Tim Burton's The Nightmare Before Christmas: Oogie's Revenge (PS2) – Jotain mätää Halloweenissa

Nasevasti nimetty Tim Burton's The Nightmare Before Christmas: Oogie's Revenge on lisenssipeli, johon grafiikan elokuvamaisuuden lisäksi on päätynyt elokuvan tunnelma: vähän pelottava ja makaaberi, silti hyvin leikillinen, humoristinen ja sympaattinen.

Oogie's Revenge ei juonellisesti perustu alkuperäiseen elokuvaan, mutta lisenssi on silti erittäin hyvässä käytössä. Peli on hämmästyttävän kaunis. Halloweentown näyttää täsmälleen kummitusmaiselta Hallowoontownilta ja hahmot ovat juuri sitä mitä pitääkin.

Oogie's Revenge jatkuu siitä, mihin elokuva päättyi. Luurankomainen Jack Skellington palaa kotiinsa Halloweentowniin, joka ei ole enää entisensä. Kaupunki on pullollaan luurankosotureita ja muita hirviöitä. Myös itse iso paha Oogie Boogie on tehnyt comebackin. Kaiken takana ovat elämäntapahäiriköt Lock, Shock ja Barrel. Jackin on pakko palauttaa järjestys valtakuntaansa.

Elokuvassa Jackilla ei ollut aseita. Nyt hän saa käyttöönsä sielukumin (soul rubber), joka tarttuu Jackin käteen. Käytännössä sielukumi on venyvä ruoska. Perustaistelu käydään kahdella napilla, mutta liikkeitä on silti yllättävän paljon. Niistä ei tosin tarvita kuin yhtä. Kolmionapin rynkytyksellä sielukumi tarttuu viholliseen ja mätkii tätä maata ja muita vihollisia vasten sellaisella teholla, että muuta asetta ei kaipaakaan. Oogie's Revenge tuo monta kertaa mieleen ensimmäisen Devil May Cryn.

Rajansa toistollakin

Tehtävät suoritetaan järjestyksessä, eikä siitä voi tinkiä. Edetessä aukenee uusia tutkittavia paikkoja ja pelimaailma laajenee. Komeasta grafiikasta johtuen PS2 latailee jatkuvasti ja pahimmillaan homma etenee tyyliin lataus, viiden sekunnin välianimaatio, lataus.

Oogieta vastaan käytävät pomotaistelut ovat ihan oma juttunsa. Kun sielukumia on käyttänyt aikansa, Jack puhkeaa lauluun ja homma muuttuu tanssipeliksi. Idea on virkistävä, mutta taistelun aikana kuultava biisi This Is Halloween on hieno - ensimmäiset viisitoista kertaa.

Elokuvaan musiikin ja laulut tehnyt Danny Elfman on säveltänyt peliin myös uutta materiaalia. Tästä syystä tyylitaju suhteessa leffaan toimii myös musiikeissa hienosti. Musiikki on oleellinen osa Oogie's Revengeä.

Tim Burton's The Nightmare Before Christmas: Oogie's Revenge tekee kunniaa lähdeteokselle ja on siten mainio fanituote. Tunnelma on niin hyvin kohdallaan, että enemmän vaatiminen olisi jo kohtuutonta. Ikävää vain, että itse pelikin on koottu lainoista ja sitaateista. Tekniikan maailman sanoin: suositellaan varauksin.

* * * * *

Joulu vastaan Halloween

Onko siitä todella jo niin kauan? Loistava nukkeanimaatioelokuva Painajainen ennen joulua (Nightmare Before Christmas) ilmestyi jo yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 1993. Elokuvasta puhutaan usein Tim Burtonin Painajaisena ennen joulua. Hän on elokuvan tuottaja. Harvemmin muistetaan varsinaista ohjaajaa Henry Selickiä. Ehkä siksi, että elokuva kieltämättä näyttää erittäin timburtonmaiselta.

@Lodjusis:Painajainen ennen joulua on yksi kaikkien aikojen parhaista jouluelokuvista. Osaksi siksi, että siitä puuttuvat tyylilajin kliseet ja niin yleinen imelyys. Osaksi siksi, että kyseessä on persoonallinen ja omaperäinen elokuva aiheesta riippumatta. Sitä paitsi yksikään elokuva, jossa kidnapattua joulupukkia kidutetaan, ei voi olla huono.

Tummasävyisen Halloweentownin johtaja Jack Skellington päätyy vahingossa omalaatuiseen pastellisävyiseen ja valoiseen Chrismastowniin. Jack ei ymmärrä joulun konseptia, joten hän päättää muuttaa joulun itselleen tutun halloweenin kaltaiseksi juhlaksi.

Juoni toimii, mutta elokuvan varsinainen viehätys on sen hahmoissa ja miljöössä. Painajainen ennen joulua on käsityön ja mielikuvituksen juhlaa. Aivan perheen pienemmille elokuvaa ei voi suositella kummitusmaisen tunnelman ja makaaberin huumorin vuoksi.

Painajainen ennen joulua on myös musikaali. Burtonin vakiosäveltäjä Danny Elfman on tehnyt elokuvan mainiot biisit ja Elfman toimii myös Jack Skellingtonin lauluäänenä. Painajainen ennen joulua kuuluu jokaisen laadukkaan dvd-kokoelman peruskiviin.

Marko Ahonen

74