TimeSplitterit ovat pahoja muukalaisia ulkoavaruudesta. Ajassa ja ulottuvuuksissa vaivattomasti siirtyvät olennot ovat manipuloineet ihmiskunnan kohtaloa jo historian hämäristä saakka.
Outo avaruusrotu on pitkän hiljaisen kauden jälkeen alkanut sorkkia tapahtumia sadan vuoden aikavälillä 1935-2035. Heitä vastaan asettuu sekalainen sakki pyssymiehiä ja -naisia eri aikakausilta. Tämän kummemmin juonta ei selitetä ja se näkyy tehtävissä. Kompakteja taistelualueita kolutessa pärjää, kun ampuu kaikkea liikkuvaa riippumatta siitä, ovatko ne ihmisiä, zombeja, mutantteja tai robotteja.
Kahvitauolla hutaistu taustatarina selittää osaltaan sitä, että tehtävien tavoitteet ovat erittäin yksinkertaisia. Kohelluksen jujuna on napata alueen perukoilta jokin roju kainaloon ja palata takaisin alkupisteeseen tai johonkin muuhun kohteeseen. Matkan varrella ei tarvitse pohtia kytkimiä, ovia tai muita pikkuongelmia. Etenemiseen vaaditaan vain vikkeliä kinttuja ja herkkää liipasinsormea.
Muukalaisia lahtaavia taistelijoita on parikymmentä. Porukan olemus on sarjakuvamaisen tyylitelty ja soturien ominaisuudet ovat identtiset. Jokaisella aikakaudella on omat kanuunansa. Valikoima alkaa pistooleista, haulikoista ja kiikarikivääreistä. Arsenaalin järeämmässä päässä on rynnäkkökivääreitä, raketinheittimiä ja plasmakivääreitä.
Kaikki kudit ovat valojuova-ammuksia, joten piilossa kyyhöttävät kyttääjätkin paljastuvat viimeistään puristaessaan liipasinta. Yksi hupaisimmista aseista on scifi-ympäristöissä esiintyvä pistooli, jonka luodit kimpoavat seinistä useita kertoja ennen katoamistaan. Sähläilevät tunarit listivät sillä useimmiten itsensä.
Ovelia vihollisia
Ohjaustuntuma on erinomainen. Kahdella analogitatilla samanaikainen liikkuminen ja tähtääminen sujuu mainiosti. Kaikki toiminnot voi siirtää minne haluaa, joten kontrollisysteemi on sopiva viimeistään säätämisen jälkeen. Tähtääminen on hieman hidasta, jos on tottunut käyttämään hiirtä ja näppäimistöä, mutta muutoin homma rullaa sulavasti.
Sihtaamista auttaa automaattikohdistus tulilinjan lähellä oleviin vihollisiin, joten paditähtäyksen suhteellinen kömpelyys ei pahemmin haittaa. Olkanäppäimissä on liipasimet kertalaukaukselle ja sarjatulelle. Samassa osoitteessa on myös kiikaritähtäimen zoomi ja kyykkynäppäin.
Kentät ovat vaatimattomia. Lähes kaikki käytävät kääntyvät kulmikkaasti ja huoneet ovat eri kokoisia tyhjiä laatikoita, huonekaluja ja muuta tunnelmaa luovaa rekvisiittaa on todella vähän. Vaikka ulkona ja paikoitellen sisätiloissakin on kaarevia muotoja, arkkitehtuuri ei missään vaiheessa aiheuta ihastuksen huokauksia.
Laatikkokentät sentään rullaavat vikkelästi, joten päivityksen hyytymistä ei tarvitse tuskailla. Kaikki aikakaudet ovat selkeästi eri näköisiä. Osa tulevaisuuteen sijoittuvista tasoista on melko yritteliäästi suunniteltuja ja jopa nättejä.
