Golf on perinteiden kyllästämä laji. Tiger Woods PGA Tour 2006 tutustuttaa pelaajan golfin historian suurimpiin legendoihin.

Tiger Woods PGA Tour -sarja hipoo pelillisesti jo miltei täydellisyyden rajoja. Tuoreimman painoksen suurimmaksi koukuksi on keksitty rivals-pelimuoto, jossa pelaaja pääsee aikamatkalle haastamaan Jack Nicklausin kaltaisia golf-suuruuksia. Koluttavana on viisi eri aikakautta ja tavoitteena on legendoja kaatamalla kivuta kaikkien aikojen ranking-ykköseksi.

Haasteita voi esittää ja ottaa vastaan reikäpelissä sekä lyöntikilpailuissa, kuten puttaus- ja pituuslyönnissä. Vaatetuksella ja välineillä on keskeinen rooli illuusion luomisessa, sillä ne vaihtelevat tyylikkäästi aikakauden mukaan.

Pelihahmonsa ulkonäköä ja swingiä voi muokata mielensä mukaan. Rivalsissa ja tavallisessa kausipelissä pelaaja kartuttaa menestymällä ja sponsorisopimuksia solmimalla rahapussinsa lisäksi myös taitoarvojaan. Suojatin kehittäminen kannattaa aloittaa juuri rivalsista, jonka alun fantasiahahmot ovat helppoa riistaa. Kausipelin alkutaipaleella kyyti on keltanokalle aivan liian kylmää.

Pelattavana on lisäksi laaja kirjo muita pelimuotoja. Uutuuksiin lukeutuu taitorata, jossa palloa lyödään eri puolilla kenttää kelluvien rinkuloiden läpi. Minua jäi kismittämään ainoastaan harjoitteluosion puute. Olisin mielelläni lätkinyt vaikkapa pelkkiä avauslyöntejä vain selvittääkseni erilaisten swingien erot. Nyt reiät joutuu pelaamaan aina loppuun asti pelimuodosta riippumatta.

Swingaava tiikeri, piilotettu pallo

Lyöntimekaniikka on nerokas. Ensin valitaan kentältä alue, johon pallon olisi tarkoitus tömähtää. Sitten ruuvataan oikealla tatilla osumakohta palloon, vedetään vasenta tattia taaksepäin ja saman tien nopeasti eteenpäin, jolloin lyönti lähtee. Lyönnin hallitseminen on pilkun tarkkaa puuhaa. Swingin onnistumiseen vaikuttavat tuulen ja halutun kierteen lisäksi myös se, kuinka suoraan vasenta tattia törkätään eteenpäin.

Pelin sujuminen riippuu myös gamebreaker-mittarista, jonka arvot vaihtelevat pelaajan suoritusten mukaan. Kun lukema on nollilla, palloa joutuu kiskomaan kieli keskellä suuta. Palkin täyttyessä lyönteihin saa lisäpotkua tai vaihtoehtoisesti vastustajan mittarin voi psyykata pohjalukemiin. Realistisesti myös nimimiehillä on pelissä suvantovaiheensa, mutta pitemmän päälle jyvät erottuvat akanoista.

Dramaattiset tehokeinot tuovat pallotteluun oman lisänsä. Tärkeää puttia sihdatessa ohjain ja ruutu tärisevät hahmon sydämen lyöntien tahdissa - mitä tiukempi tilanne, sen kovempi tärinä. Tarkan lähestymislyönnin jälkeen kuva hidastuu pallon lipuessa hiljalleen kohti lippua ja erityisen hienon avauslyönnin jälkeen swingi näytetään hidastettuna useasta eri kuvakulmasta.

Tv-tyyliin selostuskaksikko kuiskailee luppohetkinä omia näkemyksiään ja ajoittain äijiltä irtoaa ihan hauskaa juttua. Yleisö hurraa pelaajien suorituksille, mutta satunnaisten metsäneläjien lisäksi kenttien ympärillä ei näy ristinsielua. Palloa väistelevä katsojajoukkio toisi kummasti lisätunnelmaa.

Suorituksen täydellinen toistaminen ei aidon golfin tapaan onnistu Tigerissa helposti, mikä tekee pelaamisesta paitsi erittäin palkitsevaa myös äärimmäisen addiktoivaa. Pelihistoriaani mahtuu iso liuta urheilupelejä, mutta harvoin olen kokenut niin kutkuttavaa onnistumisen tunnetta kuin ensimmäisen hole-in-one-lyöntini jälkeen.