Yksi tämän vuoden suosituimpia ja myös viihdyttävimpiä elokuvia on Steven Soderberghin kasinoryöstödraamakomedia Ocean's Eleven - korkeat panokset. Kyseessä on uusintafilmatisointi vuoden 1960 saman nimisestä elokuvasta, jossa Frank Sinatra ja Sammy Davis Jr. kavereineen esiintyivät krapulassa ja humalassa.
Mutta mikä ihme ajoi uransa huipulla olevan Soderberghin tarttumaan vanhaan elokuvaan ja tekemään sen uudelleen?
Vaikka alkuperäinen Ocean's Eleven oli aikoinaan kohtalainen hitti, klassikko se ei ole, eivätkä tämän päivän elokuvakatsojat kyseistä viihdepalaa juurikaan muista. Juonikaan ei ole kovin omaperäinen: samankaltaisia ryöstötarinoita on maailma pullollaan. Sitäpaitsi alkuperäisteoksen menestys perustui paljolti näyttelijöidensä karismaan ja maineeseen, jota Soderbergh ei voisi mitenkään toistaa.
Tai ehkä syy on se kaikkein loogisin ja ikävä kyllä myös harvinaisin. Kerrankin uusintafilmatisoinnin kohteena on elokuva, joka kannattaa tehdä uusiksi, koska alkuperäisteos on melko keskinkertainen. Soderbergh myös onnistui urakassaan. Kerrankin uusi näkemys päihitti alkuperäisen.
Eikä Soderbergh vieläkään saanut uusista versioista tarpeekseen. Lähiaikoina hän aikoo tarttua Tarkovskin neuvostoliittolaiseen taidescifipläjäykseen Solaris (1972).
Hitch teki sen paremmin
Soderbergh ei suinkaan ole ensimmäinen uudelleenfilmatisoija maailmassa. Hollywoodin elokuvatehdas tarvitsee jatkuvasti uutta materiaalia tuotantokoneistoonsa. Jos kerran elokuva toimi kerran, miksei sama tarina toimisi toisenkin kerran, Hollywoodissa ajatellaan.
Kysymys on tosin huono, sillä elokuvan tarina ja juoni ovat lopputuloksen onnistumisen kannalta vain yksityiskohtia.
Hollywoodin kantaan ei vaikuta mitään sekään, että uusintafilmatisoinnit ovat harvoin olleet kovin kummoisia elokuvia tai - mikä vieläkin tärkeämpää - lippuluukkuhittejä.
Huonoin tapa tehdä uusintafilmatisointi on tarttua kaikille tuttuun klassikkoon. Tästä paras esimerkki on Gus Van Santin Psyko (1998), joka oli kuvattu lähes yksi yhteen Hitchcockin alkuperäisen näkemyksen kanssa. Van Sant on osaava elokuvantekijä, silti lopputulos ei toimi. Vaikka uusi Psyko ei ole aivan maailman huonoin elokuva, maailman turhin se kyllä on.
Mutta tarinassa on hyvä opetus: elokuvan taika on muualla kuin pelkässä pinnassa. Se toimiiko elokuva, on miljoonan yksityiskohdan summa, ja tämä koskee myös uusintafilmatisointeja.
Kerro se kahdesti
Järkevämpi tapa toimia on bongata hyvä tarina ja siirtää se uuteen ympäristöön. Tällöin yleensä ostetaan elokuvan oikeudet ei-englanninkielisestä maasta, useimmiten Euroopasta.
Tom Cruise näki Alejandro Amenabarin espanjalaisen monigenre-elokuvan Abre los ojos (1997, suomeksi Avaa silmäsi) ja innostui siitä niin, että hankki oikeudet itselleen. Cameron Crowen ohjaama Vanilla Sky (2001) on jakanut katsojien mielipiteet, mutta mielestäni kyseessä on sangen onnistunut versiointi, jopa positiivinen yllätys.
Alkuperäisversio pyöri Canal+-elokuvakanavalla ja täytyy sanoa, että tällä kertaa Hollywood on ollut harvinaisen uskollinen originaalinäkemykselle. Juoni on täsmälleen sama ja kohtaukset etenevät samaan tahtiin samassa järjestyksessä.
