Näin paljon seksiä ja väkivaltaa ei ole nähty konsoleilla sitten GTA:n päiväkahvigaten.
Viime keväänä ilmestynyt Witcher 2 olisi minä tahansa muuna vuotena ollut automaattinen vuoden peli. Nyt kivenkova roolipeli saa Xbox-version ansiosta toisen mahdollisuuden. Työn ohessa tehdyt muutokset ja uusi sisältö julkaistaan samaan aikaan ilmaisena päivityksenä pc-versioon, joten kerrankin voidaan puhua konsolikäännöksestä, joka ei taatusti ole keneltäkään pois.
Hirviöntappoase
Pc-ropeltajille Witcherin maailma on tuttu jo kahdesta erinomaisesta pelistä, mutta konsoliomistajille puolalaisen Andrzej Sapkowskin fantasiakirjoihin perustuva synkkä keskiaika on vielä avaamaton teos. Melkein kadehdin teitä: olisi hienoa löytää koko juttu vasta ensimmäistä kertaa.
Witcher-tarinoiden vahvuus tulee toden ja fantasian sekoituksesta. Räkäinen keskiaika kuvataan inhorealistisesti, mutta sotimisen ja poliittisen selkäänpuukotuksen taustalla liikkuu tarujen hirviöitä ja vanhat rodut taistelevat elintilasta ihmisten kanssa. Suurin osa haltioista ja kääpiöistä on ajettu ghettoihin kakkoskansalaisten asemaan, vain muutamat viimeiset mohikaanit käyvät metsissä tuhoon tuomittua sissisotaa.
Kansalaisten hirviöongelmista huolehtivat witcherit, lapsesta asti tehtävään kasvatetut ja alkemialla muokatut mutantit. Näistä kuuluisin on Geralt, jota myös Valkoiseksi sudeksi kutsutaan. Paikasta toiseen töiden perässä matkusteleva Geralt on erinomainen päähahmo kertomuksille, jotka tapahtuvat hänen ympärillään. Viimeisimmällä matkallaan hän joutui mukaan Temerian valtakunnan sisällissotaan ja pelasti kuninkaan salamurhaajan kynsistä. Kakkososan tarina alkaa puoli vuotta myöhemmin, kun kuningas on kukistamassa sisällissodan viimeisintä vastarintapesäkettä Geralt rinnallaan. Sitten jokin menee pahasti pieleen.
Mies vailla menneisyyttä
Modernien roolipelien tavoin valinnanvapaus on Witcherin ydinjuttuja. Moraaliltaan harmaassa maailmassa voi pelata juuri sellaista sankaria kuin itse haluaa. Geralt voi vaikkapa olla kylmäkiskoinen palkkasoturi, joka tekee mitä tahansa rahasta, vaikka moinen ei sinänsä ole täysin uskollista kirjoille. Valinnat vaikuttavat pelin tapahtumiin enemmän kuin nopealla pintavilkaisulla voisi kuvitella. Useiden pienten keskustelujen vaikutukset huomaa vasta toisella pelikerralla, kun asiat tekee eri lailla. Joku sivuhahmo saattaa esimerkiksi olla kuollut, eikä olekaan paikalla avittamassa Geraltia.
Ainutlaatuisesti päätösten vaikutukset eivät jää vain pikkujuttuihin: valinnoista riippuen reilu kolmannes pelistä tapahtuu täysin eri paikassa ja eri näkökulmasta katsottuna. Reilu erovaisuus nostaa Witcher 2:n jo valmiiksi korkeaa uudelleenpeluuarvoa. Kaiken nähdäkseen seikkailu on koettava vähintään kahteen kertaan.
Pc:llä tapahtumiin vaikuttaa vielä lisäksi mahdollinen vanha tallennus, joka siirtää ykkösosassa tehdyt päätökset kakkoseen. Xbox-pelaajat jäävät tästä valitettavasti paitsi, mutta todellinen menetys ei ole järisyttävän suuri. Eron huomaa lähinnä muutamissa keskusteluissa, jotka etenevät veteraani-witcherille eri lailla kuin uransa vasta kakkososan alusta aloittaneelle.
Uuden pelaajan kantilta katsottuna vanhan huomioon ottaminen on samalla yksi harvoista Witcher 2:n heikkouksista. Jos Geraltin aikaisemmat seikkailut eivät ole tuttuja, voi monien tapaamisten merkitys mennä täysin ohi. Onneksi kaksi ensimmäistä Noituria, Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka, on suomennettu, ja kolmas, Haltijoiden veri, tulee jo kesällä. Ne ovat loistavaa, kypsää fantasiaa, pakkoluettavaa muillekin kuin pelin ystäville.
