Jos ihmiset häviäisivät, maailmasta tulisi eläinten paratiisi.
Vaan mistä lajista tulisi uuden kukkulan kuningas? Rotista ja torakoista? Toimintaseikkailun ja tasoloikan estetiikkaa yhdistelevä Tokyo Jungle antaa kiperään kysymykseen kymmeniä vastauksia, villisioista krokotiileihin.
Tokion viidakon taistelut elintilasta sijoittuvat ränsistyneeseen ja metsittyneeseen Shibuyan kaupunginosaan ja sen lähialueisiin. Jos joku vielä osaisi käyttää kalenteria, se näyttäisi 2030-luvun taitetta.
Fauna jaetaan petoihin ja kasvinsyöjiin, joista on aluksi auki vain pieni pomeranian-koira ja japaninpeura. Lajivalikoima laajenee vähitellen muun muassa eläintarhoista paenneisiin virtahepoihin, gepardeihin ja leijoniin. Pikkupedot ovat Tokyo Junglessa fataaleja uhkia vielä selvästi kookkaammille vegeille. Konfliktitilanteissa kasvinpurijoiden kannattaa hiihtää haneen ja piiloutua heinikkoon, mutta petojen massuun kelpaa aivan yhtä hyvin toinen peto, kunhan se ei ole samaa lajia. Taistelut ovat yksinkertaista refleksimättöä, jossa rämpytetään hyökkäystä ja väistetään vastustajan iskuja vapaaseen ilmansuuntaan. Taktiikasta ei voi puhua.
Jos eläin on pyörryksissä tai se ei syystä tai toisesta ole huomannut hyökkääjää, sen voi tappaa kertalaakista joko puraisulla kurkkuun tai kasvissyöjän vimmapotkulla. Oikeaa hetkeä ei tarvitse arvailla, sillä uhrin päälle ilmestyy hammasrivi, jonka väri sykkii punaisen ja valkoisen välillä. Punaisella hetkellä isku tappaa.
Muiden elikoiden ohella kaikille yhteisiä uhkia ovat voimakkaasti saastuneet ilmamassat ja radioaktiivinen smog, jotka valtaavat kokonaisia alueita kerrallaan. Hidasta saastekuolemaa siirretään kauemmas lätäköistä juomalla tai luontoilluusiota rikkovien lahjapakettien erikoissapuskoilla. Kokonaan saasteesta pääsee eroon kaupunginosaa vaihtamalla, mikä saattaa olla riskaabelia, jos alueella partioi suurpetoja.
Pelin vahvat tasoloikkafiilikset syntyvät eläinten korkeista loikista, lukuisista kiipeilypaikoista ja kameramiehen viehtymyksestä sivukuvakulmaan. Vaikka eläimet liikkuvat paikasta riippuen enemmän tai vähemmän syvyyssuunnassa, kamera ei pyöri tai hyöri pätkän vertaa, korkeintaan zoomaa. Siksi suurin osa vapaasti tutkittavista alueista on pitkulaisia.
Elämä pikakelauksella
Aika rullaa räväkästi noin minuutti per vuosi -tahtia, joten eläimillä on jatkuvasti nälkä. Tutka auttaa paikallistamaan lähialueiden eläimiä ja syötäviä kasveja, jotka uusiutuvat hitaasti. Pikakelauksesta huolimatta maailmassa on yö–päivä-sykli, joka vaikuttaa näkyvyyteen ja eläinten käyttäytymiseen. Toiset otukset nukkuvat kun kolmannet aktivoituvat. Pesässä nukkumalla vuorokauden aika vaihtuu heti, mutta pesäpaikan saa käyttöönsä vasta kun alueen neljä reviirilippua on merkattu.
Tärkein pelitila survival on nimensä mukainen, sillä lysti loppuu kynnellä leikaten yhteen pahaan virhearvioon. Ei muuta kuin alusta uudestaan! Mitä kauemmas tulevaisuuteen vuodet vierivät, sitä enemmän ja hurjempia petoja Tokion kaduilla vaanii. Kortteleita on vaaroista välittämättä pakko vaihtaa ruuan ja kokemusta tuovien haasteiden perässä. Kokemus buustaa ominaisuuksia, jotka parantavat eläimen selviytymismahdollisuuksia.
Haasteiden peruskauraa ovat syö niin ja niin monta kaloria, mene sinne tai tänne, löydä sejase eläin ja lisäänny ennen vuotta x. Jälkikasvusta huolehtiminen on (elin)tärkeää, vaikka viis veisaisi haasteista, sillä yksi sukupolvi elää vain noin 15 minuuttia, eikun vuotta. Lisääntymällä saa sisaruksia, jotka ovat käytännössä lisäelämiä – elon tiellä jäädään Viikatemiehen auton alle vasta, kun koko katras on mullassa. Hyvällä puolisolla saa enemmän jälkikasvua, huonolla vähemmän. Tasokkaat naaraat nyrpistävät nenäänsä tusinauroksille.
Survival-puurtamiseen tuodaan vaihtelua erikoistapahtumilla: saastuneet eläimet kokoontuvat Shibuyan metsässä, kanasankari saapuu Dozenganaan ja sen sorttista hulabaloota. Pitkäjänteistä mielenkiintoa ylläpidetään juonikappaleita avaavien tarinakorttien keräämisellä ja uusien eläimien avaamisella. Kappale aukeaa kolmella kortilla, jotka sijaitsevat vaihtelevilla alueilla. Kun juonikappale on läpäisty, survivaliin ilmestyy uusi korttikolmikko. Tarinakortit kertovat vähäeleisesti ihmisten edesottamuksista, toisinaan humoristiset, mutta aina lyhyet juonikappaleet keskittyvät eläinten elkeisiin.
Tarinan ja survivalin vuoroveto paljastaa vähitellen kaikenlaista hämärää, kuten outojen scifimasiinoiden kokeita ja dinosauruksia. Lennokkaan tarinan ja tiukoilla tavoitteilla suitsittujen juonikappaleiden myötä Tokyo Jungle ei ole mikään realismia tavoitteleva luontosimulaattori, mikä näkyy myös lipuilla kuvatuissa reviireissä, lahjapaketeissa ja niiden roinissa, eläinten vaatteissa ja MGS-koulukunnan reaktiosymboleissa.
Tokyo Jungle maistui aluksi tuoreelta ja omaperäiseltä, mutta maku hiipui kuin huonossa purkassa. Tokion viidakko muuttuu itseään toistavaksi puurtamiseksi, joka on parhaimmillaan yhden elämän pika-annoksina. Eläimet vaihtuvat ja kasvavat, mutta eivät ne niin erilaisia ole. Nopeatempoinen Tokyo Jungle sopisi parhaiten värittämään ala-asteen bilsan tunteja.
78