Sen sijaan on vaikea kuvitella, miksi tuhlata rahaa komedian uusintaoikeuksiin. Itse tarina on komedioissa yhdentekevä, eikä huumori kuitenkaan siirry kulttuurista toiseen, vaan kaikki pitää tehdä uusiksi. Erityisesti Hollywood on innostunut ranskalaisten huumoripätkien uuteen kuosiin laittamisesta. Lopputulos on harvoin, jos koskaan, ollut keskinkertaista parempi.
Ovela elokuvantekijä kätkee alkuperäislähteen niin taitavasti, että katsojat ja kriitikot eivät uudesta versiosta edes puhu. Tiesittekö, että James Cameronin suuruudenhullu action-pätkä True Lies (1994) on uusi näkemys ranskalaisesta elokuvasta La Totale! (1991)?
True Lies etenee jopa lähes kohtaus kohtaukselta La Totalen tahtiin. Lähinnä Cameron on vain lisännyt sinne tänne mahtavia toimintakohtauksia. Kopio on tällä kertaa alkuperäistä parempi, tai ainakin viihdyttävämpi.
Vanhassa vara parempi
Uusintafilmatisointien tulva jatkuu myös tulevaisuudessa. Tässä joitakin esimerkkejä tyylilajin odotetuimmasta päästä.
Rollerball (1975)
Norman Jewisonin scifi-toimintaelokuva Rollerball kertoi tulevaisuuden äärimmäisen väkivaltaisesta ja vauhdikkaasta urheilulajista ja niin kertoo John McTiernanin toukokuun lopussa Suomeen saapuva uusi versiokin. Jenkit ovat uuden näkemyksen jo huonoksi todenneet.
Barbarella (1968)
Ohjaaja John August kerjää ongelmia tekemällä uudelleen hyvin 1960-lukulaisen Barbarellan, joka perustui paljolti Jane Fondan seksikkyyteen. Uutta vähävaatteista avaruusseikkailijaa esittää Drew Barrymore.
Angel on My Shoulder (1946)
1940-luvun b-elokuva kertoi gangsterista, joka sai kuoleman jälkeen paholaiselta uuden mahdollisuuden ja palaa maan päälle tuomarina. Uudesta versiosta ei tiedetä juuri muuta kuin nimi ja ohjaaja: Call Me Angel ja Todd Baker.
Bob le flambeur (1955)
Jean-Pierre Melvillen ranskalaiseen rikosklassikkoon on tarttunut Neil Jordan. Gangsteri-Bobina nähdään Nick Nolte.
The Incredible Shrinking Man (1957)
Scifi-klassikko kertoi nimensä mukaisesti kutistuvasta miehestä. Uuden version ohjaa huonon maun komedioista tunnettu Keenen Ivory Wayans, mikä herättää kysymyksen siitä, kutistuuko tällä kertaa koko mies vaiko vain osa hänestä. Se nähtäneen ensi vuonna.
Insomnia (1997)
Hienon Mementon ohjannut Christopher Nolan on tarttunut norjalaiseen jääkylmään jännäriin ja pykää siitä oman näkemyksensä. Näyttelijälista on komea: muun muassa Al Pacino, Robin Williams ja Hilary Swank. Miksei Pekko Aikamiespoika kelpaa Hollywoodille?
Travolti da un insolito destino nell'azzurro mare d'agosto (1974)
Ytimekkäästi nimettyyn italialaiseen pervoon parisuhdetarinaan on tarttunut kovassa uranousussa oleva Guy Ritchie. Uusi nimi on lupaavasti Love, Sex, Drugs & Money ja pääosassa nähdään ohjaajan vaimo Madonna.
Macabre (1958)
William Castlen b-kauhupätkä tuli kuuluisaksi siitä, että lipun hintaan kuului vakuutus katsojan kuoliaaksi säikähtämisen varalta. Epäilen, että Robert Zemeckis ei enää samaa mainostemppua käytä.
Mr. Deeds tulee kaupunkiin (1936, Mr. Deeds Goes to Town)
Frank Capran rakastettu klassikko lyhenee 2000-luvulla muotoon Mr. Deeds. Gary Cooperin nimiroolin on perinyt Adam Sandler. Jep, olette oikeassa, koko idea haisee ja kauas.
