Tiger Woods PGA Tour 09 (Xbox 360, PS3) – Tuunattu kolopallo

Parhaan on vaikea parantaa, paitsi jos on Tiger Woods.

Ne ajat ovat historiaa, jolloin EA Sportsia oli lupa haukkua pelkkien vuosittaisten kausipäivitysten julkaisemisesta täysihintaisina peleinä. Sekä NHL että FIFA uudistuivat urakalla pari vuotta sitten ja nousivat samalla lajinsa ykkösiksi. Ikävämpänä ilmiönä samalla syntyi vuorovetojen tahti, jossa edellisvuonna tehdyt uudistukset paikataan toimimaan kunnolla seuraavana vuonna. Tänä vuonna virittelyvuorossa on golf.

Golfissa uudistusten tahti on lajin henkeä noudatellen ollut konservatiivisempi. Viime vuonna nähtiin suurehkoja muutoksia, jotka eivät kuitenkaan olleet pelkästään positiivisia. Lyönti muuttui paljon aiempaa herkemmäksi, mikä mahdollisti tarkemman kontrollin, mutta samalla vähänkään epäonnistunut lyönti kostautui korkojen kanssa.

Nyt paino on uutuuksien sijaan viime vuonna esiteltyjen jippojen virittämisessä toimiviksi. Oman golfaajan kehittäminen on huomattavasti mielekkäämpää, koska kehitys voi olla myös negatiivista. Taidot kasvavat onnistumisten myötä, mutta ne voivat myös tippua huonosti menneiden reikien jälkeen.

Tuloksena on systeemi, jossa kehittyminen on sitä vaikeampaa mitä korkeammalla tasolla pelataan. Tiger Woodsin valmentaja on paikalla antamassa neuvoja ja järjestämässä räätälöityjä harjoituksia jokaisen kierroksen jälkeen. Vaatteilla taitoihin saatavien bonusten vaikutusta on onneksi lievennetty.

Kaikki hyvin greenille asti

Palloa lyödään joko analogisesti tatilla tai digitaalisesti ajoitukseen perustuvalla nappisysteemillä. Oletuksena pallot lentävät aika tarkkaan sinne mihin tähtää. Pöpelikköön pallon saa vain ryssimällä huolella tai yrittämällä mahdottomia. Pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä uutuutena, tatin liikeradan näkee lyönnin aikana, jolloin pahoja tapojaan on helpompi opetella korjaamaan.

Mailojen tuunaus on kokonaan uusi keksintö. Oletuksena mailat ovat sellaisia, että niillä on helppo lyödä, mutta lyönnit eivät ole erityisen pitkiä, eikä niihin saa juuri kierrettä. Mitä rajummin mailaa virittää, sitä puhtaampi lyönnin pitää olla, jotta pallo lentää tähdättyyn paikkaan. Rajusti tuunatulla mailalla epäpuhtaista lyönneistä rangaistaan kovalla kädellä.

Siinä missä pitkät lyönnit tuntuvat nyt luontevilta, on puttaus kuin toisesta pelistä. Homma toimii iänikuiseen tapaan määräämällä ensin karkeasti toivottu lyönnin pituus ja suunta, jota voi jonkin verran hienosäätää tatilla ennen lyöntiä ja myös lyönnin aikana. Greenin kaltevuus näytetään ristikkona ja peli jopa näyttää kerran ennen lyöntiä, mihin pallo on menossa.

Lopputulos on mekaaninen viritys, jossa ei ole samanlaista tekemisen tuntumaa kuin muissa lyönneissä. Puttaus on kautta linjan myös aivan liian helppoa.

Pallojen ristitulessa

Yksinpeliin ei ole tänä vuonna kehitetty uusia pelimuotoja ja kenttien määrä on pysynyt lähellä viime vuotista. Moninpeliä on viilattu huolella  niin, että se toimii aivan yhtä hyvin kuin yksinpeli, kun aiemmin peli oli lagin takia lähinnä arvontaa. Kaikki pelimuodot ovat moninpelattavissa netissä.

Pelaajat saavat menestyksen myötä rankingia, jolloin itselle sopivan vastuksen valitseminen on helppoa. Uudessa pelimuodossa kaikki golfaajat lyövät samaan aikaan, ja muiden lyönnit näkyvät ruudulla värikkäinä lentoratoina.

Kun aiemmin täysi kahdeksantoista reikää neljällä pelaajalla saattoi kestää toista tuntia, nyt samasta selviää vartissa. Nopeamman tahdin myötä jäi vielä entistä enemmän harmittamaan se, ettei yksinpelissä tilannetta voi tallentaa kesken kierroksen.

Viime vuonna EA oli kehitellyt hauskan systeemin, jossa pelaajat voivat lähettää koko peliyhteisön ihmeteltäväksi erilaisia haasteita, kuten vaikkapa lippuun osumisen tietyn matkan päästä tai erityisen hankalasta bunkkerista selviytymisen. Harva viitsi näitä haasteita etsiä, koska niiden selaaminen oli niin hidasta ja hankalaa.

Nyt haasteet on upotettu osaksi yksinpeliä. Reiällä ollessa saattaa ruudulle ponnahtaa ilmoitus, jossa samassa tilanteessa ollut pelaaja on lyönyt pallon vaikkapa 20 sentin päähän reiästä. Haasteen lyömällä saa mainetta ja pisteitä, joista pidetään rankingia. Mitä vaikeampi haaste sitä suurempi palkinto. Oma Pebble Beachin viimeisellä reiällä 150 metrin päästä lipun kautta reikään kilkattu lyönti on edelleen ylittämättä. Sopii yrittää.

Vaikka uutta on näennäisesti vähän, ovat palaset loksahtaneet paremmin kohdalleen ja sisältöä on runsaammin kuin yhdessäkään Tiger Woodsissa neljään vuoteen. Tinkimättömässä realismissaan Links 2004 on edelleen ylittämätön, mutta pelinä uusi Tiger on lajinsa ykkönen. Ja sellainen ykkönen, että se kiehtoo vuodesta toiseen, vaikka oikean golfin pelaaminen ei kiinnosta pätkääkään.

90