Tohtori Koukku

Aina silloin tällöin eteen kopsahtaa peli, joka panee selkäytimen hyllyväksi hyytelöksi. Toki Tomb Raidereita on kiva pelata, Gran Turismo elää pitkään, Tekken on hauskaa kaveriporukassa ja Colin McRaessa uusi rataennätys tuottaa tyydytystä, mutta toisinaan iskee ikävä sitä ihkaoikeaa surina-addiktia, tunnetta, joka värisyttää niin veikeästi elimistön äärimmäisiä sopukoita. Moisia koukkupelejä ei kuitenkaan kasva joka oksalla. Ne yllättävät aina yhtä salakavalasti ja hiipivät tajuntaan takavasemmalta varoittamatta.Muistellaanpas nyt vaikkapa Tetristä, tuota historiallista Neuvostoliiton salaista asetta, jolla oli tarkoitus pehmittää länsimaisten aivot kapitalismin omin keinoin. Taivaalta putoavien palikoiden paneminen oikeaan järjestykseen ei kuulosta ihan heti tervejärkiseltä puuhastelulta.Viimeisin eteen tullut surinan ilosanoman sanansaattaja oli Mr Domino, aivan outo ja ihmeellinen dominonkaatopeli. Peli, joka jäi ilmestyessään surutta suurempien jalkoihin. Pelin perusidea on ihan älytön ja vaikeasti kirjoitetulle kielelle pantavissa. Pelaajan ohjastama dominoukko jättää jälkeensä nappia painamalla dominovanan. Ja kun seuraaavalla kierroksella pökkää vanan ensimmäistä, kaikki peräkkäin olevat dominot kaatuvat. Huisin jännää, huutavat jo kuorossa monet. Apua, taas sillä Turusella viiraa, ynähtävät eittämättä toiset.Mutta eihän pelkkä palikoiden kaato takaa addiktia, ei. Tarvitaan vielä ihan piskuruinen ja huomaamaton hyppynen hyvää pelidesignia. Ei paljon, mutta riittävästi. Ei se Tetriskään ollut maailman monipuolisin, monimutkaisin ja syvin peli, mutta kyllä sitä silti oli pikku pakko veivata epähuomiossa tuntitolkulla.Mr Dominon koukun salat ovat selvät. Yksinkertainen perusidea on oiva. Dominonappuloiden kaato on uusi ja ihmeellinen hupi _ ainakin allekirjoittaneelle. Jos kyseessä on kaikkien muiden maailman ihmisten jokapäiväinen seuraleikki, niin olkoon. Allekirjoittanut on ainakin onnistunut pysymään dominonkaatokekkereistä kaukana.Toiseksi kontrollit ovat samanaikaisesti raivostuttavan ja ihastuttavan rajoittavat: palikoita sylkevä heppu liikkuu vääjäämättä askel askeleelta eteenpäin. Pelaaja voi sentään vaikuttaa hitusen verran herran kävelysuuntaan ja -vauhtiin. Toki peliin on pulautettu perinteiset piruilut: aikarajat, kompastuskivet sun muut peruskoukerot. Hyvästi vapaa 3D-universumi, jossa voi kurkata kaikessa rauhassa jokaisen nurkan taakse.Viimeisimpänä, muttei vähimpänä Mr Domino houkuttelee hurjiin kymmenien dominopalikoiden ketjukaatoihin. Oikein sijoitettu kaato aiheuttaa puolestaan huiman ketjureaktion, joka taas vie uuteen kaatoon. Parhaimmillaan samalla tönäisyllä kaatuu satakin dominoa.Mr Dominon voisi kuitata huonoksi peliksi, jos haluaisi. Se ei ole vapaa ja vallaton, se ei hienostele uusimmilla 3D-kuvajaisilla eikä siinä edes ammuta mitään eikä ketään. Onnistunut suoritus vaatii saman ja taas saman tekosarjan toistamista uudelleen ja uudelleen. Pienikin virhearvio ja aika loppuu juuri millilleen millimetri ennen lisäaikaa tuovaa ikonia. Ja onpa radalle pantu palikoita, joihin osuminen panee kentän alkuperäiseen ojennukseen ja palikkaleikki on aloitettava tyystin