Top Spin 3 (PS3, Xbox 360) – Riskirajoilla

Harvoin urheilupelisarja yllättää näin positiivisesti. Top Spin 3 uudistaa mekaniikkansa ja tiivistää huipputenniksen lainalaisuudet: tähden erottaa rivimiehestä kyky onnistua riskilyönneissä.

Top Spin 3:n uusittu lyöntimekaniikka lyö ällikällä paitsi Virtua Tenniksen kevyeen otteeseen tottuneet myös Top Spin -veteraanit. Lyöntinappi on vapautettava täsmälleen oikealla hetkellä, jotta karvapallo painuisi oikeaan osoitteeseen. Myös lyöntiasento vaikuttaa merkittävästi iskun tarkkuuteen. Osuman onnistuneisuuden voi päätellä jo lyöntianimaatiosta, hankalasta asennosta kiskaistulla palautuksella ei juuri vastapelureita ohitella. Realistiselta vaikuttavan lyöntituntuman omaksuminen vie oman aikansa, onneksi oppia voi ammentaa kätevästä harjoitteluosiosta.

Grand slam -kentille ei kannata lähteä pystymetsästä, sillä tekoäly lyö lujasti takaisin. Jotkut tekoälypelaajat puurtavat perusvarmaa peliä vastustajan virheitä kytäten, toiset taas nousevat jatkuvasti verkolle pisteenkiilto silmissään. Kovimpien vastustajien pään menoksi on hiottava oma taktiikkansa, eikä samalla tyylillä pärjää kaikille.

Oikeiden kenttien tapaan vastustajien heikkouksia täytyy hyödyntää. Esimerkiksi Federerille ei kannata pedata paikkoja tappaviin kämmenlyönteihin vaan keskittyä kiusaamaan miehen heikompaa rystypuolta. Helpoimmat vastustajat kaatuvat jarkkoniemismäisellä takakenttätenniksellä, mutta kiperimmällä vaikeustasolla huippumiehiä vastaan on pakko ottaa riskejä. Kovia ohituslyöntejä kannattaa yrittää vain helppoihin palloihin, muuten pisteet ropisevat vastustajan laariin. Piristävästi myös tekoäly tekee helppoja virheitä.

Koneen erilaisista tyyleistä huolimatta lyöntivalikoimaa ei tarvitse hyödyntää koko laajuudessaan. Satunnaisia takakenttäroikkujia lukuun ottamatta tekoälyn nujertamiseen riittää peruslyöntien ja riskitällien sujuva yhdisteleminen. Monipuolisuutta voi hakea oikeasta tatista, jota saa hyödyntää niin syöttöjen kuin etukenttään putoavien stopparien lyömisessä. En jaksanut innostua keinotekoisesta tatin veivaamisesta, tavallisten lyöntien ajoittamisessa oli tarpeeksi tekemistä.

Huipulla on hiljaista

Top Spin 3:ssa palloilee kymmenkunta oikeaa miespelaajaa, puolenkymmentä tennisprinsessaa ja muutama uransa lopettanut legenda. Maailmanlistan kärkeen vastikään kiilannut Rafael Nadal puuttuu Xbox 360 -versiosta, mikä on merkittävin ero PS3-tennikseen verrattuna. Aitojen pelaajien taitoarvot ja pelityylit vastaavat esikuvia, esimerkiksi jättiläismäinen Mark Philippoussis elää virtuaalikentilläkin kovista syötöistään. Myös tähtipelaajien liikkumisessa ja lyöntitekniikoissa on todellisuudesta tuttuja piirteitä.

Sulavaa animaatiota lukuun ottamatta Top Spin 3:n ottelutoteutus ei tuo mieleen telkkarilähetystä. Kaikkitietävää selostajaa tulee nopeasti ikävä, sillä vaisusti metelöivä yleisö on nukahtamaisillaan penkeilleen eivätkä pelaajat purnaa tuomioista saati vaadi niiden tarkistamista videolta. Paikoilleen jämähtäneet pallopojat muistuttavat lähinnä pahvinukkeja.

Uramoodissa kehitetään omaa suojattia kiertämällä aitoja tennisturnauksia, joista ovat mukana Wimbledonia lukuun ottamatta kaikki tärkeimmät. Yksinpelissä riittää mukavasti tekemistä, sillä matka lupauksesta maailmanlistan ykköseksi on pitkä. Valitettavasti palkinnoksi saatuja rahoja ei voi sijoittaa makeaan elämään, eikä grand slam -voittojaan pääse juhlistamaan palkintojenjakoseremonioihin. Harmillisesti uramoodia kiusaa myös puutteellinen ottelutilastointi. Lisäriemua voi repiä nettipelistä, jossa pääsee ottamaan osaa merkittävimmät tennisturnaukset sisältävään maailmankiertueeseen.

Rafael Nadal kaappasi tennisvaltikan Roger Federeriltä, mutta virtuaalimaailmassa vanha hallitsija pysyy valtaistuimellaan. Top Spin 3:n realismi puree yhtä lujaa kuin sivurajaa pitkin kiskaistu ohituslyönti.

88