Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria, mutta vielä pidempiä ovat kaupunginosien väliset tunnelit. Tony Hawk´s American Wastelandissa Los Angeles ei ole valtava metropoli vaan osiin jaettu autiomaa.

Tuoreimman Tony Hawkin vetonaulana on antaa temmellyskentäksi kokonainen kaupunki ilman latauskatkoja. Periaatteessa idea toimii, mutta toteutus tökkii. Kaupunginosaa vaihtaessa täytyy jurnuttaa pitkien tunnelimaisten siirtymäkohtien lävitse. Latauspaikkoja on piiloteltu putkia ovelammin, Hollywoodista hurauttaa Beverly Hillsiin lataustauon mittaisella bussikyydillä.

Pelisarjan kaksi edellistä osaa lisäsivät skeittaukseen juonipelin, eikä hyväksi havaittua konseptia ole muutettu. Yleisilmettä on tosin viilattu konservatiivisempaan suuntaan verrattuna Tony Hawk´s Underground 2:n Jackass- otteeseen. Idioottihuumoria ja vandalismia ei ole unohdettu kokonaan, mutta touhussa on astetta totisempi meininki. Räyhäpunkin ja testosteronin kannattelema miehinen uho on korvannut tyhjännauramisen.

Juonipelin tarina on se tavallinen. Maalta tulleen keltanokan täytyy kehittää skeittikykyjään ja nolata ylimieliset citynuoret. Tehtävissä kerätään temppupaikkoja ikiomalle skeittiranchille ja samalla avataan tie seuraavaan kaupunginosaan. Kello tikittää koko ajan, joten yön hiljaisina tunteina temppuillaan pilkkopimeässä.

Kaupunginosien suunnittelu on hivenen mielikuvituksetonta, eivätkä tehtävätkään vaadi kovin suurta kekseliäisyyttä. Juonipelin suurin puute on sen lyhyys, sillä jopa kaltaiseni tahmasormi kahlasi kaupunginosat läpi rivakasti. Varsinaisten tehtävien suorittamisen lisäksi voi temppuilla kadunmiesten rahapalkkioita vastaan ja ostella kahisevalla uusia vaatteita, käydä parturissa tai ottaa tatuoinnin. Joissakin tehtävissä ulkoisen olemuksen muokkaaminen on välttämätöntä, joten ylimääräistä tuohta kannattaa aina pitää taskunpohjalla.

Hypi seinille

Pelattavuus on edelleen silkkaa rautaa. Kontrollit iskostuvat nopeasti mieleen, eikä fysiikan laeista kanneta turhaa huolta. Juonipelin alun tehtävät tutustuttavat keltanokat kontrolleihin.

Pelillisiä uudistuksia on melko vähän, eivätkä ne juuri syvennä nautintoa. Temppuvalikoimaa on kasvatettu muutamalla kikalla, mutta suurimpia uudistuksia lienevät BMX-pyörän ja trendikkään parkourin rantautuminen Tony Hawk -sarjaan. Kaupungilla voi fillaroida vapaasti, mutta BMX-pyörällä saa suorittaa vain tiettyjä tehtäviä. Menopelin voi myös heittää kokonaan mäkeen ja hyppiä kirjaimellisesti seinille. Ilman lautaa toiminta on tosin tönkköä, enkä tohtinut luopua laudasta muulloin kuin pakon edessä.

Hawkissa saa periaatteessa kaksi peliä yhden hinnalla, sillä edellisistä osista tuttu classic-pelimuoto kirjaimien keräämisineen on edelleen mukana. Itse pelaan mieluummin juonipeliä kuin väännän hampaat irvessä huippupisteitä sarjan aiempien osien areenoilla, mutta kieltämättä classic on oiva tapa paikata lyhyenlännän juonipelin jättämää pelinälkää. Jonkinlaisia korvikkeita ovat myös lukuisat editorit, joilla muovataan uusia skeittareita, rakennetaan kokonaisia puistoja tai suunnitellaan omia temppuja.

Tiedän kuuluvani vähemmistöön, mutta Tony Hawk´s American Wasteland on pieni askel taaksepäin sarjassa. Pelattavuus on edelleen kohdallaan, mutta uudistukset eivät enää edes koske skeittaamista ja yleisilme jää yksitotiseksi. Ensimmäisten osien kekseliäs kenttäsuunnittelu on nykyään muisto vain. Olisikohan Neversoftin aika pitää kokonainen välivuosi ja palata kahden vuoden kuluttua tuoreiden ideoiden kanssa asiaan?