Kirjoissa esiintynyt hahmo saattaa esimerkiksi pyörähtää pienessä sivuroolissa, mikä ei kirjoja lukemattomalle kerro yhtään mitään. Toisaalta Geraltinsa tunteville kohtaamiset lisäävät maailmaan mukavasti syvyyttä. Tekijät ovat yrittäneet etsiä puolitietä kahden pelaajakunnan välillä viemällä Geraltin muistin, joten hän on välillä yhtä pihalla asioista kuin uusi pelaaja. Pääosin ratkaisu toimii, ja peruskliseinen amnesia-aloitus saa tarinan edetessä jopa loogisen selityksen. Asiassa ei siis ole kyse vain laiskasta kirjoittamisesta, vaikka siltä saattaa aluksi tuntua.
On kevätkylvön aika
Geraltin seikkailu on tehty itäeurooppalaisella periksiantamattomuudella. Etukäteen en uskonut, että sisältö pääsisi sellaisenaan läpi Microsoftin konsoliseulasta, mutta niin vain on käynyt. Hyvien ihmeiden aika ei ole ilmeisesti ohitse.
Eniten kulmakarvoja nostattaa varmasti keskiaikaisen sovinistinen maailmankuva, jossa naiset ovat pääasiassa joko huoria tai pyhimyksiä. Aikaan ja maailmaan suhteutettuna se kuitenkin toimii: Witcherin maailma on räkäinen, suorasukainen ja raaka. Kääpiöiden kiroilu saa varpaankynnet kaartumaan ja rasistiset ihmiset juhlistavat pyhäpäivää iloisilla haltiasissien hirttäjäisillä. Minkä jälkeen teloitettujen ruumiit tietenkin jätetään kiikkumaan hirttopuuhun korppien syötäväksi.
Geralt itse on kaikkea muuta kuin kiltti hirviönmetsästäjä. Kalpea paha poika on naisten mieleen, eikä arpinaama pane huomiosta lainkaan pahakseen. Sankari ei ole kakkosessa aivan yhtä paha häntäheikki kuin ykkösosassa, mutta Geraltin saapuessa kaupunkiin kauniimman sukupuolen kannattaa olla varuillaan. Konsolitasolla hämmentävän paljastavissa seksikohtauksissa ei köyritä vaatteet päällä, mutta osuudet on tehty hyvällä maulla. Ne eivät tunnu päälle liimatuilta ja sopivat kokonaisuuteen. Etenkin siksi, että kaikki tapahtuu lopulta naisen takia, tiedosti Geralt sitä tai ei. Minkäs mies luonnolleen mahtaa.
Jalopuiden varjossa
Witcher 2 on yksi pc:n visuaalisesti komeimmista peleistä, eikä supertarkkojen tekstuureiden ja tehosteiden siirtäminen Xboxille varmasti ole ollut helppoa. Matkalla on jouduttu oikomaan joitain mutkia, mutta lopputulos on silti todella upea. Ovelasti saimme vain pc-kuvia, eikä Xboksista saanut kuvia kaapattua. Pc:n loistoon Xbox ei veny, mutta Witcher 2 kisailee Crysis 2:n kanssa rinta rinnan Xboxin näyttävimmän pelin tittelistä.
Hienointa on, että CD Project Red on onnistunut säilyttämään Witcher 2:n lähes yhtä lataustauottomana kuin pc:llä. Ruutu vilahtaa vain pikaisesti mustana ulko- ja sisätilojen välillä siirryttäessä, muuten alueiden lataus hoidetaan käytännössä taustalla. Saavutus on melkoinen, kun suhteuttaa sen pelin komeuteen ja käytetyn raudan muistin vähyyteen. Ruudunpäivitys pysyy isommissakin taisteluissa hyvänä, ainoa valituksen aihe tulee kuvan pienestä repeilystä. Sitä tapahtuu onneksi vain välillä, eikä se silloinkaan ole kovin häiritsevää.
