Titanfall – Postmodern Warfare

Uuden sukupolven verkkoräiskintä Titanfallissa pannaan kova voima pehmeää vastaan.

Microsoftin uuden sukupolven lippulaiva Titanfall on erikoinen tapaus nykyaikaisessa peliteollisuudessa. Vaikka moninpeliä pidetäänkin AAA-teollisuudessa pakollisena ominaisuutena, on harvinaista nähdä suuren tuotantotalon kaatavan näin paljon resursseja moninpeliräiskintään, jossa ei ole yksinpeliä ollenkaan.

Vielä erikoisempaa on se, että modernin sodankäynnin kyllästämässä kaavamaisessa verkkopelimaailmassa Titanfallin kaltainen suhteellisen tuore ajatus saa rahoituksen. Entiset Modern Warfaren tekijät ovat kai ansainneet sen verran kovat karmapointsit pelisarjansa menestyksestä, että EA:lta liitti luottoa porukan uuteen ajatukseen.

Ruttuset ja rääpäleet

Titanfallissa soditaan kaukaisessa tulevaisuudessa avaruuden villillä rajaseudulla, jossa riistokapitalistisen kaivosyhtiö IMC:n yksityisarmeija ja rajaseudun suojeluskunta Militian sissit ottavat yhteen aseinaan titaaneiksi kutsutut kävelevät tankit. Raskaat robottihaarniskat hallitsevat taistelukenttää ylivoimaisella tulivoimallaan, mutta kärsivät hitaudesta ja rajatusta liikkuvuudesta.

Titaanit ovat taistelukenttien kuninkaita, mutta hommansa hallitseva jalkamies voi panna teräshirviöille kunnolla hanttiin. Titanfallin jalkaväki ei poraa nurmea vaan loikkii kattojen kautta hyppyrepulla. Taitavan pelaajan käsissä Titanfallin jalkaväki loikkii ja juoksee pitkin rakennusten seiniä kuin Matrixin nahkatakkisankarit konsanaan.

Ilahduttavasti hyppyrepun tehokas käyttäminen vaatii oikeasti taitoa ja kolmiulotteista ajattelua. Maatasolla aukealla juokseva sotilas on pelkkää tykinruokaa titaaneille, mutta hyppyrepun taitavalla käytöllä sotilaan ei juuri tarvitse koskea maahan kartan läpi loikkiessaan. Korkean paikan hallitseva sotilas pystyy satamaan tuhoa titaanien niskaan raskailla aseilla. Lisäksi uhkarohkea solttu voi hypätä titaanin niskaan ja kaataa teräshirviön käsin hajottamalla sen virtapiirit.

Hyppyrepun lisäksi jalkaväellä on apunaan tilapäinen näkymättömyyskenttä, joka tekee pelaajasta vaikeamman nähdä kaukaa ja helpottaa selviytymistä aukeilla. Liikaa ei näkymättömyyteen kannata luottaa, sillä varsinkin paikallaan seisovan sotilaan harmaa siluetti näkyy kauas.

Rautasotilas

Jalkaväki elää väistelystä ja taktisista iskuista, mutta titaanien ohjaksissa pelityyli vaihtuu ronskiin rintamasotaan. Titaaneita suojaa panssarin lisäksi latautuva energiakilpi, joka kuitenkin pettää nopeasti raskaiden aseiden tulituksessa. Toisten titaanien lisäksi myös jalkaväen raskaat aseet voivat tehdä hallaa sotakoneille. Runkoon rakennettujen aseiden sijaan robot käyttävät kiväärityyppisiä raskaita aseita, joita voi vaihtaa lennosta kentällä lojuviin.

Tavallisen energiakilven lisäksi titaaneilla on erikseen aktivoitava heijastinkilpi, joka nappaa kiinni kohti tulevat ammukset ja heittää ne takaisin. Suojakilven oikein ajoitettu käyttö voi kääntää vaikean tilanteen päälaelleen, mutta vaatii tarkkaa ajoitusta. Lisäksi kilpi toimii vain yhteen suuntaan.

Titanfall onnistuu yhdistämään kaksi hyvin erityyppistä pelityyliä jouhevaksi kokonaisuudeksi, jossa kumpikaan taistelurooli ei vaikuta alisteiselta toiselle. Jalkaväen ja titaanien välinen dynamiikka tuo mieleen itämaan hittianime Attack on Titanin, jossa samaan tapaa ketterät ja kolmiulotteisesti liikkuvat sotilaat taistelevat paljon suurempia ja hitaampia vastustajia vastaan. Asymmetrisen sodankäynnin toteuttaminen ei ole helppo homma verkkopeleissä, ja betan perusteella Titanfall onnistuu siinä hyvin.

Titanfall on armelias tumpeloille. Pelaajien lisäksi taistelukentällä liikkuu runsaasti kyvyttömiä bottivastustajia, joiden tappaminen on kuin kumiankkojen ampumista ammeessa. Tämän lisäksi ansiopisteitä jaetaan taistelun ulkopuolella anteliaasti myös esimerkiksi valloitetun aseman puolustamisesta seisomalla sen läheisyydessä. Kädettäjiä auttavat myös tietyt hakeutuvia ammuksia  laukovat aseet, joilla täytyy tähdätä vain vihun yleiseen suuntaan.

