Tomb Raider Anniversary (PC, PS2) – Uusi vanha Tomb Raider

Hittien uudelleenlämmitykset eivät yleensä toimi, sillä ne jäävät puolivillaisiksi keskinkertaisuuksiksi. Tomb Raiderin kymmenvuotisjuhlanumero on iloinen poikkeus.

Uskomatonta, että Tomb Raiderin maailmanvalloitus alkoi jo reilut kymmenen vuotta sitten. Vuosikymmenen aikana Lara nousi kulttuuri-ikoniksi ja Tomb Raiderit ovat vyöryneet valkokankaalle Oscar-palkitun näyttelijän voimin. Tomb Raiderin oivallus oli uhkea naissankari, jollaisia ei oltu nähty miehisissä toimintapeleissä.

Tomb Raiderit ovat noudattaneet takuuvarmaa ja tuttua kaavaa. Indianajonesmainen skenaario, tepastelu muinaisjäänteiden perässä ympäri maailmaa ja tutki joka kolkka -idea kuuluvat kaikkiin Laran seikkailuihin. Tomb Raider Anniversary on sen ihka ensimmäisen seikkailun maittava päivitys, johon on napattu klassikon parhaat ja huimimmat hetket. Vuodet ovat tuoneet mukanaan kauniimmat maisemat, komeammat kuvat ja sujuvamman pelattavuuden.

Tutut viholliset, krokotiilit, rotat, lepakot, apinat ja tyrannosaurukset yrittävät napata palasen Laraa parempiin suihinsa. Maisemat ja mannut vievät ajatukset menneisyyteen. Colosseum, Perun luolastot, Egyptin dyynimeri ja muut matkailunähtävyydet ovat konkareille tuttuja, mutta puzzlet ovat uusia ja parhaimmillaan todella viheliäisiä. Avaimet avaavat edelleen ovia, mutta avaimet on piilotettu kynnysmaton sijasta mitä kummallisimpiin koloihin ja seinämien taakse.

Narratiivia vaiko toimintaa

Juonikin pelissä on, mutta Atlantiksen ihmeitä kupliva tarina on sivuosassa, pääosassa ovat tapahtumat. Huoneen keskellä on vesilammikko, jonka pohjalla oleva luukku on teljetty visusti kiinni. Oikealla nököttää iso patsas, jonka toinen käsi on murtunut irti. Kaikki ylemmällä tasolla näkyvät ovet ovat lukossa. Hitsi, jossakin on oltava kytkin tai jokin joka avaa edes yhden oven, mutta missä?

Toimintaseikkailu on toimintaa ja toiminta luo tarinan, joka viekoittelee pelaajaa eteenpäin. Oleellista ei ole temppelin perimmäisestä kolkasta löytyvä kuppi tai pikari, vaan se, miten pääsee edessä olevan seinämän huipulle. Päämäärä ei ratkaise, vaan matka.

Joskus ratkaisu on sananmukaisesti nurkan takana, joskus totaalisen piilotettuna ison salin tai aukion perimmäiseen kolkkaan. Etenkin hulppeat monen kerroksen huoneet, joissa voi säädellä vedenkorkeutta, panevat aivonystyrät oikeasti tiukille. Pulmien pähkäily tuottaa melkoista tyydytystä, sillä ongelmat ovat moniulotteisempia kuin alkuperäisessä.

Kimppuun käyvät viholliset tuntuvat reittipähkäilyn keskellä lähinnä päälle liimatuilta, mutta onnistuvat silloin tällöin aidosti säikäyttämään. Pienimmät vastustajat saa yleensä hengiltä hyppimällä holtittomasti ympäri ämpäri ja antamalla aseiden laulaa. Isommat loppuhäkellyttäjät vaativat kukin oman strategiansa, ja niiden eliminoiminen on kutkuttavan tyydyttävää. Yleensä ongelmat saa ratkoa kuitenkin rauhassa. Kännykkäkään ei soi, ja ainoastaan dramaattinen, tilannesidonnainen musiikki korostaa tunnelmaa.

Helppo kuolla ja ihana edetä

Runsaskätisesti sijoitetut uudelleenaloituspisteet tekevät Anniversaryn sujuvaksi. Äkkikuolemat eivät juuri haittaa ja peli jakaa ilmaiseksi ensiapupakkauksia manan mailta henkiin heränneen Laran taskuihin. Silti Persian Prinssin takaisinkelausnappi olisi tehnyt seikkailun entistä miellyttävämmäksi. Tekniikka pelaa kaikin puolin hienosti. Latausaikoja ei ole ja ruutu pysyy aina jouhevasti pelitapahtumien mukana. Yleensä kuvakulma on automaattisesti Laran takana, mutta joskus peli ohjaa kameraa aitiopaikoille ja oikealla tatilla kameraa saa pyöritettyä mielin kielin kaikkiin suuntiin.

Uutta ovat God Of War -tyyliset taisteluepisodit, joissa ohjainta naputetaan ruudulla näkyvien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi vihollisen saa sarjatulella hetkeksi raivoon, jolloin napin painalluksella saa aikaiseksi hetkellisen hidastuksen. Ehkä kopioitua, mutta silti ihan mukavaa modernisointia, etenkin kun hidastuksen aikana oikein ajoitettu ammus aiheuttaa huimaa tuhoa. Lisäksi tarttumakoukun eli grappling hookin avulla voi juosta hetkisen sorjin säärin seinämiä pitkin. Mukana on viimeisimpien Tombien tapaan Laran oma vaatimaton kerrostalokaksio, joka käy oikeastaan yhdestä kentästä, sen verran viheliäistä kämpän salojen penkominen on.

PC-versio on pelattavuudeltaan identtinen PS2-version kanssa. PC-version tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat grafiikat miellyttävät silmää, mutta PS2-ohjainta muistuttavalla padilla pelielämys on lähes identtinen. PC-version selkeänä virheenä kuvaruutuohjeet viittaavat näppäimistöön, joten esimerkiksi God of War -episodit on pelattava nuolinäppäimiä haromalla. Toivottavasti kyse on vain arvosteluversion bugista.

Tomb Raiderien tutut ongelmat ovat mukana. Puzzleen on aina vain yksi oikea ratkaisu, mutta seinissä näkyvät kolot ja hieman vaaleammaksi maalatut tasot ohjaavat pelaajaa kohti ratkaisua. Onneksi kenttäsuunnittelu on parhaimmillaan niin moniulotteinen ja sopivan sekava, että hetkellinen eksyminen ja hämääntyminenkin onnistuvat. Joskus se eteenpäin vievä kytkin tai kahva on sen verran kahjossa paikassa, ettei sitä tajua sieltä millään etsiä.

Kokonaisuutena uusvanha Tomb Raider on ällistyttävän hyvää viihdettä. Eihän se enää ole uutta ja ihmeellistä kuten alkuperäinen kymmenen vuotta sitten, mutta on lajityypissään erinomainen peli.

89