Viime osassa tapahtunutta: sateenkaaritiimi jäi soittamaan Hooverin padolle toista viulua ja Las Vegas on edelleen terroristien valtaama. On aika tyhjentää kasinokaupungin kadut.
Vain runsas vuosi sitten ilmestynyt Rainbow Six Vegas on modernien taktisten räiskintöjen aatelia. Siinä Tom Clancyn kuvitteellinen maailmanpoliisi on elämänsä tehtävän edessä: terroristit ovat kaapanneet kokonaisen kaupungin. Jopa John McClane sanoisi: ”Yippie-kay...no ei!”, mutta miesten on tehtävä, mitä miesten on tehtävä. Mitäpä Yhdysvallat olisi ilman Las Vegasia, tuota ruotsinlaivaa autiomaan keskellä?
Alkuperäisten Rainbow Sixien strategia ja ennakkosuunnittelu on Vegaseissa tapettu elokuvamaisemman toiminnan tieltä. Tämä närästi ja varmasti närästää edelleen joitain sarjan faneja, mutta uuden konseptin toimivuutta ei voi kieltää. Ghost Recon -tyylinen, henkilökohtaisempi ja vauhdikkaampi toiminta on kuorrutettu komealla karkilla ja pääosaan on nostettu itse Las Vegas. Kasinokaupungin viehätys on yksi Vegasin menestyksen syistä.
Petturin jalanjäljissä
Nopealla tahdilla tuotettu Vegas 2 jatkaa tarinaa suoraan ykkösosan cliffhanger-lopusta. Ennen kopterin kyytiin hyppäämistä tosin vieraillaan lyhyessä flashbackissa parin vuoden takaisessa neuvottelussa, jonka varjolla niille kahdelle ykkösosaa tuntemattomalle opetetaan pelin kontrollit.
Töksähtävän alun jälkeen päästään nopeasti takaisin vauhtiin, ja kolmihenkinen sateenkaaritiimi jatkaa petturiksi kääntyneen entisen toverinsa metsästystä. Pääpaino on enemmän kaupungin tyhjentämisessä terroristeista kuin panttivankien pelastamisessa, mutta tarina etenee silti tutun vauhdikkaasti eikä maitoile turhia. Vegasissa sankarit eivät aina voita parhaista yrityksistään huolimatta, ja se auttaa luomaan vahvaa tunnelmaa. Tässä maailmassa ei Hollywood-tyyliin ihmepelastuta viime hetkellä, vaan virheitä sattuu ja joskus sankarit saapuvat paikalle liian myöhään.
Tiimi liikkuu paikasta toiseen omalla kopterillaan, mikä auttaa sitomaan tehtävät yhteen osaksi isompaa kokonaisuutta. Nyt kopterissa istuskellaan aikaisempaa vähemmän, minkä takia tehtävät tuntuvat hiukan entistä irrallisemmilta ja juonen kuljetus kärsii. Tökkimistä on erityisesti pelin alkupuolella, mutta loppua kohden kokonaisuus tiivistyy entiselle tasolleen.
Ei pelkkää suojan takana kyttäämistä
Pelillisesti Vegas 2 on lähes identtinen edeltäjänsä kanssa, sillä tekijöiden päätarkoituksena on ollut päättää tarina ja antaa faneille lisää herkkua. En valita, sillä erinomaisen toimivaa perusrunkoa on turha sen enempää viilata.
Pääpaino on kolmihenkisen ryhmän komentamisella putkimaisten, mutta mielenkiintoisten kenttien läpi. Kahta tiimitoveria voi komentaa digipadin painalluksilla joko seuraamaan, pysymään paikoillaan tai liikkumaan osoitettuun kohteeseen. Ovista rynnätessä kavereille voi määrittää etukäteen kaksi tärkeintä maalia, jotka vaiennetaan ensimmäiseksi. Homma toimii hyvin ja antaa riittävästi komentomahdollisuuksia hidastamatta toimintaa liikaa.
