Tomb Raider: The Angel of Darkness (PS2) – Naista ei voi ohjata

Turha edes ingressissä väistellä: kuudes Tomb Raider on sarjan huonoin peli ja mikä pahinta, The Angel of Darknessin lupaava runko on pilattu pienellä vaivalla.

Tomb Raider -arvostelut pitää aloittaa samalla kaavalla ja muistuttaa, että vielä vuonna 1996 Core Designin Tomb Raider oli jotain erilaista. Hormoneja verenkiertoon syöksevä sankaritar, indianajonesmainen aarteenmetsästys, akrobaattinen animaatio yhdistettynä balettimaiseen taisteluun olivat kaikki paitsi uusia, myös toimivia ideoita.

Core Design työsti kuudetta ja tuoreinta Tomb Raider -toimintaseikkailua neljä vuotta ja kauppojen hyllyihin peli tungettiin lopputulosta kokeilematta. Vain tämä voi selittää pelihahmon ohjattavuuden, tai sen puutteen. Kontrollit eivät ole surkeat, ne ovat sanoinkuvaamattoman kauheat.

Ennen Laraa moitittiin liiasta silikonipitoisuudesta. Nyt hän on käynyt rintojen pienennysleikkauksessa, mutta samassa operaatiossa Laraan asennettiin miljoona eri suuntaan satunnaisesti vetävää vieteriä ja kuminauhaa. Kun Laraa joutuu asettelemaan 40 sekuntia tikapuiden alapäähän kiipeämistä varten, Gandhikin turvautuisi väkivaltaan.

Tunnelma on aikaisempien osien Indiana Jones -henkisiä seikkailuja synkempi ja tyyli modernimpi. Corella on selvästi pyritty Splinter Cellin tekniseen ja kovaan henkeen, tosin Laran hiipimisosuudet ovat yhdentekeviä ja huonosti tehtyjä. Vaikka Laraa epäillään kliseisesti murhasta, tarina on pelin valopilkkuja. Juoni etenee kiehtovasti ja käänteitä riittää.

Splinter Cell -vaikutteet näkyvät myös miljöissä, joissa neiti Croft palaa ulkoa sisätiloihin. Pelimaisemat ovat suhteellisen onnistuneita ja teknisesti pätevää työtä. Tai siis olisivat, mikäli Lara kulkisi niissä kuten pitäisi. Kun Lara suostuu 156. yrittämällä nousemaan oikean laatikon päälle, pelaaja ei tiedä, mitä tekisi: katuisiko rahojensa menemistä hukkaan, itkisikö verisiä kyyneleitä vai ostaisiko lentolipun Englantiin ja kävisi vetämässä julkaisuluvan antajaa turpiin.

Ja sitten ladataan...

Hiipimisen lisäksi kaikki muutkin uudistukset ovat jääneet puolitiehen. Mukana on hieman roolipelielementtejä. Kun Lara esimerkiksi tulee oven luokse, hän ei välttämättä jaksa sitä heti avata. Kun neiti suorittaa onnistuneen tempauksen jossakin muualla, hänen voimansa lisääntyvät ja ovi aukeaa. Idea ei ole hölmö, vain hölmöhkö, eikä tuo pelaamiseen mitään ylimääräistä iloa.

Lara voi myös keskustella ihmisten kanssa ja valita kommenttinsa parista valmiista vaihtoehdosta, vaikkei valinnoilla mitään tekemistä etenemisen kanssa näyttänyt olevan. Puheanimaatiot ovat mallia puu- tai pallinaama.

Lara osaa taistella myös ilman aseita, mutta käytännössä taistelu on pelkkää ristinapin hakkaamista. Lara tekee sitten automaattisesti temppunsa ja roisto on pian maassa. Missä pihvi?

Viimeinen naula Lara Croftin arkkuun ovat latausajat. Lataustaukoja riittää varsinkin kaupungin kaduilla kävellessä. Kun oikeaa etenemispaikkaa pitää aina vähän etsiä, sama alue voidaan ladata parin minuutin välein.

Jotta arvostelu ei menisi liian synkäksi, annettakoon pisteitä kelvollisista puzzleista. Myös musiikit ovat kaikessa tunnelmallisuudessaan ja mahtipontisuudessaan erinomaisia. Harmi vain, että sinfoniaorkesterin voimin äänitetty musiikki menee hukkaan näin huonossa pelissä.

Jos Lara Croft olisi nykyisen kaltainen, mutta ohjattavuus toimisi kuten pitäisi, pisteitä tulisi lähes 80. Lara Croft: The Angel of Darkness on kuitenkin pitkästä kehitysajastaan ja lukuisista viivästymisistään huolimatta edelleen pahasti keskeneräinen.

Lopuksi hyvät uutiset. Eidos on antanut seuraavan Tomb Raiderin kehitystyön Crystal Dynamicsille. Eivät he voi ainakaan Corea huonommin onnistua. Angel of Darkness on kolmeosaisen kirjan aloitusjakso ja toisen osan luvataan ilmestyvän 30.6.2005. Darkness-vauhdilla se tarkoittaa parhaimmillaankin joulua 2006.

55