Teknisen taituruuden ohella Witcher 2:n vahvuus on onnistunut visuaalinen design. Tarinan tavoin se yhdistää totta ja tarua juuri sopivasti. Aidon eletyiltä näyttävät kylät ja muinaiset rauniot on rakennettu jättimäisten metsien ja vuoristojen varjoon. Tapahtumien edetessä myös ympäristö muuttuu erilaiseksi, ja joka paikka näyttää omanlaiseltaan. Kaikessa on jännittävä, tutkimaan houkuttelevan fantastinen alavireensä.
Noituri on luotu taistelemaan
Hirviönmetsästäjä on miekkailun ja kevyen magian ammattilainen. Oli vastassa sitten taruolentoja tai irstaita ihmisiä, toimii taistelu hienosti. Pikaisella vilkaisulla toiminta vaikuttaa yksinkertaiselta nopean ja hitaan hyökkäyksen mätöltä, mutta pelkästään aivottomasti nappuloita hakkaavan sankarin elinaika lasketaan muutamissa henkäyksissä. Oikein ajoitettu väistely, torjunta ja taikamerkkien käyttö on avain menestykseen. Yleensä Geralt taistelee isoa ylivoimaa vastaan, eivätkä muut viholliset jää sivusta kiltisti odottamaan sillä aikaa, kun noituri nitistää yhtä vastustajaa. Selustaansa kannattaa pitää silmällä.
Hahmonsa voi hieman yleistäen luoda kolmella eri tavalla joko taikaan, miekkailuun tai alkemiaan keskittyen. Jokainen pärjää taistelussa, mutta työskentelytyyli on erilainen. Alkemisti esimerkiksi saa perusnoituria enemmän etua itse keräämistään materiaaleista kyhäämistään juomista, pommeista ja miekkaöljyistä. Erilaiset pelityylit lisäävät osaltaan Witcher 2:n uudelleenpeluuarvoa.
Pc-noituri tuli kuuluisaksi armottomasta vaikeustasostaan. Tämä johtui osittain siitä, että pelaaja heitettiin suoraan altaan syvään päähän ilman selityksiä. Myöhemmin mukaan päivitetty lyhyt tutoriaali ja taisteluareena ovat mukana Xbox-versiossa, joten alku ei ole yhtä kylmäävä. Silti Xbox-tulkinta tuntuu selvästi pc-esikuvaansa helpommalta. Nostin alun jälkeen vaikeustason suosiolla hardiksi, joka tuntuu vastaavan aika hyvin pc:n normaalitasoa. Ainoastaan pomotaisteluissa vaikea tuntuu oikeasti vaikealta. Onneksi vaikeustasoa voi vaihtaa lennossa koska tahansa.
En heti keksinyt syytä Xbox-version suhteelliseen helppouteen, mutta otettuani kuvia pc:llä tajusin homman. Boksilla vihollisia on usein kerralla vastassa muutama vähemmän ja tekoäly tuntuu hivenen hitaammalta. Taistelun viihdyttävyys ei kärsi merkittävästi, tapahtumia pitää edelleen seurata tai noituri heittää hopeamiekkansa nopeasti nurkkaan.
Entistä ehompi
Witcher 2:n tarina on perusmuodossaan varsin perinteinen trilogian keskimmäinen osa. Asiat jäävät auki ja ilmassa on odotuksen tuntua. Jännitystä ja komeita kohtauksia riittää silti hienosti, ja Enhanced Editionissa tekijät täydentävät kertomusta uusilla alkuun, kappaleiden väliin ja pelin loppuun lisätyillä pätkillä. Ne sitovat kokonaisuuden paremmin omaksi tarinakseen ja vähentävät näin välinäytösmäistä tunnelmaa merkittävästi. Ne myös päästävät Sapkowskin proosaa tuntemattoman paremmin sisälle maailmaan.
Kokonaan uutta pelattavaa on lisätty pelin viimeiseen kappaleeseen, joka tähän asti oli muihin verrattuna turhan lyhyt rykäisy. Parin tunnin seikkailu avaa Temerian kuningasperheen perimyskiemuroita ja poliittista selkäänpuukotusta mukavasti. Kokonaisuus on kiedottu osaksi päätarinaa niin hyvin, että sitä ei voi missata vaikka yrittäisi. Näin seikkailun viimeinen kappale kasvaa pituudessa, vaikka se ei edelleenkään kestä yhtä kauan kuin edeltävät osuudet.
Enhanced Editionin päivitysten kanssa Witcher 2 on entistäkin upeampi roolipelijärkäle. Pelasit sitten pc:llä tai Xboxilla, ei tätä puolalaista merkkiteosta kannata missata.
94
