Tiger Woods PGA Tour 2005 (PS2) – Suuri holarin metsästys

Golfin maailmanlistalla Tiger Woods putosi kärjestä, mutta peli pysyy yhä ykkösenä.

Edellinen Tiger Woods oli pelattavuudeltaan melko täydellinen. Golf ei ole muuttunut vuodessa miksikään, joten miten saada ihmiset ostamaan pelin 2005-versio? Lisätään kenttiä ja golfareita, ja heitetään mukaan uudenlaista säätämistä, vääntämistä, viilaamista ja keräämistä. Ennen kaikkea keräämistä.

Yksityiskohtiin on keskitytty tosissaan. Hahmoanimaatiot ovat harvinaisen hyvää työtä aina tuuletuksia ja pettymyksenilmaisuja myöten. Harvoin pelin ihmiset todella vaikuttavat näin oikeilta ihmisiltä. Kun kisan aloittaa klo 6 aamulla, aurinko on juuri nousemassa ja taustalla laulavat linnut, fiilis on todella korkealla. Siihen vielä hyvä aloituslyönti päälle, niin tosielämän golfin viehätyksen salaisuus selviää lajille aiemmin nauraneelle skeptikolle.

Pelihahmoa voi muokata melkein loputtomasti. Esimerkiksi kasvo- ja vartalovaihtoehtoja on niin valtavasti, että jokainen pystyy luomaan itseltään vaikuttavan golfarin. Ai miksikö? Ihan vain huvin vuoksi.

Alter egolle voi kehittää lyöntiominaisuuksia alkaen voimasta ja päättyen hyvään onneen. Hahmolleen voi valita mieleisensä lyönti- ja välianimaatiot valmiista tai editoida koko swingi-animaation itse. Lisäksi hahmolleen voi ostaa vaatteita ja golf-varusteita. Kerättävää sälää on noin 1500 esineen verran. Pelin monopolikauppa osaa rahastamisen: uusi maila tai pallosetti, 100 000 dollaria! Jopa tatuointien teettäminen onnistuu.

Juuri tatuoinnit, hiphop-musiikki ja muut teennäiset katu-uskottavuuden kerjäysyritykset ärsyttävät. Vesi ei ole kuivaa eikä golf katu-uskottavaa. Ei se ole golfin puute, se on yksinkertainen fakta. On helpompi kuvitella Tiger Woodsin kuuntelevan kotonaan Frank Sinatraa kuin Niggas With Attitudea.

Yksittäisiä ratoja pääsee muokkaamaan monin eri tavoin. Ominaisuutta voi melkein kutsua virtuaalisen golf-radan rakennussarjaksi, vaikka se ei täydellistä vapautta annakaan. Itse en jaksanut kenttäsuunnittelusta innostua, sillä pelaaminen on hauskempaa.

Hienosti heiluu

Varsinainen golffaus toimii liki täydellisesti. Perusteet on helppo oppia ja kokonaisuuden täydellinen hallinta on tarpeeksi haasteellista. Aivan kuten hyvässä pelissä pitääkin olla.

Sarjan sydän eli tatti-swingi on nerokas keksintö. Kun vedät tattia taakse, pelihahmo vetää mailan taakse. Sitten työnnät tatin eteenpäin ja lyönti lähtee samaan tahtiin. Paremmin ei oikeaa peruslyöntiä voi padilla simuloida.

Kaikki tutut pelimuodot ovat mukana, lisäksi muuta arcade-henkinen hulluttelu. Uutuutena voi pelata lajin legendoja, esimerkiksi Arnold Palmeria, Jack Nicklausta, Seve Ballesterosta ja Ben Hogania vastaan tai heidän hahmossaan.

Uusista 18-reiän kentistä kahdeksan on napattu tosielämästä ja tekijöiden mielikuvituskenttiä on bonuksena neljä. Kreikka-fanina ilahdutti erityisesti Greek Isles aidon tuntuisine ääniefekteineen ja Välimeren maisemineen.

Tiger Woods PGA Tour 2005:n ominaisuuksia voisi listata paljon enemmänkin, mutta se olisi tilan tuhlaamista. Uskokaa minua: ominaisuuksia on vähintään tarpeeksi, enemmän kuin minä tarvitsen. En ole varma siitä, ovatko kaikki uutuudet kovin tarpeellisia tai järkeviä, mutta parempi, että ne ovat mukana kuin että ne olisivat poissa. Aina niistä joku kuitenkin innostuu.

Tiger Woods PGA Tour 2005 on urheilupelien aatelia.

91