Tovereiden tekoäly ja osumatarkkuus ovat mainioita. Tämän ansiosta ryhmää voi käyttää huoneen tyhjentämiseen, sen sijaan että itse pitää näyttää, miten homma hoituu. Kaverit myös kestävät huomattavasti enemmän kuritusta kuin sankari, jonka lusikka lentää nurkkaan perusvaikeustasollakin jo muutamasta osumasta. Realistisella vaikeudella yleensä yksi tai kaksi osumaa riittää päättämään pelin. Maahan kaatuneet ryhmäkaverit eivät kuole välittömästi, mutta liian kauan käsien päällä ei saa istua tai tie matkaa takaisin edelliseen tallennuspisteeseen. Vielä jaloillaan olevan tiimiläisen voi määrätä parantamaan kaatuneen toverin ja ampua itse suojatulta.
Räiskintä toimii yhtä hienosti kuin ennenkin. Vasemmalla liipaisimella painaudutaan suojaan seinän tai laatikon taakse, ja vasemman tatin liikkeellä hahmo ponnahtaa Ghost Reconin tapaan esiin ampumaan. Kun tähän yhdistetään näppärä pikajuoksutoiminto, tulee taisteluista vauhdikkaita suojasta suojaan -pyrähdyksiä, jotka saavat adrenaliinin virtaamaan. Tunnelma on parhaimmillaan kuin Michael Mannin Heat-elokuvan legendaarisessa katutaistelussa vastapuolten liikkuessa ja ampuessa lyhyitä sarjoja. Jonkun pitäisi pakottaa Epicin pojat ottamaan tästä oppia, viimeistään ennen seuraavaa paikoillaan kykkivää Gears of Waria.
Natsoja hihaan
Suurin muutos edellisosaan verrattuna on aikaisemmin vain moninpelissä käytetyn hahmokehityksen laajentaminen koko pelin kattavaksi. Nyt sankari kerää kokemusta kaikissa mahdollisissa pelimuodoissa, yksinpelikampanja mukaan lukien. Idea on hauska ja koukuttaa yllättävän vahvasti.
Omaa naamaansa hahmolle ei voi kopioida, mutta valittavissa on useita erilaisia valmisvaihtoehtoja. Vaateparsia ja aseistusta voi vapaasti muokata haluamakseen ja hahmo näyttää juuri omanlaiseltaan kaikissa pelimuodoissa. Kokemuksen kertyessä sankari nousee arvoasteikossa ja valittavaksi aukeaa lisää erilaisia maastovärityksiä, aseita ja panssareita. Niskaan vedetyn panssaroinnin määrä vaikuttaa hahmon kestoon ja liikenopeuteen, joten vaikutukset eivät ole vain visuaalisia. Halutessaan sankarista voi esimerkiksi rakentaa osumia kestävän, mutta hitaasti ryynäävän tankin.
Pelkkien tasonousujen lisäksi saatu kokemus jaetaan kolmeen eri osa-alueeseen. Kauko-osumista, lyhyen etäisyyden tapoista ja kranaattityöskentelystä saa kaikista erilaisia pisteitä, jotka vaikuttavat siihen, millaisia työkaluja valittavaksi aukeaa. Tarkka-ampuja saa esimerkiksi käyttöönsä uusia kiikari- ja rynnäkkökivääreitä, lähitaistelija voi poimia erilaisen konepistoolin tai haulikon. Ratkaisu toimii hyvin ja omaa pelityyliään tulee vaihdeltua sen mukaan, mitä kykytasoa seuraavaksi metsästää.
Suoraa toimintaa
Kokemusta kerätään hiukan edellisosaa suoraviivaisemmassa räiskinnässä. Kenttädesign vaihtelee entistä enemmän ja trio seikkailee ilahduttavasti muuallakin kuin pelkillä kasinonlattioilla, mutta vastapainoksi toiminnan taktisuus on kärsinyt piirun verran. Harmi, että pikkutarkasta etukäteissuunnittelusta ja ajoituksesta kiinni olevia panttivankikohtia on vain muutama.
