PS2-leirin ei enää tarvitse vilkuilla kaihoisasti ja alta lipan Halon suuntaan. Transformers-räiskintä ei ole puhdasverinen Halon-tappaja, mutta läheltä liippaa.

Lisenssipelien maine on ikiloassa. Nuorisosuosikeista väännetään toimintaseikkailu ja koska kohderyhmänä ovat muksut, tehdään puolivillainen äkkikuolema-tasoloikka. Pelaamisen jurakaudella alkaneen Transformers-lisensoinnin historia on surullinen: monipuolisen robottiaiheen pelit eivät ole onnistuneet edes vahingossa.

Hypestä huolimatta lojutin Atarin Transformersia pinon pohjimmaisena väistämätöntä testisessiota odotellessa. Ja mikä shokki: julmetun hyvä kolmannen persoonan robottiräiskintä murskasi ennakkoluuloni saman tien. Tekniikka pelaa loistavasti, laajat kentät ovat avoimia ja viholliset osoittavat selvää älykkyyttä. Xboxin maineikas Halo pulpahtaa mieleen ilman suuria tunnontuskia.

Maa pulassa

Miljoonia vuosia sitten Cybertron-planeetalla syntyneet transformerit ovat muotoaan muuttavia kookkaita taistelurobotteja. Koneet ovat tietoisia olemassaolostaan, joten ne voi laskea älylliseksi elämäksi.

Transformerit jakautuvat kahteen päärotuun: sankarillisiin autobotteihin ja läpeensä pahoihin decepticoneihin. Kuten nimestä voi päätellä, autobotit muuttuvat robotista autoiksi ja päinvastoin. Decepticonien alter egot ovat usein hävittäjiä, helikoptereita ja muita sotakoneita.

Juoni on kokonaisuuden heikoin lenkki. Decepticoneja johtava Megatron apureineen ilkeilee maassa ja kolmen autobotin ryhmä ryntää pää viidentenä pyöränä ihmisten avuksi. Onneksi köykäinen juoni unohtuu saman tien, kun eeppiset ja rautaista taktiikkaa vaativat taistelut pyörähtävät käyntiin.

Robottisodan raskas rytinä ja räime alkavat heti tehtäväpaikalle johtavan varppi- ja tallennusportin tuntumasta. Yleensä vastassa on decepticonien rivisotilaita. Kuuluisuuksia, kuten Starscreamia ja Cyclonusta, hyökytetään vasta tehtävät päättävissä pomotaisteluissa.

Autobotit ovat tuntuvasti deceptiklooneja vahvempia, mutta vihollisia on paljon ja hurjimmissa taisteluissa robotteja hyörii näkökentässä tusinoittain. Tunnelma kohoaa ullakolle mahtipontisella taistelun temmon mukaan nousevalla orkesteripauhulla.

Riviin järjesty

Vastarinta on tiukkaa ja järjestelmällistä, sillä upseerit komentavat alaisiaan ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ryhmät kutsuvat apuvoimia. Harmittoman oloinen tallustelu muuttuu nopeasti kaaokseksi, jos antaa lentävien vihollistiedustelijoiden pörrätä vapaasti.

Reservit saapuvat taistelun tuntumaan järkälemäisillä kuljetusaluksilla, joilla selustaan voidaan pudottaa vaikka pari yksikköä ketteriä kivääriroboja. Aktiivisten tapahtumien ansiosta toiminta tuntuu kuin liikkuisi taistelukentällä eikä vain kahlaisi putkikenttää läpi.

Vihollisten työnjakoa on hauska seurata kanuunan zoomaavan tähtäinlinssin läpi. Pitkät upseerit sohivat hahmoni suuntaan ja energiakilvin suojautuneet deceptikloonit asettuvat etulinjaan riviin. Kun ryhmä on koossa, porukka hivuttautuu kohti. Jos kilpi ammutaan säpäleiksi, suojaton klooni luikkii takariviin. Jäljelle jäänet robotit vetäytyvät parempaan suojaan, mikäli tappiot kasvavat liikaa.

Kiikarikanuunalla räiskiminen on toisinaan hieman liian helppoa. Tusinakloonit eivät havaitse kantomatkan äärirajoilta tai sopivan suojan takaa roiskivaa autobottia. Jos lähellä ei ole suojaa, koko yksikön voi tuhota Rokka-malliin jalansijoilleen. Paniikinomainen säntäily edes huonoon suojaan olisi aidompi ratkaisu kuin typeränä pyöriminen kavereiden kaatuessa ympäriltä. Ainoastaan raskaat ohjusrobotit ja lentokloonit eivät hämäänny kaukaa ammutuista kudeista.

Komeiden räjähdysten uhreiksi joutuneet robotit lentelevät hauskasti pitkin ja poikin taistelutannerta. Lystikäs räsynukkefysiikka viskoo koneita liioitellun hitaasti seiniä, kallioita ja puita päin. Jos rungon matka tyssää kuuseen, löysät raajat nytkähtävät vielä näppärästi menosuuntaan. Liitosiiven petettyä koomisesti turvalleen rysähtävä autobotti jaksoi naurattaa luvattoman monta kertaa.

Taakse poistu!

