Wii omii valopistooligenreä monopolikseen, mutta eräs pistää vielä hanttiin. Kymmenvuotias Time Crisis -sarja pysyy sitkeästi sonylaisena.
Tuttuja uria mennään, kuinkas muuten, mutta urat piirretään nyt ensimmäistä kertaa teräväpiirtona. Se ei ole aivan pieni juttu, sillä sisällöltään paperinohut pelityyppi nojaa nimenomaan näyttävyyden ja aseen puristamisen tuomaan lämpimään tunteeseen.
On pläjäyksellä juonikin. Terroristijärjestö W.O.L.F. (nimi pitää lausua kirjain kerrallaan) on aikeissa varastaa joukkotuhoaseita. Eikä mitä tahansa ABC-aseita, vaan hyökkäykseen koulutettuja itikoita, sittisontiaisia ja muita monijalkaisia. Niihin ei Raid toimi, mutta raskaampien ruiskuttimien haulit ja konetulitus purevat. Pääosa vihollisista on silti kaksijalkaisia.
Yleensä valopistoolipeleissä hyökkäys on ainoa puolustus. Time Crisis -sarja tekee toisin, suoja on vain suojautumisnapin painalluksen päässä. Taistelu on vuoroin nurkkien, pöytien ja muun irtaimiston takana piilottelua, vuoroin pään esiin pistämistä ja lippaan tyhjäksi räiskimistä. Suojautuminen myös lataa aseen. Kun tulisektori on tyhjä, edetään automaattisesti seuraavaan asemaan. Liian puolustusvoittoinen peli ei onnistu, koska kello käy ja hidastelusta rangaistaan.
Parinsadan kovasti sotilaalta näyttävän terroristin jälkeen sankareilla sytyttää: Ehkä viholliset eivät olekaan bulkkiteroja. Armeijan harmaissa piilee pelin suurin ongelma, sillä monotonisen ja kasvottoman sotajoukon lahtaaminen käy nopeasti tylsäksi. Muutenkin Time Crisis on aika kriisissä, sillä mikään ei oikein toimi. Ympäristö ei innosta: lentokenttä, luola, metsä ja sotilastukikohta – parodianako tämä pitäisi ottaa? Grafiikan kliinisyys jättää kylmäksi, dialogi ja välinäytökset ovat kiusallisen kömpelöitä. Se voisi kääntyä eduksi, mutta ei, roska on roskaa.
Pari pikkunokkelaa kohtausta ja huima helikopterilento konekivääri laulaen piristävät menoa hetken. Viimeksi mainittu myös osoittaa, että lisätulivoima, vauhti ja laumojen lahtaaminen ovat asioita, joilla innoton peli olisi voinut tsempata.
S.U.S.I.
Uusi aika vaatii modernin aseistuksen. Vanhat valopistoolit eivät ole Nato-yhteensopivia, sillä ne toimivat vain kuvaputkitelevisioilla. Uusi GunCon 3 -valopistooli lainaa tekniikkansa Wiiltä. Television yläkulmiin ripustetaan infrapunalähettimet, joiden avulla pistooli paikantaa itsensä. Ase kalibroidaan aina peliä käynnistäessä. Tarkkuus ei ole sitä mitä toivoisi, mutta riittää pelin tarpeisiin.
GunCon istuu käteen, mutta on ulkonäöltään hirveä. Räikeällä oranssilla värillä ja sarjakuvamuotoilulla varmistetaan, että valopistoolilla leikkivää lasta ei Amerikassa vahingossa ammuta. Kolholta tuntuu myös, että ase ei ole langaton. Infrapunalähettimetkin vaativat oman USB-johtonsa, joten piuhaviidakko tihenee ja kodin sisustaja lämpenee.
Aseen etukahvaan, perään ja piipun varteen on mahdutettu kaksi analogitattia ja monen monta nappia. Niitä käytetään valopistoolin ja fps-pelin yhdistävässä pelimoodissa, joka valottaa pelitapahtumia toisesta näkövinkkelistä. Siinä liikutaan standardilla kahden tatin ohjauksella ja ammutaan valopistoolilla. Käytännössä yhdistelmä on kömpelö, ja koko kokeilu on muutenkin onnetonta tunarointia. Suurin synti on tylsien ja valtavien kenttien yhdistäminen tolkuttoman hitaaseen kävelynopeuteen.
Tästä 90 euroa? So not!
58
