Thief: The Dark Project [4]

Kun poistut harjoittelutasolta punaisen oven läpi, niin kulje nopeasti eteenpäin. Edessä pöydällä pitäisi olla kultaisen kupin tapainen esine. Ota se, jolloin saat 50 puntaa lisää rahaa seuraavaan kenttään.

Paina pelin aikana ctrl + alt + shift + end, niin pääset seuraavaan kenttään. Toimii vain päivitetyssä Thiefissä.

Tiivistunnelmainen hiiviskelypeli on ollut ehdottomasti vuoden parasta antia. Kovinkaan helpoksi sitä ei voi kuitenkaan sanoa, joten lienee syytä tarjota perustavaa laatua olevia ohjeita.

Tarkkaile aina missä kuljet ja minkälaista ääntä pidät. Kulkiessasi eteenpäin pidä mielessäsi millainen maasto takanasi oli: hyviä piilopaikkoja, pehmeitä mattoja, joilla voi vaikka juosta äänettömästi, pientäkin varjoa johon voi nopeasti luikahtaa tarpeen vaatiessa. Jos kuulet lähestyviä askeleita ja olet varjossa, jähmety ja kuuntele. Jos vartija on kuullut jotakin, hän kyllä kiroaa sinua ja kuulet miten askeleet ovat muuttuneet tavallisesta kävelystä varovaiseen astuntaan. Mutta jos vartija ei heti näe tai kuule mitään uutta, hänen varmuutensa alkaa laskea ja lopulta hän luopuu leikistä luullen kuulleensa omiaan.

Jos taas olet esimerkiksi keskellä valoisaa huonetta ja kuulet lähestyviä askeleita, joko jähmety paikoillesi ja toivo vartijan menevän ohitse, tai hiivi varjoisaan nurkkaan tai oven viereen valmistuen hoitelemaan mahdollisesti sisään tulevan vartijan. Et ole taistelija. Mikäli näet tarpeelliseksi tappaa jonkun, tee se ampumalla nuolella varjoista. Jousella kannattaa aina tähdätä kaulaan. Osuma niskaan on varmin tapa saada varuillaan olematon kohde maahan ja hyvä osuma saatetaan palkita pienellä korahduksella jylisevän kuolinhuudon sijaan. Jos se ei onnistu tai nuolet ovat vähissä, yritä hiipiä taakse tai sivulle ja iskeä patukalla tai miekalla varomatonta uhria.

Nyrkkisääntönä on, että sinusta tietämättömään ja varomattomaan uhriin annettu isku on aina paljon voimakkaampi, hoidellen kohteen heti, kuin varuillaan olevaan.

Patukka on äänettömyytensä vuoksi hieno ase muita kuin eläviä kuolleita vastaan. Sillä voi jopa napsia jonossa kulkevat vartijat yksi kerrallaan. Tajutonta henkilöähän voi kantaa olallaan aivan kuten ruumistakin, ja ne kannattaakin aina piilottaa varjoisiin piiloihin. Huumorintajuiset varkaat keksivät tajuttomille hauskempiakin paikkoja, kuten heidän heittämisensä alas kuiluihin, kanaaleihin tai nuotioihin. Ovet ja arkut kannattaa aina sulkea, sillä muuten ne pistävät silmään ja herättävät levottomuutta vartijoissa.

Lähes jokaisessa tehtävässä on annettujen tehtävänmääritysten ja varastettavan esineen lisäksi saatavilla koruja, rahaa, kallisarvoisia juomapikareita sekä erilaisia muita arvokkaita esineitä. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jos se kiiltää ja kimaltaa, se on kultaa. Jos esimerkiksi varastossa on tusina harmaita pulloja, joista kaksi keskimmäistä ovat kullanhohtoisia, niin nappaa ne ja jätä muut huomiotta.

Ottaessasi arvoesineen käteesi, kuulet rahan kilahtavan kassaan ja yhteissumma tulee esiin use-valikossa oikeassa alakulmassa. Tavalliset esineet taas pysyvät kädessäsi, kunnes heität ne luotasi, jolloin niillä on ikävä tapa kolista kuuluvasti. Kolikot ovat tavallisesti pienissä pinoissa, joten kannattaa olla tarkkana ettei varsinkin hopeakolikkokasaa sekoita esimerkiksi arvottomaan tinaiseen kippoon.

Koruja lojuu tavallisesti pöydillä ja hyllyköillä, josta ne sormuksia lukuunottamatta huomaa varsin helposti. Pienet sormukset tahtovat jäädä huomaamatta, joten ammattinsa osaava varas ei koskaan usko jonkun huoneen olevan tyhjä arvoesineistä kertavilkaisulla. Muista myös tutkia hoitelemasi vartijat, heillä on joskus vyöllään avainten sijasta pullo parannusjuomaa tai rahamassi. Kunhan pitää silmänsä avoinna, nettoaa jokaisesta keikasta mukavasti.

Ansat ovat tavallisesti selvästi näkyvissä, jos vain osaa katsoa ympärilleen. Muita kivilaattoja tummempi suurikokoinen laatta lattiassa, aukot aarrearkun yläpuolella tai sivuilla, ruumis kultapikareita notkuvan alttarin edessä ja muut merkit antavat vihjeen milloin kannattaa hiljentää tahtia. Nuoliansat pystyy väistämään ryömimällä tai vain juoksemalla lujaa, tosin lattiassa olevien laattojen yli voi toki juosta ja hypätä. Arkut sekä ovet kannattaa avata ja alttareilla olevat tavarat ottaa niiden sivusta, ei edestä, ja ryömien mikäli mahdollista. Miinat ovat hankalia pirulaisia ja varsinkin pimeissä huoneissa ne huomaa vain tuurilla. Todellinen ammattilainen ei kuitenkaan luota pelkästään tuuriinsa, joten tallenna säännöllisesti.

Lisää aiheesta