Vaikeustason noustessa vihollisia vipeltää areenoilla kiitettävän runsaasti. Parhaimmillaan mieleen tulee Doomin hurjat vihollisvyöryt, vaikka aivan samanlaisiin massoihin ei päästäkään. Muukalaiset, mutantit ja muut mönkiäiset ovat vieläpä varsin ovelia. Ne saattavat vaikkapa kyyristyä matalan kaapin taakse ja ampua suojasta nostamalla vai aseen esiin.
Ääniefektit koostuvat lähinnä kohtuullisen pontevista aseiden laukauksista ja räjähdyksistä. Räiskinnän uhrit mölisevät ja musiikki vaihtelee kentän teeman mukaan. Kappaleet ovat pääosin pirteitä ja rennon vauhdikkaita. Etenkin scifi-taso Spacewaysin retrotyylin tehty futuristinen kipale on mainio, se on ikäänkuin pari vuosikymmentä sitten sävellettyä tulevaisuuden musiikkia. Myös Planet-X:n theremin-ulinaa sisältävä nopea teknobiisi painuu mieleen.
Moninpeli kunniaan
Story-moodia voi jauhaa yksin tai kaverin kanssa kahden soturin voimin. Tasoja on vain yhdeksän ja ne on läpäistävä ensin helpoimmalla vaikeustasolla. Arcaden alla ovat kaikki moninpelit ja tasoeditori. Hupaisista erikoistehtävistä koostuva challenge avautuu, kun on tahkonnut storya tarpeeksi. Tavoitteena voi olla sadan äijän listiminen alle viidessä minuutissa tai zombilauman niittaaminen paljain käsin.
TimeSplittersin todellinen koukku on vauhdikas ja toimiva moninpeli, joten suurin osa vaihtoehdoista liittyy siihen. Tavallisen kaikki vastaan kaikki -deathmatchin lisäksi valikoimissa on suojelutehtäviä ja variaatioita lipunryöstöstä. Matseihin voi ottaa mukaan neljän pelaajan lisäksi eritasoisia koneen ohjaamia botteja. Asevalikoimia ja voittoehtoja voi tietysti rukata.
Kolmen ja neljän pelaajan voimin ruudunpäivitys tosin tippuu, jos kaikki ampuvat raskailla aseilla samaan aikaan. Lievää ryytymistä on havaittavissa etenkin räjähdyksissä, mutta päivityksen notkahdukset eivät haittaa sotimista muuten kuin esteettisessä mielessä.
Kenttien yksinkertaisuutta paikkaa helppokäyttöinen tasoeditori. Kentät kasataan tyhjälle ruudukolle valmiista palikoista. Esimerkiksi portaikkoja on valikoimissa useita erilaisia. Alueen valot, aloituspaikat, aseet ja bonukset voi muuttaa mieleisikseen. Tietysti myös grafiikkasetin saa vaihtaa.
Editorin käytön oppii nopeasti, joten hyvien deathmatch-kenttien määrää rajoittaa vain muistikortin vapaa tila. Yhteen megatavuun mahtuu kolme kookasta areenaa. Valmiissa kentissä on paljon yksityiskohtia, joita editorilla ei voi tehdä, mutta pääpiirteissään itse rustatut sokkelot näyttävät samalta kuin alkuperäisetkin.
TimeSplitters on sujuvan aivotonta räiskintää. Quake-tyyppisiin mäiskintöihin on viime aikoina tungettu jos jonkinlaisia ongelmaosuuksia ja mahtipontisia juonia. On piristävää törmätä puhdasoppiseen ammuskeluun, joka ei edes yritä olla mitään muuta.
Todellisia vikoja ei juuri ole, jos jatkuvan kohelluksen hyväksyy nimenomaan räiskintäpelin ominaisuudeksi. Ainoastaan poskettoman pitkät latausajat ärsyttävät. Yksinpeliä ei jaksa mutustella kovin kookkaina annoksina, mutta mittavat moninpelivaihtoehdot ja mainio kenttäeditori takaavat viihdettä pitkäksi aikaa.
85
