Virtuaalikivetys kolkkaa ja bittikaiteet kirskuvat jo viidettä vuotta peräkkäin. Neversoft uudistaa Tony Hawk -sarjaa lisäämällä skeittaukseen juonen.
Tarina heittää pelaajan New Jerseyn rähjäiseen lähiöön aloittelevan skeittaritaviksen kenkiin. Purukumilla lautaansa paikkaileva reikäpää unelmoi maineesta ja mammonasta, mutta ponnistaminen lähiöankeudesta ammattilaisareenoille ei ole helppoa. Tulevan Toni Haukan on selvittävä lautailutaidoillaan monesta kiperästä haasteesta.
Juoni jakautuu episodeihin, joita on muutama per kenttä. Animaationpätkä näyttää tilanteen, johon pelaaja on urallaan joutunut, sitten singahdetaan baanalle skeittaamaan. Eteneminen vaatii erilaisten aikarajoitteisten tehtävien suorittamista.
Paikallisille asukkaille tehdään palveluksia, näyttävää temppumateriaalia purkitetaan uraa edistävään skeittivideoon tai sponsoriin yritetään tehdä vaikutus. Käytännössä tehtävät ovat samanlaisia kuin edellisissä peleissä. Ne perustuvat useimmiten kentille ripoteltujen esineiden keräämiseen, jonkin tietyn liikkeen vetämiseen määrätyssä temppupaikassa tai suurien pistesaaliiden tehtailuun.
Juonimoodin rakenne on miellyttävä. Maastossa saa lautailla vapaasti, etsiä temppupaikkoja ja hioa taitojaan ilman aikarajaa. Tehtäviä saa juttelemalla vastaantulijoille. Episodeissa on yleensä viisi toimeksiantoa, mutta kaikkia ei ole pakko tehdä edetäkseen.
Tuttu juttu
Juonivetoinen uramoodi toimii, vaikkei käänteentekevä uudistus olekaan. Tarina on maustettu sopivan ronskilla asenteella sekä monilla hauskoilla hahmoilla ja tilanteilla. Tehtävät ovat viihdyttäviä ja hyvin suunniteltuja, vaikka juoneen ne harvemmin liittyvät loogisesti.
Tarinan uskottavuutta syö se, että veteraanin käsissä lautailijanalku on heti alussa virtuoosimaisen taitava skeitti-ihme. Sama ongelma koskee lautailijan fysiikkaa, jonka kasvatus onnistuu taitoa mittaavia suorituksia tekemällä. Esimerkiksi tasapaino paranee vetämällä pitkiä grindauksia ja nopeus lisääntyy keräämällä suuria pistepotteja yhdellä liikesarjalla. Aloittelijoille systeemi toimii, mutta kokenut kettu kasvattaa hetkessä kaikki taidot maksimiin.
Toinen yksinpelimuoto on vapaa harjoittelu, jossa käskytetään pelin 17 ammattilaisnaamaa avatuilla kentillä. Jaetun ruudun kaksinpelissä on yhdeksän perushauskaa vaihtoehtoa hipasta pistekilpailuun, uutuus on tulipallotaistelu. Nettiyhteyden kautta PS2-pelaajat pääsevät temppuilemaan verkkoon enimmillään kahdeksan pelaajan peliin.
Haukka kävelee
Tony Hawk -sarjan selkäranka on timantinkova pelattavuus, eikä Underground ole poikkeus. Selkäytimeen tarraavat kontrollit, huikea vauhdintunne, hiotut kentät ja pettämätön fysiikkamoottori sallivat lautailemisen sillä tavoin kuin pelaaja itse haluaa.
Ympäristön luova käyttö ja temppujen ketjuttaminen huimiksi liikesarjoiksi ovat edelleen vaistonvaraisen sulavaa, lajin hengen oivallisesti vangitsevaa elämänkorviketta. Ikinä ei tunne joutuvansa noudattamaan vain pelintekijöiden valmiita suunnitelmia ja kikkoja.
