Thief – Kuin varas yöllä

Miksi keksiä uusia peli-ideoita, jos kaikkia vanhojakaan ei ehditä hyödyntää? Thief-uusversio tuo hiiviskelypelit päivänvalon sijasta nykyaikaan.

Thief on uusversio Looking Glassin vuoden 1998 Thief-klassikosta (Pelit 1/99, 93 pistettä). Tarina kertoo mestarivaras Garrettista, joka hiiviskelee varjoissa ja varastaa kaiken, mikä hohtaa näkökentässä. Hahmo on klassinen antisankari, jossa on muitakin kuin hyviä ominaisuuksia.

Pelasin beta-versiota reilu neljä tuntia pressitilaisuudessa. Ainakin alkunsa perusteella Thief vaikutti hienolta uusversiolta, paljon paremmalta kuin toimintapelimäisten trailereiden jälkeen uskalsin odottaa.

Hiljaa hiljaa hiivitään

Pelimaailman aikakausi on vaikeasti määriteltävissä. Maailma tuntuu elävän varhaista teollisen vallankumouksen aikaa, höyrykoneita ja väkipyöriä riittää, mutta elinolot tuntuvat osin keskiaikaisilta. Myös magia kolkuttelee taustalla, vaikka parin ensimmäisen tunnin aikana liikutaankin vain ihmisten keskellä.

Kaupunkia vainoaa kaksi vitsausta: häikäilemätön paroni näivettää kaikkien kukkaroa ja veroista selvinneet nitistää kulkutauti. Piristävästi Garrettia ei kiinnosta kotikulmien pelastaminen, vaan antisankarin mielen täyttää seuraava keikka ja sen mahdollinen palkkio. Varsinainen tarina kietoutuu Garrettin, Erinin ja kaupungin kohtalon ympärille, eli suomeksi minulla ei ole siitä kuin aavistus.

Peli-idea lainataan suoraan alkuperäisestä Thiefistä. Tarkoituksena ei ole tappaa kaikkea näkemäänsä, vaan hoitaa ryöstöretki eleettömästi ja kenenkään huomaamatta. Keikkapalkkiolla ja muilla ryöstetyillä arvoesineillä päivitetään Garrettin varusteita, esimerkiksi ostetaan tiukempi nahkapanssari, uusia nuolia, elinvoimaa palauttavaa ruokaa ja erilaisia pommeja vartijoiden päänmenoksi.

Garrettilla ei edes ole miekkaa, vaan vain pamppu, jousi ja kiipeilyhakku. Nuolia käytetään vartijoiden tappamisen lisäksi kikkailuun. Vesinuolella pystyy sammuttamaan mestarivarkaan paljastavat soihdut, tulinuolella sytyttämään öljyläikät ja muut herkästi roihahtavat materiaalit, kaasunuolella voi tainnuttaa vartijat ja köysinuolella kiipeillä yläilmoihin. Muita nuolia voi käyttää mielensä mukaan, mutta hyödyllisin eli köysinuoli toimii vain ennalta määrätyissä paikoissa.

Muitakin rajoituksia on. Maailma ei ole avoin, vaan koko ajan tuntee seikkailevansa pelissä. Kiipeillä voi vain siellä, missä pelintekijät ovat niin päättäneet. Kaupunkia vainoaa joko hirvittävä rikosaalto tai parkour-villitys, sillä kiipeilypaikat erottaa hinkkautuneista kulmista. Jos katolle voi nousta, räystäs on kulunut vaaleaksi.

Öinen kaupunki näyttää hienolta, mutta ei tunnu siltä, koska maailmassa ei ole elämää. Kaduilla näkee yleensä vain vartijoita tai varjoissa makaavia kerjäläisiä. Käsikirjoitus selittää autiot kadut ulkonaliikkumiskiellolla, mutta ei paljasta, miksi talot ja rakennukset tuntuvat vain kiipeilytelineiltä ilman syytä ja tarkoitusta. Garrettin murtautuessa ikkunasta sisään, en ikinä löytänyt asukkaita, vaan vain arvotavaraa vietäväksi. Paikoissa on väkeä vain, jos niistä löytyy myös pää- tai sivutehtäviä.