alusta.Toisaalta vanhakantainen pelidesign pitää _ jälleen kerran _ sisällään hirmuaddiktin viisasten kiven. Miksi ihmeessä? Miksi aivojamme voi noin vain juksata ja panna kertakaikkisen halvalla? Jokainen järkevä ihminen ajaisi taatusti mieluummin ralliautoa, pelaisi jääkiekkoa tai edes toimintaseikkailisi läpi fantasiamaan. Miksi tyytyä tyhmään dominonkaateluun kun järkevämpää ja älyllisempääkin on tarjolla?Realismi ei addiktoiEnemmän tai vähemmän realismiin pyrkivät pelit, niin nautittavia kuin ne ovatkin, eivät koskaan ole kaikkein kovimpia koukkupelejä. Eihän oikea elämäkään pullistele addiktiaskareista vaikka työnarkomaaneista ja harrastehulluista huhutaankin. Antamalla lähtölaukaus mielikuvitukselliselle, erikoiselle pelidesignille ja omituisille oivalluksille pelaajan pääkopasta voidaan kaivaa esille aivan uudenlaisia, mitä mielenkiintoisimpia elämyksiä.Tetriksenkin pinoamisvimma vetoaa sinne jonnekin pakkomielteenomaiseen tarpeeseen panna asiat pinoon ja järjestykseen. Hyvä, että tuokin sinänsä järkevä ja hyödyllinen ominaisuus edes joskus pullahtaa esille, vaikka sitten peliä pelatessa. Tetriksessä järjestelyvimma vain viedään kokonaan uusille, fanaattisen hurmehisille urille.Ihmispolo on myös siinä mielessä ihmeellinen olio, että se pyrkii täydelliseen suoritukseen ja saa siitä onnistuessaan kaiken kukkuraksi tyydytystä. Mr Domino on suoranainen täydellisyyteen pyrkimisen airut. Ensimmäistä jo sataan kertaan kahlattua kenttää takoo tuntitolkulla hirmuisella kiihkolla sen maailman kauneimman ja komeimman ketjureaktion ja superhyperbonuksen toivossa, vaikka voisi jo antaa periksi ja edetä seuraavalle tasolle. Mutta eihän moinen käy. Jos palikkarivi tulee laitettua väärään kohtaan, virheen voi korjata heti kohta seuraavalla ratakierroksella... tai sitä seuraavalla...tai ainakin sitä seuraavalla.Tyydytys sen onnistuneen ja pisteitä ropisuttavan ketjureaktion ja turhauma sen pienen hienoisen, mutta juuri ja juuri riittävän koko tehtävän pilalle panevan virhearvion jälkeen seuraavat salamannopeasti toinen toisiaan. Ei kymmenien minuuttien jahkaamista, kentän koluamista, suunnittelua, lempeän hyllyvää maailman pelastamista vaan silkkaa jatkuvaa ilotulitusta aivojen koukkukeskukseen. Hirmuaddikti syntyy sitä nopeammin mitä tihempään onnistumisen ja pettymyksen tunteet vuorottelevat. Näin se aivoressu toimii.Mr Dominon kaltaiset hekumapelit ovat kuitenkin ongelmallisessa asemassa ja alati harvinaisemmaksi käyvä luonnonvara. Niitä on pienimuotoisuutensa takia kieltämättä hankala suositella täysihintaisena, mutta eipä niitä juuri näe Platinum-sarjassakaan. Ne kun eivät täytä sarjan kriteerejä eli eivät ole koskaan niin sanottuja isoja hittejä. Ne jäävät hyllyrivin täytteeksi ja putoavat lopulta epähuomiossa halpakoriin jos sinnekään.Addikti ilman kemiaa on kiva ja terapeuttinen kokemus. Nyt tarvittaisiin pelifirmoilta merkkipaalullinen rohkeutta ja yhteen hiileen puhaltamista. Uusi halpa koukkupelisarja R-kioskeihin, maailma hymyilisi ja palikankaatokarnevaalit voisivat alkaa. Tätä menoa hinkupelit jäävät rahvaalta kokonaan kokematta, mikä on sääli. Koko kansa kyllä kaipaa koukkuja. Siitä ei ole pienintä epäilystäkään.