Miten on mahdollista, että Vegasin pystyy valtamaan monisatapäinen joukko vimpan päälle varustettuja palkkasotureita? Eikö käsikirjoituksia tarkasta enää kukaan?
Ja mikähän salaliitto siinä on, että arvosteluversiot konsoli-Vegas 2:sta tulivat enemmän kuin ajoissa, mutta PC-versio ei? Yritetäänkö sillä peitellä taas jotain luokatonta lonkkakäännöstä?
Ei. Vegas 2 on hemmetin hyvä räiskintä, eikä sen PC-käännöksestä ole pahaa sanottavaa, ainakaan, jos koneteho riittää. Kontrollit ovat luontevat ja grafiikka täyttää normit. Suoraan ykkösen lopusta jatkavan kakkososan uutuuskoukkuna on hahmonkehitys myös yksinpelissä. Tappamisella tienaa erilaisia arvoja ja varusteita. Moninpelinäkään Vegas 2 ei ole huonoin koskaan pelaamani.
Ampuessani terroristi kolkasiykköstä takaraivoon vajosin muisteluihin. Rainbow Sixit olivat lapsuudessaan uranuurtajia, ensimmäisiä melkein-realistia militääripornopelejä. Aluksi kimurantit taktiset tilanteet ratkaistiin jo ennen tehtävän alkua laatimalla huolellisia suunnitelmia, joita tiimit orjallisesti noudattivat. Athena Swordin kohdalla saavutettiin tasapainotila ennakkosuunnittelun ja kentällä improvisoinnin kohdalla.
Pikakelaus nykypäivään: Pari kuukautta sitten Ubisoft julisti, ettei realististen militäärisimujen tekeminen pienelle kohderyhmälle enää kuulu firman ohjelmistoon. Vegas 2 siis edustaa aika lailla parasta, mitä PC-pelaaja voi konsoleiden ehdoilla pelitulevaisuudelta odottaa: viihdyttävää, realismin kanssa flirttailevaa putkiräiskintää, jossa kolme miestä tekee sen, mihin ennen vaadittiin kolme ryhmää, kahdeksan miestä ja ajattelua.
Pauketta piilosta
Vegasia on helppo rakastaa. Sen tärkein eli taistelu on toteutukseltaan ja dynamiikaltaan melko lailla nykyhetken parhautta. Call of Duty neloseen (Pelit 12/2007, 80 pistettä) verrattuna Vegas 2 on suorastaan harkkoresimulaatio.
Normaali liikkuminen ja taistelu on sujuvaa, aseissa on munaa ja uskottavaa tehoa, aina suojien läpäisyä myöten. Kahden tiimitoverin taktinen tekoäly on alan parasta, ja miesten komentaminen äärimmäisen sulavaa. Vegasin oma nimikkotrikki eli elegantisti toimiva suojautuminen ja suojasta paukuttaminen on sitä tasoa, että samalla trikillä ratsastava Gears of War (Pelit 12/2007, 82 pistettä) tippuu satulasta kuin ylijurrinen Hank Californicationissa.
Realismipohjalta lähinnä aseiden tarkkuutta voisi miettiä. Liikkeessä aseiden tarkkuus heikkenee, mutta äänenvaimentimella varustetulla pistoolilla on oikeasti aika vaikea ampua teroa satojen metrien päästä päähän. Toisaalta kulmikkaaseen padiohjaukseen ja taikaluoteihin tottuneelle peliyleisölle oikean ballistiikan matkiminen ei edes näkyisi.
Puuh lääh, mennään taas
Ryhmä X:n Wolverinen tavoin Rainbow Six -mies pystyy hetken huilaamisella paranemaan osumista, vain liikaa vahinkoa liian nopeasti on kohtalokasta. Mutta kuolema on varattu johtajalle, alaiset saadaan aina jaloilleen taikajuomaruiskeella. Ymmärrän, että ratkaisulla poistetaan turhaa toistoa, mutta samalla poistuu osa jännityksestä.
Militääripornon heikko lenkki on aina ollut taustajuoni, ja ykkösestä jatkava Vegas 2 tarjoaa tosi unohdettavan jorinan, jossa on pommeja, petturi, piljoona palkkista ja pakollinen taisteluhelikopteriloppuvastus. Skenaario ei ole edes etäisesti uskottava.
Vegasin kentät ovat enimmäkseen melko putkimaisia, ja vapaus rajoittuu satunnaiseen eri ovien tai portaikkojen valintaan. Välillä kentät avartuvat taktisesti haastaviksi saleiksi tai vastaaviksi. Näiden putkimaisten kenttien varrelle on sijoitettu palkkasotureita tasaisesti ripotellen, ihan kuin jossain videopelissä.
Heitän roolimalliksi S.W.A.T.-pelit 3 (Pelit 1/2000, 90 pistettä) ja 4 (Pelit 4/2005, 90 pistettä), joissa kärsittiin myös yliaseistettujen terroristien ongelmasta, mutta mukana oli kaksi asiaa, joita harvoin näkee. Osa vastustajista oli viattomia siviilejä, ja pääsääntöisesti viholliset piti pidättää, ei tappaa. Me kaikki muistamme, kuinka hemmetin hyvin se toimi, ja tuplahyvin moninpelissä.
Vegas 2:ssa poliisikolmikkoni taakse jää satojen ruumiiden vana, sillä sen ampumaradoilla melkein kaikki liikkuva on vihollinen. Hotellin ahtailla käytävillä ei parveile paniikissa toilailevia siviileitä, muut hyvistiimit eivät piruuttaan kävele tulialueelle.
Pakki ei puutu
On ikävää, kun peli peliltä näyttää, että 3D-räiskinnän evoluutio on pysähtynyt kaikessa muussa paitsi grafiikassa. Kukaan ei yritä mitään sen kunnianhimoisempaa kuin yksinkertaisia ampumaratoja pitkissä putkissa. Vegas 2 ei sentään taluta kädestä, vaan tarjoaa ihan oikeaa haastettakin.
Muuten mainion Vegas 2:n ainoa ongelma on se, että jos sitä pelaa tiuhemmalla tahdilla kuin tehtävän illassa, räiskintä rahan kaupungissa alkaa maistua puulta. Vaihtelua on paljon vähemmän kuin vaikka Assassin’s Creedissä (Pelit 12/2007, 92 pistettä), jota haukutaan nimenomaan toistosta.
Sekä Advanced Warfighter- että Vegas-sarjat kaipaavat jatkossa reipasta ravistusta kikkapussiin, jottei niistä tulee samanlainen ei taas -rasite kuin toisen maailmansodan putkiräiskinnöistä.
83
