Thorjuntavoitto

Mitä tekee Thor, kun kirotut norjalaiset valloittavat New Yorkin? Saa pataan.

Maailmassa ei liene montakaan mytologista sankaria, jota amerikkalainen viihdeteollisuus ei olisi ominut. Viikinkien ukkosenjumala Thor kuuluu Stan Leen, Larry Lieberin ja Jack Kirbyn luomaan Marvel-sarjakuvakalustoon ja on seikkaillut

Kostajien (Avengers) riveissä vuodesta 1962. Suomessakin sankaria on sarjakuvissa nähty, mutta useimmille tyyppi lienee tullut paremmin tutuksi vasta tänä vuonna ensi-iltaan ehtineen nimikkoelokuvan myötä. Ja elokuvan myötä Egmontkin on pukannut markkinoille kovakantisen Thor: Viikingit  -sarjakuvakirjan.

Tavataan Thorilla

Thor-elokuvan voi huoletta unohtaa, sillä sarjakuva on oma juttunsa. Marvel on palkannut Thorin vauhdittajiksi osaavan parivaljakon: Garth Ennisin kirjoittamaan ja Glenn Fabryn kuvittamaan. Herrojen aikaisemmista yhteistöistä kaikki muistavat Preacherin (Fabry teki kannet kyseiseen sarjaan), mutta muistaa kannattaisi myös Authority-sarjan sivujuonteena ilmestynyt aidosti naurettava Kev-minisarja. Lisäksi Ennis on viime aikoina kunnostautunut kirjoittamalla Tuomaria (Punisher) sekä supersankariparodiaa nimeltä Boys. Fabryn teosluettelosta löytyy esimerkiksi Neil Gaimanin Neverwhere-tarinasta Mike Careyn kanssa tehty sarjakuvasovitus (ilmestyi suomeksi vuonna 2007, kustantajana Egmont).

Ukkosenjumala Thor Mjölnireineen on melkoinen nössöpoika supersankareiden kirjavassa joukossa – etten sanoisi liki hajuton ja mauton – eikä rämäkkä tekijätiimikään hänestä juuri uusia ulottuvuuksia löydä. Niinpä Ennis on joutunut panemaan pahintaan pahiksia luodessaan. Muinaiset viikingit saavat niskaansa kirouksen, joka vie heidät tuhatvuotiselle matkalle Atlantin yli Amerikkaan. Sinne saapuessaan matkalaiset ovat ulkoisesti raihnaisessa kunnossa, mutta voimiltaan voittamattomat. Päitä putoilee, kaupunkia puolustava Thor piestään pahanpäiväisesti ja kuluu vain kolme sivua siihen, että Yhdysvaltain ylpeys, merijalkaväki, on kokonaan teurastettu ja varrastettu.

Muinaisnorjalaisten välienselvittely on 0–5 Thorin tappioksi, kun apuun rientää Tohtori Outo. Hän keksii nerokkaan vastalääkkeen viikinkien kiroukseen ja sitä myötä tarinaan saadaan mukaan myös Ennisin lempilapset eli toisen maailmansodan lentäjäsankarit (katso Ennisin kirjoittamat War is Hell-, Battlefields- sekä Battler Britton -sarjat). Manhattanin pilvenpiirtäjien seassa käydään ilmataistelu saksalaisen Me-109:n ja lentävän viikinkialuksen välillä.  Hieman menee överiksi mutta menköön, on Ennis tässä kohdassa kenties tuuminut, mutta jatkanut sitten taas tyynen rauhallisesti lukijain järkyttämistä.

Reippaasta meiningistä ja yllättävistäkin juonenkäänteistä huolimatta Thor: Viikingit jää tekijöittensä parhaimpien töitten varjoon ja siinä on lievä välityön tuntu. Mutta ennemmin tätä lukee kuin selkäänsä ottaa.

Toinenkin Thor

Kesällä kolmen numeron verran ilmestyi Kostajat: Sankareiden aika -lehti, jossa myös on Thor touhuamassa. Tarinan tähän kirjoitti Brian Michael Bendis (mies, jonka nimi kirjoitetaan aina kokonaan) ja kuvitti John Romita Jr. yhdessä tussaaja Klaus Jansonin kanssa. Bendis tuli taannoin kohinalla uudistamaan supersarjakuvia (Ultimate Spider-Man oli miehen lippulaiva, mutta Powers oli sarjoista paras ja vieläkin hengissä). Hiljalleen tuoreus on kuitenkin haihtunut ja punnerrus on käynyt yhä väkinäisemmäksi. Niin tässäkin.

Väkinäistä on kaiken kaikkiaankin Amerikan sarjakuvamarkkinoilla. Taloudellinen paine ja puristus näkyy kaikessa, kuten siinä, että kun ennen kaikilla supersankareilla oli oma lehtensä, nyt suuntaus on tiimityöskentelyyn. Tähän uuteen Kostajat-lehteenkin on sankareita änkemällä ängetty kolmisenkymmentä. Tavoitteena on ilmeisesti tarjota jokaiselle lukijalle jotakin. Mutta vaatii kyllä melkoista asiaan vihkiytymistä, että tunnistaa kaikki ja tietää edes jotakin tyyppien taustoista. Itse osasin nauraa lähinnä Hämähäkkimiehen naiiveille kommenteille.

Mutta ainahan tätä voi käyttää tietokilpailutarkoituksiin ja katsoa, kuka tuntee ja kuinka monta.

Garth Ennis – Glenn Fabry: Thor: Viikingit, Egmont 2011, 128 sivua, noin 30 euroa

Bendis – Romita – Janson: Kostajat #1–3, Egmont 2011, 48 sivua, 5,50 euroa

Lisää aiheesta