Hunajaista pelattavuutta tukee esimerkillinen kenttäsuunnittelu. Kaikki kahdeksan kenttää helteisestä Havaijista Moskovan lumisille kujille ovat laajoja, monipuolisia, mestarillisesti suunniteltuja alueita, joilta kuoriutuu uusia hienouksia jokaisella pelikerralla. Temppuvalikoima on massiivinen ja sitä on täydennetty taas kourallisella uusia liikkeitä.
Hahmoa ei enää pultata jalkapöydästä lautaan, vaan dekin voi napata milloin vain kouraan ja jatkaa matkaa jalan. Liikesarjoja voi jatkaa yli lautailukelvottomien maastojen, kunhan juoksulenkin tekee ripeästi. Lisäksi hahmo taitaa laramaisen hyppelyn ja kiipeilemisen ja voi kavuta vaikka katoille.
Idea on hyvä, toteutus kaipaa hiomista. Juokseminen toimii siedettävästi, mutta tarkkuutta vaativaan kiipeilyyn kontrollituntuma on turhan liukas. Tosin käytännössä sekä juoksentelua että kiipeilyä harrastaa melko vähän.
Selkeästi turhin uutuus on mahdollisuus ajaa autoilla, joka jo ideana on keinotekoisen päälle liimattu ja väkisin keksitty. Lisäksi autojen ajofysiikka on kivikautisen alkeellista. Lieneekö Neversoftin ideakaivo olla tyrehtymään päin?
Tee se itse
Tony Hawk's Undergroundissa lähes kaikkea voi rakentaa ja muokata itse. Loistavaa kenttäeditoria on laajennettu, hahmoeditori on entistä monipuolisempi. PS2-versiossa digikameralla ja nettiyhteydellä varustetut pelaajat voivat läiskäistä hahmolle oman naamansa. Myös oman skeittilaudan ja tehtävien suunnitteleminen onnistuvat.
Uudistuksista maukkain on temppueditori. Sillä pelin temppuvalikoimista voi yhdistää enimmillään kuusi liikettä, jotka hahmo tekee yhdessä huimapäisessä rykäyksessä. Pyörimismäärän ja -suunnan lisäksi voi määrittää esimerkiksi sen, kuinka kauan tempun eri vaiheet kestävät. Idea on hyvä ja mahdollistaa herkullisen mahtipontisten ja mielikuvituksellisten temppukolossien luonnin.
Grafiikka ja äänet ovat silloin tällöin nytkähtävää ruudunpäivitystä lukuun ottamatta tasaisen varmaa työtä. Muutaman uuden kaatumisanimaation ja lisääntyneen liikenteen lisäksi toteutus ei paljonkaan poikkea vuoden takaisesta. Papukaijamerkin ansaitsee massiivinen musiikkivalikoima, joka käsittää lähestulkoon 80 raitaa The Hellacoptersista Kissiin.
Tony Hawk's Underground ei uudista sarjaa niin merkittävästi kuin se nimenvaihdoksellaan uskottelee. Sarjan veteraanina jäi ristiriitainen maku. Toisaalta osa uudistuksista on tervetulleita ja huikea pelattavuus jaksaa innostaa vuodesta toiseen, mutta vastavuoroisesti pelaaminen tuntuu tismalleen samalta kuin ennenkin.
On vaikea keksiä, miten pelattavuutta voisi tästä merkittävästi parantaa, mutta yhtä kaikki muutokset ovat pakollisia, jos sarja aikoo vielä tulevaisuudessa sinnitellä hengissä. Aloittelijoille Tony Hawkiin tutustuminen kuuluu yleissivistykseen, mutta konkarit miettiköön tarkasti, vieläkö faniutta riittää samalta maistuvaan skedekeitokseen.
Jatko-osana: 75
Pelinä: 93 + Pelit suosittelee
* * * * *
Cubistinen Tony
GameCube-versio on muuten samanlainen kuin PS2-malli, mutta Cubelta puuttuu nettipeli ja mahdollisuus lisätä naamansa peliin. Niiden vastapainona Cube-Haukka näyttää paremmalta terävämpien väriensä, siloitellumpien hahmojen ja nätimmän näköisten kuteiden ansiosta. Tosin Cube pystyisi parempaan, sillä grafiikat on selvästi tehty PS2:n ehdoilla.
Tuukka Grönholm
93
