Titaanien taistelu 2001

PC-pelaajat ovat pulassa. Pelejä ei kohta enää tule, pelitalot kaatuilevat ja jatkossa me kaikki pelaamme konsoleilla. Viime aikoina piruja on maalailtu seiniin ja tuomiokelloja kolisteltu niin tiuhaan, ettei meillä raukoilla tunnu olevan mitään toivoa.

Kauhuskenaariot eivät sinällään ole mikään yllätys. PC on täysin mahdoton pelikone. Se on kohtuuttoman kallis, perustuu parikymmentä vuotta vanhaan tekniikkaan, toimii kun haluaa, sitä pitää päivittää jatkuvasti eikä normaali ihminen edes tajua sen toiminnasta mitään. On silkka ihme, että sille on ilmestynyt pelejä näinkin paljon ja pitkään.

Pelkästään PC:n hankkiminen on sellainen painajainen, ettei siitä selviä vaikka olisi peuhannut koneiden kanssa pitempäänkin. Mistä ihmeestä muu kuin alan ammattilainen voi tietää pitääkö koneessa olla Pentium 3, Celeron vai Athlon? Mikä kymmenistä erilaisista näytönohjaimista? Liian hyvästä koneesta ei oteta koskaan kaikkia tehoja irti ja liian halpa kone jää heti jalkoihin. Näin käy kun pelien pitää olla yhteensopivia kiljoonien erilaisten PC-kokoonpanojen kanssa, joita kaikkia yhdistää valtaosan tehoista syövä käyttöjärjestelmä ja menneisyyden raskas painolasti.

Helppoa ei ole pelintekijöilläkään. Hardcore-pelaajat vaativat aina viimeisintä ja hienointa tekniikkaa, mutta samalla peli pitäisi suunnata mahdollisimman suurelle yleisölle, jos ylipäätään aikoo tehdä rahaa. Sen takia peleissä ei koskaan hyödynnetä uusinta teknologiaa, koska se jättäisi auttamatta suuret massat paitsioon.

PC:tä on siedetty vain sen takia, ettei ollut kunnollisia vaihtoehtoja. Kun PlayStation hitaan alkunsa jälkeen löysi tiensä tavallisen sukankuluttajan tietoisuuteen, alkoi PC:n asema horjua. Pelitalot siirsivät resursseja Pleikkarin puolelle, eikä mennyt aikaakaan kun tilanne kääntyi niin päin, että Pleikkaripeleillä kerätyillä voitoilla rahoitetaan riskialttiita PC-pelejä. PC-pelit ovat taakka, jonka monet pelitalot heittäisivät mielellään yli laidan.

Pienet suuret uhkaajat

Pelitalojen usko ja toivo on kahdessa pienessä seksikkäässä laatikossa. Seuraavan sukupolven konsolit, Sonyn PS2 ja Microsoftin X-Box näyttävät päällisin puolin täydellisiltä pelikoneilta. Niiden tekniikka on reippaasti PC:n edellä, eikä niissä ole mitään sen riskeistä. Ne maksavat murto-osan PC:n hinnasta, niitä ei tarvitse päivittää eikä niiden kokoonpano vaihtele, jolloin pelintekijät voivat helpommin ottaa kaiken irti tekniikasta. Uusilla konsoleilla voi myös katsella DVD-elokuvia, jotka ovat juuri nyt siirtymässä leffafriikeiltä massamarkkinoiden tietoisuuteen.

Ennen kuin kukaan huutaa, että konsoleiden pelit ovat tyhmiä ja yksinkertaisia, kannattaa muistaa että vähänkään vaikeammat pelit tuottavat järjestään tappiota. Autopelit ja toimintaseikkailut hoituvat aivan yhtä hyvin konsoleillakin. Suositummista pelityypeistä ainoastaan 3D-räiskinnät ja reaaliaikanaksuttelut tuottavat vaikeuksia, mutta ahkerasti niitäkin on konsoleille käännetty eikä ilmeisesti huonolla menestyksellä.

PS2 on tulevista konsoleista tiukasti kiinni japanilaisten perinteissä. Se on arkkitehtuuriltaan ja työkaluiltaan niin erilainen, etteivät PC:lle pelejä tehneet totu siihen ihan hetkessä. PS2:n voima onkin brandissa, joka kansan suussa on muuttunut synonyymiksi pelikonsolin kanssa. Sillä on valmiiksi tuhansien pelien ja miljoonien pelaajien kohderyhmä, koska PS2 on alaspäin yhteensopiva PlayStationin kanssa. PS2:n akilleen kantapää on sen huonot nettivalmiudet. Sille on luvattu nettiyhteyksiä lisälaitteilla, mutta kaikki tietävät, että se mikä ei tule konsolin mukana valmiina, ei käytännössä ole edes olemassa.