Titaanin leveän kentälle laskin

Scifireleistä ja jättiläisroboteista huolimatta Titanfallin Modern Warfare -geenit ovat selvästi näkyvillä. Perintö näkyy perusmekaniikkojen lisäksi levelöintisysteemissä, jossa vähän tumpelompikin pelaaja kartuttaa nopeasti kokemuspisteitä, jotka avaavat uusia varusteita. Tilapäisinä power-uppeina toimivat niin kutsutut burn cardit, joilla pelaajan hahmo saa käyttöönsä jonkin erikoiskyvyn tai tavallista voimakkaamman aseen yhden elämän ajaksi.

Scifiympäristöä ei valitettavasti hyppyreppujen ja robottien lisäksi käytetä juuri hyväksi. Tuliaseet ovat valitettavan unohdettavaa peruskauraa, eli rynkkyä ja haulikkoa soltuille sekä rakettipatteria ja tykkiä titaaneille. Ainoa persoonallinen ase pelissä on Aliensin smart gunin pikkusisko älypistooli, jolla ammutaan hakeutuvia panoksia. Automaattitähtäystä kompensoi se, että pelaajan tappavaan laukaisuun vaadittava moninkertainen lukitus kestää tovin.

Pelimuotoja on betaversiossa kolme. Tavallinen joukkue-deathmatch kulkee nimellä Attrition. Hardpoint Dominationissa joukkueet valloittavat kolmea komentopistettä kartalta. Last Titan Standing -tilassa jokainen pelaaja aloittaa titaanin tikuista ja peli päättyy, kun jomman kumman leirin robot ovat kaatuneet. Suoraviivaiset Attrition ja Last Titan ovat toiminnannälkäiselle parempia vaihtoehtoja kuin Hardpoint, joka yleensä menee eestaas sahaavaksi häsellykseksi, jossa pisteet vaihtavat omistajaa harva se minuutti ilman, että niistä käytäisiin varsinaisia taisteluja.

Peruspelissä oman titaanin voi kutsua taivaalta taistelukentälle tietyin aikavälein, joiden pituus riippuu menestyksestä taistelussa. Titanfallin maailman osapuolet eivät tunnu kärsivän resurssipulasta, sillä hajonneen titaanin saa korvattua loputtomasti. Taistelumenestyksen vaikutus titaanien laskeutumisnopeuteen tarkoittaa käytännössä sitä, että erän alussa johtoon mennyt joukkue yleensä säilyttää asemansa.

Tähtirintamalta ei mitään uutta

Visuaalisesti Titanfall on varsin nätti, mutta muuten sen tekniikka voi tulla pettymyksenä uuden sukupolven pelejä odotelleille. Erityisesti konfliktien mittakaava on pieni: kompakteissa kentissä taistelee kerrallaan vain kuusi pelaajaa per joukkue. Betaversion kenttien kokoon nähden tämä oli sopiva määrä, sillä jo nyt toisten pelaajien titaanit ovat usein tiellä, mutta laajempiakin taisteluja olisi ollut kiva nähdä. Nyt kärhämät muistuttavat enemmän hyvin aseistettujen korttelijengien yhteenottoja kuin totaalista sotaa.

Suunnittelunäkökulmasta kenttien kompaktius on ymmärrettävää , sillä tasapuolisten kenttien rakentaminen kahdelle täysin erikokoiselle hahmomallille on varmasti haastavaa jopa Respawnin veteraaneille. Kenttien lopullista määrää pelissä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Teknisesti betaversio toimi omalla koneellani hyvin, ja yhteysongelmia serverin kanssa tuli vastaan ani harvoin. Ruudunpäivitys pysyi omalla koneellani sulavasti kuudenkympin tuntumassa korkeilla asetuksilla. Xbox Onen versiota en päässyt testaamaan, ehkäpä siksi että sen betaversion resoluutio on pettymys. Full HD-resoluution 1080p asemasta se pyörii omituisella 792p-resoluutiolla.

Betaversion kahdessa kentässä ja kolmessa pelimuodossa päästiin leikkimään vain titaanien perusmallilla Atlasilla, joka toimii kompromissina nopeuden ja kestävyyden välillä. Valmiissa pelissä päästään myös raskaamman Ogren ja nopean Stryderin puikkoihin.

Titanfallissa on tarpeeksi uusia ideoita antamaan tuoreuden tunnun kokemukselle, saa nähdä riittääkö se verkkoräiskintöjen ummehtuneen valtavirran vesien puhdistamiseen. Toivottavasti, sillä näinä ideaköyhinä aikoina mikä tahansa suuren budjetin uusi IP on siunaus alalle.

Microsoftilla pelin menestystä seurataan kynnet toiseen niveleen syötynä, sillä Titanfall voi olla ratkaisevassa asemassa Xbox Onen myynnin nostattajana.

 

Respawn Entertainment / Electronic Arts

Testattu: PC

Toimii!

 

Pelailin Tit Anfallin betaa viikonlopun ja yllätyin iloisesti: tämähän toimii! Titanfallissa on tarpeeksi uutta, jotta se tuntuu tuoreelta, mutta tarpeeksi vanhaa, että CoD-autistit jäänevät koukkuun.

Nnirvi