Hiivintä on out, räiskintä in.
Sam Fisher pelasti maailman, oman psyykensä hinnalla. Veteraaniagentin ainoa linkki ihmisyyteen oli tytär, mutta hän kuoli rattijuopon auton alle. Ei ihme, että pää meni lopullisesti sekaisin hankalassa soluttautumistehtävässä, jossa entinen työnantaja kääntyi Samia vastaan.
Kaksi vuotta myöhemmin Fisher on edelleen pakosalla ja viettää aikaa Euroopassa, kun puhelimesta kuuluu ääni menneisyydestä. Vanha yhteyshenkilö Third Echelonista on kaivanut Samin yhteystiedot ja tarvitsee apua. Mutta miksi Samin pitäisi uskoa, että kyseessä on mikään muu kuin salajuoni miehen kiinnisaamiseksi?
Tom Clancy’s 24
Paljon on aikaa kulunut tosimaailmassakin sitten viime kerran. Splinter Cell -sarja lässähti Xbox 360:n ankeassa Double Agentissa, eikä moni huomannut, että saman pelin Xbox-versio olikin sarjan huippukohta. Ubisoft päätti, että Fisherin on aika uudistua. Mutta legendan muokkaaminen uusiksi ei ole helppoa, Conviction on tehty kehitysprosessin aikana kokonaan uusiksi ainakin kertaalleen, joten peli on jatkuvasti lykkääntynyt. Alun perin Samin piti varjojen asemasta piiloutua väkijoukkoihin, mutta Assassin’s Creed ehti ensin, joten konsepti kuopattiin.
Lopputuloksena on peli, jossa ei enää tarvitse hiipiä. Samalla Fisheristä on tehty kylmäverinen murhaaja, joka tappaa kaiken eteensä sattuvan. Uhria on mahdoton jättää henkiin, kaikki liikkeet päättyvät vastustajan kuolemaan. Tätä perustellaan sillä, että Sam on nyt hyvin, hyvin vihainen ja puskee kohteeseensa uhreista välittämättä. Kertovampaa on se, että Fisher on Convictionissa muuttunut geneeriseksi vahatukkasankariksi, jonka nimi voisi olla Jack Bauer. Myös vaatteet ovat CTU:n huippuagentilta lainassa.
Älä vie pistoolia kylään
Uuden metsästäjämantran mukaisesti Sam tähdittää nyt räiskintäpeliä, jossa viholliset paukutellaan hengiltä suoraviivaisissa tulitaisteluissa. Moderniin tyyliin molemmat osapuolet ruikkivat suojien takaa menemään ja muutaman osuman jälkeen terveys palautuu takaisin hetken piilossa huohottamalla.
Uudistumisessa ei sinänsä olisi mitään pahaa, mutta Convictionin tekijät eivät ole osanneet päättää, mitä he oikein haluavat. Lopputuloksena on peli, jonka toinen jalka on hiiviskelymenneisyydessä ja toinen räiskintänykypäivässä. Räiskintäpeliksi Samin kontrollit ovat turhan kankeat, hiiviskelyksi maailma on liian virtaviivaistettu ja yksinkertainen.
Gears of Sam -paukuttelussa suojautuminen on pakollista, sillä avoimessa maastossa Fisher heittää nopeasti vaimennetun pistoolinsa nurkkaan. Suojaa löytyy käytännössä minkä tahansa kukkaruukkua isomman esineen takaa, mutta sankari pysyy piiloon painautuneena vain niin kauan kun vasenta liipaisinta pidetään pohjassa. Hyvä idea on näppärä suojasta suojaan syöksyminen, mutta suoja ei aina oikeasti ole suoja. Yleensä pahvilaatikko pysäyttää konekiväärin luodit, mutta joskus niin ei käykään. Suojissa ei tunnu olevan mitään logiikkaa, mikä tekee satunnaisista hengenlähdöistä turhauttavia.
Harmittavasti tekijät ovat päättäneet vaihtaa joidenkin kaikille räiskintäpeleille yleisten kontrollien paikkaa keskenään. Xbox 360:n räiskintäpeleissä X-nappula käytännössä aina lataa aseen, vasen liipaisin tai olkanappi yleensä viskaa kranaatin. Mutta Convictionissa X viskaa erikoispaukun, vasen olkanappi laskee Samin kyykkyyn ja vasemman tatin painaminen lataa aseen. Kontrolleihin ei totu, ja etenkin hektisemmissä kohdissa heittelen jatkuvasti vahingossa kranaatteja pistoolin lataamisen sijasta.
Paina Y voittaaksesi
Fisher pystyy pikateloittamaan tietyn määrän vihollisia yhdellä nappulan painalluksella aina sen jälkeen, kun hän on ensin tappanut jonkun käsikähmässä. Latauksen saaminen on hiukan turhan helppoa, sillä vastustaja kuin vastustaja kaatuu yhdellä iskulla. Kohdetta ei tarvitse edes yllättää. Nyrkkimurhan jälkeen kohteet maalataan oikealla olkanapilla ja pam! Huoneellinen agentteja makaa maassa.
Varjoissa liikkumista ei sentään ole unohdettu ihan kokonaan. Paperilla hienolta kuulostanut idea maailman muuttumisesta mustavalkoiseksi aina Samin ollessa piilossa ei kuitenkaan mielestäni toimi. Värien häivyttäminen syö kuvasta kolmiulotteisuuden ja vie hahmotuskyvyn siitä, mikä kohta on valossa ja mikä varjossa.
