Autobotit, kootkaa itsenne! Vaikka taisteluhuuto toimii piirrossarjassa, se ei toimi lastenhuoneessa. Optimus Primeltä on edelleen käsi irti ja rengas hukassa.
Kun Hasbrolla ja Tomylla keksittiin leluidea roboteista, jotka voivat muuttua ajoneuvoiksi, kukaan tuskin arvasi, että se oli Transformers-universumin alkuräjähdys. Ja se laajenee edelleen.
Michael Bay transformasi kasarikakaroiden muistot uudelle vuosituhannelle sellaisella rysäyksellä, että ajoneuvorobottien ystävät menivät suihkuun itkemään. Onneksi transuille muuttuminen on toinen luonto: aivottomista ryminäleffoista ne osaavat muuttua päteväksi peliviihteeksi, joka kumartaa lapsuuden hiekkalaatikkoleikeille.
Autobottien ja Decepticonien sota on murjonut transujen kotiplaneetan Cybertronin sellaiseen kuntoon, että elintilaa on etsittävä muualta. Autobotit haluavat vaihtaa maisemaa, mutta vastapuoli ei halua lopettaa hyvää sotaa kesken. Optimus Primen johtaman autobottirevohkan ainoa toivo on jättimäinen Ark-avaruusalus.
Transujen maailmanloppukabareen toinen näytös alkaa.
Sota ei koskaan muutu
High Moon Studiosin aikaisempi transformerointi War for Cybertron oli menevää ryllistystä, eikä poika jää pekkaa pahemmaksi. Kolmentoista tehtävän mittainen yksinpelikampanja on huolella mietitty kokonaisuus, jossa tehtävät eivät ole veljiä keskenään. Optimus Prime tekee decepticon-roboteista liukuhihnatahtiin ruttusia, pienikokoisempi Cliffjumper yllättää vastarinnan selustasta. Toisinaan päästään myös decepticonien konepellin alle, sillä peli kertoo tarinan molempien osapuolten vinkkelistä.
Vaikeaksi yksinpeliä ei voi kehua, sillä homma on paketissa reilusti alle kymmenessä tunnissa, vaikka vaihtelua piisaakin. Satunnaisesti samoja kohtia hinkataan kyllästymiseen saakka, sillä etenkin hiiviskelypätkät ovat kaltaiselleni revolverisankarille myrkkyä. Kohtaukset voi selättää sotimalla, mutta yleensä alla on hiippailuun sopiva heikompi robotti, jonka eteen marssitetaan tonnikaupalla paksusti panssaroituja teräsmursuja.
Ja ne haulikkosankarit nostavat verenpainetta. Kun vastustaja tyhjentää molemmat piiput peltirintaan, se on soronoo ja checkpoint, vaikka transulla onkin itsensä lataava energiakilpi. Ilahduttavasti runkkuhuohotuksen sijaan suojan alta paljastuu vanha kunnon terveysmittari, joka ei täyty itsestään. Ramboilu kannattaa vain silloin, kun on varma, millaista aseistusta rintamalinjojen toisella puolella on käytössä.
Autobots, roll!
Cybertronilla soditaan ylivaihde silmässä, sillä tuleen ei saa jäädä makaamaan. Mukavan nopeatempoinen toiminta tuo mieleen Unreal Tournamentin. Vihollisetkaan eivät pysy paikallaan, joten peli kannustaa kykkimisen sijaan liikkeeseen. Koska transformersit ovat vain puoliksi robotteja, pelissä hyödynnetään myös ajoneuvomuotoa. Kun alla on kumitassut, vauhti sen kuin kasvaa. Vastarinnan nahkaan on mukavaa kylvää nikkeliä samalla sladitellen sivuluisussa.
Robotti- ja automuodolla on omat asejärjestelmänsä. Kun kaksijalkaiselta loppuvat patruunat, räiske jatkuu auton ratissa. Autot myös pääsevät sellaisiin paikkoihin, joihin tornitalon kokoisilla jäteillä ei ole mitään asiaa. Pelkän köröttelyn lisäksi osa roboteista voi muuttua myös lentokoneiksi.
Kahden erilaisen pelityypin yhteen naittaminen ei ole käynyt kivuttomasti, edeltäjän tavoin uusin transu on vain ajoneuvo-osuuksilla ryyditettyä räiskintää. Varsinaiset ajokohtaukset ovat marginaalissa ja hyvä niin. Kovemmassa kieputuksessa pelin ajomallinnus ei oikein pysy tilanteen tasalla. Myös lentovehkeiden sielunelämän sisäistäminen saattaa ottaa muutaman tovin. Kiikkerät lentopätkät ovat onneksi varsin lyhyitä koettelemuksia.
Hydrauliikka on parasta kimpassa
Cybertronia ei tarvitse pelastaa yksinään. Kahdentoista pelaajan moninpelissä robotit keräävät rintamalla kokemusta ja erikoistaitoja, mutta verkkoon on heitetty omiakin ideoita. Nettisotaa varten jokainen rakentaa oman transunsa. Neljä erillistä hahmoluokkaa jakautuvat parantajaan, soluttautujaan, jokapaikanhöylään ja tankkiin. Oman robonsa voi nakerrella kassan osasista, mutta palikat on hankittava pelaamalla yksinpeliä.
Kymmeneen verkkoareenaan jakautuva moninpeliryske on yksinpelin tavoin nopeatempoista sinkohippaa, mutta ainakin arvosteluprosessin aikana suuri yleisö oli jättänyt Cybertronin oman onnensa nojaan. Vaikka kartat eivät ole kovin suuria, ne tuntuvat jo kahdellatoistakin pelaajalla autioilta.
Fall of Cybertron on samaa hyvää tavaraa edeltäjänsä kanssa, uudella tarinalla ja pienillä roolipelimausteilla ryyditettynä. Vauhdikasta sinkohippaa etsivälle transuilu on juuri sopiva pahe, ja nämä ladybotit ovat huomattavasti mielekkäämpi tapa hankkia elämyksiä kuin matkat kaukomaiden Decepticonien kanssa transformoimaan.
Minkä Bay pilaa, muut pelastavat. Toivon, että miehen elokuvaprojektit poikivat tulevaisuudessakin vastarannankiiskejä pelirintamalta. Uudelle Turtles-toiminnalle on selkeä tilaus. Ajankohtakin alkaa olla sopiva, sillä ohjaajanero on ensi vuonna vetämässä ehkäpä ikimuistoisimpia lapsuushetkiäni kohti viemäriä.
Skeletor ja He-Man katsovat jo kauhistuneina toisiaan.
Trans1: Kaksineuvoiset robotit ovat iloinen hybridi 1980-luvun designia ja elokuvien mekaanisia sankareita.
Trans2: Tämän transun hameen alle kurkkaavat vain rohkeimmat.
Trans3: Räiskinnän ja kaasuttelun vastapainoksi tarjolla on myös lähitaistelua.
Trans4: It’s time to kick ass and chew bubblegum, but I’m all out of gum.
Trans5: Optimus Prime on tulivoimainen autobotti. Rekkamuodossa Prime kulkee jäällä ilman kuskiakin.
80