Tekijöiden mukaan kaupungilla on sivutehtäviä ja kiinnostavaa tutkittavaa, mikä on osin totta. Hienoimpina hetkinä törmää aidon oloisiin tilanteisiin, jossa vartijoiden yöllinen höpötys kadulla ärsyttää talon unisen asukkaan rähjäämään miehille. Vartijat jatkavat kierrostaan vasta, kun nainen uhkaa heittää miesten niskaan yöastiansa. Sivutuotteena Garrett pystyy livahtamaan kolmikon ohi huomaamatta. Käsityönä suunniteltua oheistoimintaa pitäisi olla paljon, paljon enemmän, sillä sivukujien koluaminen palkitaan aivan liian harvoin.

Laitakaupungin valot

Tarkoituksena ei ole pyöriä kaupungilla, vaan tehdä erilaisia ryöstöretkiä. Piristävästi pelisessiossa ei näkynyt pomotaisteluita lainkaan, vaan tehtävän temaattisessa huipennuksessa piti esimerkiksi tiirikoida ovi vartijoita vilisevän käytävän keskellä. Jännitystä riitti, koska vartijat toimivat hyvin. Kadonnutta työtoveria tullaan etsimään, valossa vilahtavan hahmon perään lähdetään ja epäilyttävät äänet tutkitaan, vieläpä fiksusti. Porttia vartioi kaksi miestä. Heitin pullon pihan toiseen päähään, jolloin vain toinen vartijoista lähti selvittämään tilannetta, toisen jäädessä edelleen kyttäämään vartioimaansa porttikongia.

Vaikka äiti on kieltänyt, Thiefissä leikitään valoilla. Vartijat näkevät lampun alla olevan Garrettin aina, valokohdista voi loikata läpi, mutta vartijat saattavat lähteä vilahduksen perään. Kivasti systeemi huomioi myös selän takana olevat valolähteet. Jos heittovarjo heiluu pitkin muuria, stevarit tulevat heti tarkistamaan, mistä on kyse. Valon lisäksi pitää varoa ääniä. Alkuperäisen Thiefin tavoin hiipiminen ei onnistu kaikkialla. Vesi on alustoista vaarallisin, sillä kahlaaminen aiheuttaa aina loisketta. Metalliritilällä ei voi juosta tai hälyttää kaikki. Pehmeät matot ja hoidettu pihanurmi sen sijaan pehmentävät äänet liki kuulumattomiin.

Tekijät osaavat hyödyntää pieniä kikkoja. Ennen lukon tiirikoimista voi vilkaista avaimenreiästä, onko huoneessa väkeä. Ilotalossa näin sohvalla istuvan äveriään oloisen asiakkaan, joten mietin kaksi kertaa murtaudunko sisään. Lukon rapina saattaa hermostuttaa lähistöllä olijat. Huoneeseen hiipiessäni herramies paljastuikin pöydällä olevaksi rintakuvaksi.

Selkein heikkous on taistelusysteemi, joka keikkuu heikon ja keskinkertaisen välimaastossa: pelkkää yhden napin rämpytystä väistöllä. Jos kehittää Garrettin taistelutaitoa, voi pudottaa vastustajia yhdellä hyvällä osumalla, mutta ei peli edelleenkään Dark Soulsiksi muutu. Toisaalta asian voi nähdä niinkin, että keskinkertainen taistelusysteemi kannustaa hiiviskelemään ja väijymään. Jos pystyy yllättämään uhrinsa, vastustaja kaatuu ilman vastarintaa.

En myöskään saanut kuvaa Garrettin hahmonkehityksestä, sillä mestarivarasta pystyy muokkaamaan vielä pelin aikana. Keikkojen myötä saa taitopisteitä, joilla muun muassa parannetaan hiiviskely-, taistelu- ja ampumistaitoa. Pinnat avaavat uusia ominaisuuksia ja esimerkiksi taistelupuu lisäsi kykyjä soppaan, ehkä taistelukin parantuu pidemmälle pelaamalla.

Neljän tunnin pelaamisen perusteella Thief oli parempi kuin odotin. Seikkailulla on kaikki edellytykset nousta Deus Exin tasoiseksi uusversioksi: ei alkuperäisen veroinen klassikko, mutta erinomaisen toimivaa viihdettä. Lupaavasti Thief-uusversion tekee samaa Eidos Montreal kuin onnistuneen Deus Ex -uusversionkin. Tosin tiimi on nyt eri, mutta firmassa on silti tietotaitoa, miten toimivia uusversioita tehdään.

 

Ilmestyy 28. helmikuuta

PC, PS3, Xbox 360, PS4, Xbox One