Maailman rikkain haastaja

Microsoftin ensi vuonna ilmestyvä X-Box on PC-pelaajien ja pelintekijöiden kannalta huomattavasti mielenkiintoisempi viritys. Sen sisällä on Intelin prosessori, NVidian seuraavan sukupolven näytönohjain ja koko arkkitehtuuri on kuin PC kutistettuna pieneen kokoon ja riisuttuna pelien kannalta epäolennaisista ominaisuuksista. Pelien kannalta kymppitonnin laitteisto on kutistettu pieneen nätisti telkkarin alle mahtuvaan laatikkoon, jonka hinta on jopa viisi kertaa pienempi kuin vastaavan PC:n.

Tuttu tekniikka tarkoittaa sitä, että PC:n pelintekijät voivat siirtyä suoraan ilman kasvukipuja X-Boxin pariin. Työkalut pysyvät samoina ja ympäristö on tuttua. Erona on se, ettei enää tarvitse tähdätä jatkuvasti liikkuvaan maaliin ja huolehtia yhteensopivuudesta. Nettiyhteydet eivät X-Boxille ole ongelma, koska siinä on sisäänrakennettu nopea verkkokortti, mikä ei rajoita käyttäjän valintoja yhteystavan suhteen, vaan sen voi liittää yhtä hyvin kaapelimodeemiin, ADSL-yhteyteen tai ISDN-reitittimeen.

Telkkarin surkea resoluutio ei haittaa, koska X-Boxissa on valmiudet HDTV:lle sekä perinteisille ja uusille digitaalisille LCD-näytöille. Saattaa olla, että PS2:n "emotion engine" ei herätäkään toivottuja tunteita kun sitä katsotaan rujolla 640x480-resoluutiolla välkkyvässä telkkarissa.

PC-tekniikka on samaan aikaan X-Boxin suurin vahvuus ja pahin uhka. Microsoftin ilmoitettua X-Boxin speksit, kiinnittivät monet huomiota sisäänrakennettuun kiintolevyyn. Periaatteessa se on tietysti hyvä asia, koska ei kukaan hirveästi välitä konsoleiden muistikorttien kanssa pelleilystä. Sellaista rumbaa helppoudella houkutellut ihmiset tuskin sietävät. Vaikkei X-Box ole suoraan yhteensopiva PC:n kanssa, pelien kääntämisen PC:ltä X-Boxille ja päinvastoin pitäisi olla todella helppoa. Samalla mieleen kuitenkin hiipii epäilys siitä saako X-Box perintönä PC:n pahimman vitsauksen; pelit, jotka julkaistaan keskeneräisinä ja päivitetään sitten kun jaksetaan. Silti ei liene yllätys, että pelintekijät ovat ottaneet X-Boxin vastaan riemusta kiljuen.

Kaikista uhkakuvista huolimatta PC:n hautajaisia vietetään vähän liian aikaisin. Niin kauan kun ihmiset tekevät töitä PC:llä, ei se myöskään katoa mihinkään ja sille tehdään myös pelejä. Ei välttämättä niin paljon tai niin monipuolisesti kuin tähän asti, mutta on aivan turha luulla PC:n vain yhtäkkiä kuolevan pois. Se jäänee pienemmän ja pelaamisen harrastuksekseen myöntävien ihmisten laitteeksi, suurten massojen siirtyessä helpompien ja halvempien konsoleiden pariin.

Tulevatkin konsolit vanhenevat joskus ja kehityksellä on tapana edetä heiluriliikkeinä. Se on kuitenkin varmaa, että PC-pelaaminen on lähitulevaisuudessa suurten muutosten edessä. Ensi vuonna tullaan näkemään kaikkien aikojen titaanien taistelu. Kodinelektroniikan ja viihteen jättiläinen ottaa yhteen ehkäpä maailman vaikutusvaltaisimman yhtiön kanssa, jota johtaa maailman rikkain ja vihatuin mies. Uhkakuvista viis, tämä tappelu on pakko nähdä aitiopaikalta.

Lisää aiheesta

  • Pitkä lento

    Kaj Laaksonen oli Pelit-lehden pitkäaikainen, legendaarinen toimittaja, jonka toinen rakkaus, äänen- ja kuvantoisto, vei toimittajaksi Hifi-lehteen ja MikroBittiin.  Nyt onnenpoika saa pelata mitä haluaa ja ilman deadlinea.

    * * * * *

    Kymmenen vuoden aikana Pelit-lehdessä ehti tapahtua…
  • Ei huvita

    Pari kuukautta sitten rehvastelin kolumnissani ryntääväni ensimmäisten joukossa jonottamaan Xbox 360:tta.
    En jonottanut enkä ollut ensimmäisten joukossa. Sain ensihuumani taltutettua toimituksen testiboxilla, jolla pääsin tutustumaan rauhassa julkaisupeleihin. Ihan hyviä, mutta yksikään…
  • Audiovisuaalinen sekoilu

    Kyyninen toimittajanretkukaan ei ole immuuni hypetykselle, sillä kun eräs tuotepäällikkö piti esitelmän siitä, miten PC:stä voi tehdä kotiteatterin keskuksen, päätin kokeilla, miten moinen onnistuu.
    Leffojen katselu tietokonemonitorilta kuuluu sarjaan älyttömät ideat. Käyn paljon…