Tiimin ei myöskään tarvitse yleensä vaivautua etenemään äänettömästi, sillä vihollisen hälyttämisestä ei tarvitse välittää kuin parissa kohtaa. Äänenvaimentimen suurin etu on lähinnä siinä, että se heikentää suuliekkiä ja auttaa näkemään lämpökameralla muutakin kuin oman tykin lepattavan liekin.
Tiukempien taktiikkakohtien poisjääminen helpottaa peliä jonkin verran. Samojen paikkojen uudelleen viilausta ei tarvita entiseen malliin, mutta asiaa on ilmeisesti haluttu tasapainottaa parilla turhauttavalla soolotehtävällä, jotka eivät sovi seikkailun tunnelmaan. Yksin taistellessa henki on todella höllässä erityisesti kovimmalla vaikeustasolla, koska ryhmää ei voi käyttää ongelmakohdissa imemään vihollisten tulta puoleensa. Samaan tallennuskohtaan palaaminen kymmenettä kertaa vain uuden nurkan takana kytänneen vihollisen takia ei hetken päästä jaksa enää hymyilyttää. Onneksi sooloilua ei ole kovin paljon ja muuten erinomainen vauhti kantaa suvantokohtien ylitse.
Joukossa tunnelma tiivistyy
Pienistä kömmähdyksistä huolimatta Vegas 2 on yksinpelinä hauskaa, mutta moninpeli on ykkösosan tavoin homman todellinen pihvi. Kampanjan voi pelata co-opina kaverin kanssa, jolloin jo valmiiksi viihdyttävä tarina paranee toiseen potenssiin. Taistelutoveri voi kätevästi hypätä mukaan tai pois koska tahansa, sillä tekoäly ottaa hahmon komentoonsa aina oikean pelaajan vetäessä lonkkaa.
Enimmillään neljän pelaajan co-op onnistuu terrorist hunt -tilassa, joka on periaatteessa yksittäisten tehtävien pituista toimintaa ilman yhteen sitovaa juonta. Tämä on vähemmän jännittävää kuin kampanjan yhdessä tahkoaminen ja alkaa hetken kuluttua toistaa itseään, mutta terrorist hunt on mainio paikka kerätä muutama lisätaso hahmolleen. Se auttaa myös hiomaan taktiikoita varsinaista moninpeliä varten, sillä tavallaan taistelut ovat vain moninpeliä botteja vastaan.
Versus-moninpelissä enimmillään 16 henkeä voi ykkösosasta tuttuun tapaan taistella tiimeissä tai kaikki kaikkia vastaan Livessä tai lähiverkossa. Vanhojen pelimoodien lisäksi mukana on uusi team leader -tila, jossa tavoitteena on yksinkertaisesti vaientaa vastustajan johtaja ja pitää oma pomo hengissä. Simppeliltä kuulostavasta ideasta huolimatta team leader on hauskan hektistä puuhaa ja tuo mukavasti uutta makua Vegasin moninpeliin.
Tuttua ja turvallista
Graafisesti Vegas 2 näyttää yhtä komealta kuin edeltäjänsä. Ulkokentissä jälki on hiukan heikompaa, mutta sisällä kasinojen ja messukeskuksen melskeessä kuvaa kehtaa ihailla.
Hulppea äänimaailma ja erityisesti upeat aseäänet ovat muodostuneet ykkösosan tavaramerkeiksi. Tätä ei ole menty muuttamaan, ja tuhon työkalut ovat kakkosessa aivan yhtä tyydyttävän munakkaita kuin ennenkin. Kevyen konekiväärin jyristessä menemään todella tuntuu siltä, että ase voi oikeasti tehdä vahinkoa. Se toistaa, että vahvaan tunnelmaan ei tarvita ylivedettyjä scifitussareita, vaan realistiset, kunnolla tehdyt aseet riittävät paremmin kuin hyvin.
Vegas 2 on tilaustyö ykkösosan faneille. Suoremman toiminnan takia se tuntuu paikoitellen enemmän Ghost Reconilta kuin Rainbow Sixiltä, mutta kokonaisuus toimii silti erinomaisesti. Toimintaelokuvamainen tunnelma kaappaa ykkösosan tavoin mukaansa eikä päästä irti ennen lopputekstejä.
86