Lisäksi sankarista jää ruudulle varjokuva, joka näyttää vihollisten havaitseman viimeisen sijainnin. Sen avulla Sam voi helpommin kiertää vastustajien selustaan sillä aikaa, kun ne lähestyvät sankarin kuvitteellista piiloa. Yhtä usein paikoilleen jäävä vaalea profiilikuva on kuitenkin räiskinnässä tiellä ja haittaa välillä näkyvyyttä.
Viesti on kirjoitettu seinälle
Suoraviivaisen paukuttelun perusidea on puskea koko ajan eteenpäin Modern Warfare -tyylisellä paineella, mutta esikuvan tavoin Convictionin rytmitys ei ole kovin onnistunut. Loppua kohden homma alkaa mennä jo aivan naurettavaksi, kun kattoikkunoista rysähtää sisään lisää erikoisjoukkoja aina kahden askeleen jälkeen. Armoton vauhti ei saa pysähtyä, joten tehtävätiedot päivitetään suoraan pelimaailmaan projisoimalla ne seinille ja huonekaluihin. Ratkaisulla on puolensa, mutta isona hohtavat tekstit syövät paikoitellen immersiota.
Noin viidessä–seitsemässä tunnissa hurahtavan yksinpelin lisäksi pakettiin kuuluu kaverin kanssa pelattava co-op-moninpeli, jonka tapahtumat pohjustavat Samin soolo-osuutta. Co-op-kampanja tai neljä muuta kaksinpelitilaa eivät muuta Convictionin perusluonnetta mitenkään. Ne ovat lisää sitä samaa, mutta kaverin kanssa. Harmittavasti ryhmätyötä ei hyödynnetä oikein mitenkään.
Viimeisten aikojen bauerisoitu, vahattu Sam Fisher jakaa mielipiteet, mikä ei varsinaisesti ole ihme. Karismaattisen hitech-soluttautujan muuttuminen suoraviivaiseksi tappajaksi on aikamoinen muodonmuutos. Mitä seuraavaksi, X-COM muutetaan putkiräiskinnäksi?
* * * * *
Solu on puoliksi täysi...
Sam on vanhoilla päivillään Sam ”Rambo” Fisher, toiminnan ja suurten räjähdysten mies, alias hiipivä kuolema. Suoran toiminnan korostaminen on ymmärrettävää, sillä ex-agentti Fischer palaa eläkkeeltä elokuvamaisen elämysjunan kyydissä. Teknisesti vakuuttava ja poskettomiin sfääreihin nouseva tarina on paljon velkaa 24:lle – tapahtumat vyöryvät eteenpäin nopeasti ja arveluttavia keinoja kaihtamaton Sam ”kuulustelee” roistoja kuin Jack Bauer konsanaan.
Sam väijyy ja välttelee edelleen vihollisia, mutta siinä onnistuminen ei ole niin justiinsa. Ne paikat ovat harvassa, mistä ei selviä ampumalla läpi ja finaalivaiheessa räiskintä korvaa varjoissa vaanimisen lähes kokonaan. Vaikka Irak-takaumakenttä unohdettaisiin, Splinter Cell on ottanut askeleen tai pari Advanced Warfighteria kohti ja menettänyt samalla osan tinkimättömästä identiteetistään. Ja se yksinpelin pituus: minulta meni 10 tuntia rikki, vaikka en edes yrittänyt haistella ruusuja.
Petri Heikkinen
86
* * * * *
... tai puoliksi tyhjä
Minulle Conviction on hurja pettymys. Sarjan uudistamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta matkan varrella tehdyt ratkaisut eivät vain toimi. Jos halutaan tehdä räiskintäpeli, niin mikäs siinä, mutta tehkää sitten kunnollinen räiskintä eikä molemmissa leireissä puoliksi seisova sekasikiö. Nyt Fisher paukuttelee menemään menneisyyden hiipimistyylistä yli jääneillä hitailla kontrolleilla, jotka eivät istu nopeaan toimintaan. Hiiviskelyosuudet puolestaan ovat päälleliimatun oloisia eikä niillä ole enää mitään merkitystä, koska kiinni jäämisestä ei ole haittaa. Kaikesta selviää vain paukuttelemalla pistoolilla, jossa pointin alleviivaamiseksi on loputtomat panokset.
Puhtaasti pelattavuuden kannalta katsottuna Convictionissa on todella paljon perustavanlaatuisia mokia, joista osa ärsyttää enemmän, osa vähemmän. Kuvan muuttuminen mustavalkoiseksi piilossa oltaessa on siisti tehoste, mutta hankaloittaa ympäristön hahmottamista. Muutamien merkittävien kontrollien säätäminen uusiksi epänormaaleihin painikkeisiin on vain turhaa pelaajan kiusaamista. Samin ajatusten ja tehtäväpäämäärien heijastaminen seinille toimii muutamissa yksittäisissä kohdissa, mutta idea kulutetaan aivan totaalisen hengiltä heti kättelyssä. Lisäksi Samille ei ole enää tarvinnut kirjoittaa mitään luonteenpiirteitä, kun tunteet voidaan kirjoittaa suoraan seinälle tunneälyttömien nörttien luettaviksi. Halpaa.
Edes moninpeli ei pelasta kokonaisuutta, sillä se on vain sitä samaa räiskintää. Harmi sinänsä, Sam Fisher olisi ansainnut eläkepäivillään jotain muuta kuin alennuksen suojan takaa röpötteleväksi vahatukaksi.
Tapio Salminen
70
