla pelistä Serious Sam -henkistä massiiviarkkitehtuuria, mutta mikäs siinä, kun se sopii aiheeseen täydellisesti. Pelistä välittyy hyvin fiilis, että on astumassa johonkin ei-kuolevaisten vyöhykkeelle.

Sama, sanoisinko harras sävy tavoitetaan myös pelin musiikkipuolella. Viipyilevät, maltilliset kappaleet pitävät yllä sisäistä rauhaa, kun epätietoisuus tai vaikeat puzzlet alkavat ahdistaa. Ja kun on tarvetta transsendenssille, kehiin lyödään kunnon kirkkokuorot. Äänimaailmaa yleisesti pitää kiittää siitä, että ongelmia ratkoessaan saa kivasti auraalista palautetta. Kun jokin menee pieleen, sen yleensä kuulee, vaikka katse olisikin muualla.

Hävettää kehua esillepanoa näin paljon, mutta suurten linjojen ohella The Talos Principle hanskaa myös yksityskohdat. Seinille kirjoitetut viestit eivät ole mitään raapustuksia, vaan QR-koodeja. Tietokoneterminaalit ovat vanhanaikaisia mikropönttöjä, joiden sisällä rullaa karu tekstikäyttis. Pulmien ratkaisusta palkitaan tetris-palikoilla, joista kootaan uusia alueita avaavia palapelejä. Kaikki on sanalla sanoen upotettu osaksi pelimaailmaa, ja vielä tyylitajulla. Esteetikko ja eläytyjä sisälläni kiittää.

Pelin ympäristot ovat kiehtova sekoitus idyllistä luontoa, loistokkaiden rakennelmien jäänteitä ja teknologiaa.

Kultaa, ei pronssia

The Talos Principle on siis vallan ok, suorastaan ihan kiva. Okei, tosi kiva! Portal-kaksikon ja Antichamberin kaveriksi on vaikea keksiä parempaa lajitoveria.

Ainoa käärme ihanaisessa teknoparatiisissa on oikeastaan tarinan ja puzzleratkonnan hienoinen irrallisuus. Pulmien olemassaolo on kyllä perusteltu nokkelasti, mutta pari-kolme skriptattua juonikohtausta niiden keskelle olisi tehnyt gutaa. Nyt pähkäily ja turinointi tapahtuvat vähän omissa kuplissaan.

Mutta lopussa ei säästellä, pitkä kypsyttely palkitaan todella tyydyttävällä finaalijaksolla! Deus ex machinoihin ei sorruta, vaikka se kierolla tavalla olisi sopinut pelin henkeen.

Että sellaista. Vahva pelillinen runko kohtaa älykkään kehyskertomuksen, joka kohtaa napakymppiin osuvan toteutuksen. Kreikkalaisessa mytologiassa Talos oli pronssista tehty jätti, mutta The Talos Principle on silkkaa kultaa.

 

The Talos Principle

Arvosteltu PC

Saatavilla Mac

Croteam / Devolver Digital

Versio: Myynti

Testattu: Athlon II X2 255 4,1 GHz, 4 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8

Muuta: Myynti mm. Steam, hinta 40 euroa.

 

91 + Pelit suosittelee

Filosofinen, hurmiollisen nautittava puzzlepeli.

91