Perustaktiikka on selkeä: vihollinen kierretään sivuaskelilla ja armoton tulitus hoitaa loput. Deceptiklooneja ei silti yllätetä doomkautisella kikalla, sillä robotit ottavat ennakkoa sihtiin ja plasmaklimpit läsähtävät autobotin panssariin musertavalla varmuudella. Aukealla sankari saattaa säilyä ehjänä, jos liikkeet ovat rivakoita ja arvaamattomia.

Rynnäköinnissä on vaaransa, sillä lähistön viholliset liittyvät taistelun melskeeseen, ja hetken päästä vastustajia on yksinkertaisesti liikaa. Jos etenee maltillisesti pusikko ja kukkula kerrallaan, vihollislaumat pysyvät niukin naukin kontrollissa. Kovista kahakoista selvitään rauhallisilla vetäytymisillä ja suoranaisilla hippulat vinkumaan -pakomatkoilla.

Tehtävissä seikkaillaan aina yksin, mutta hahmoa ja aseistusta saa vaihtaa tallennuspisteissä. Sankarikoneiden ominaisuudet vaihtelevat jonkin verran. Järeä Optimus Prime on paras useimmissa taisteluissa, vikkelämpää Hot Shot -sporttikaararoboa tarvitsin vain parissa paikassa. Red Alert -farmaribotti jää ominaisuuksiltaan ja käytettävyydeltään ääripäiden väliin.

Vakiovarusteena on kaksi aktiivista asetta ja kaksi passiivista energiakilpeä tai panssaria. Suojat voi korvata näkökykyä ja liikkuvuutta parantavilla härveleillä. Robottien nopeat automuodot eivät voi käyttää aseita tai erikoislaitteita. Kaaralla kolarointi murskaa heiveröiset vastustajat, mutta kookkaat viholliset polkevat mobiilit lunastuskuntoon.

Perusblasterin voi korvata muun muassa vinkeällä linkkisäteellä, joka liimautuu vihollisiin ja taipuu puiden ympäri. Käyttökelpoisin ja hupaisin kakkosase on pomppivia pommeja viskova kranaatinheitin. Jos kranaatti ei osu suoraan viholliseen, se kimpoilee esteistä muutaman kerran. Korkean harjanteen päältä ammutulla kranulla on hurja kantomatka.

Reservinä toimii ihmisen kokoinen minicon-robotti. Jaloissa pyörivä apulainen ampuu vihollisia, mutta tulitus on suhteellisen tehotonta. Jos minicon liittyy autobottiin, sankarirobotin hyökkäykset voimistuvat hetkeksi. Liitos kuluttaa arvokasta energiaa, joten yhdistymisestä on useimmiten enemmän haittaa kuin hyötyä.

Retki metsän siimekseen

Kauas piirtyvät, laajat kentät ovat yksityiskohtien kyllästämiä. Amazonin pehmeästi kumpuilevasta, jokien halkomasta maanpinnasta kasvaa heinää ja kirjaimellisesti tuhansia puita. Metsät näyttävät sankoilta eivätkä parilta puistopuulta. Melbourne Housen ohjelmoijat tuuppivat mustan tornin rajoja mailikaupalla kauemmas.

Liikkumista rajoitetaan vain syvillä vesistöillä ja äkkijyrkillä vuorilla, ei näkymättömillä seinillä. Vaikeakulkuiset paikat luovitaan ajamalla ja loikkimalla, mutta onneksi tarkkuushypyt ovat pannassa. Ahtaissa sisätiloissa liikutaan miellyttävän vähän, sillä alle viidesosa sotaretkestä sijoittuu katon alle.

Ammuskelua rytmittävää tutkimusmatkailua rohkaistaan piilotetuilla ase- ja ekstralaatikoilla. Välttämätön roina lojuu keskellä suorinta etenemisreittiä, mutta erikoisuudet paljastuvat vasta vaivannäön ja myöhemmin löytyvien lisävarusteiden voimin. Laatikot merkataan kutkuttavasti kauas hehkuvalla keltaisella loisteella.

Tiivis paketti

Loppuratkaisu paljastuu jo kahdeksan kentän jälkeen. Jos helpoin recruit-vaikeustaso jätetään omaan arvoonsa, pituus riittää mainiosti useimmille. Loppupään kentissä aikaa palaa pari tuntia per laaki, ja bonusmetsästykseen sujahtaa helposti toinenkin tovi. Nimekkäät decepticonit pysäyttävät etenemisen keskimäärin puoleksi tunniksi.

Vaikka pomotaistelut vaativat aina pari uusintayritystä, ne pysyvät kiinnostavina. Cyclonus-helikopteria, Starscream-hävittäjää ja kumppaneita saa yllättäen kurmottaa koko kentän alueella, vaikka osa matseista ratkaistaan perinteisesti rajatulla areenalla.

Huikein vastustaja on Tidal Wave, joka muuttuu lentotukialuksesta pilvenpiirtäjän kokoiseksi kolossiksi. Hirmuinen järkäle ampuu kaukaa hyytävän ulinan saattamia jättikranaatteja. Lähituntumaan uskaltautuva joutuu murhaavan voimakkaiden laserien ja konetykkipattereiden ristituleen. Kaiken huipuksi Tidal Waven ainoa haavoittuva kohta on kaukana yläilmoissa keikkuva pää.

Transformers on rikas ja tiivis paketti, josta ei jää turhan venytyksen makua. Jos ja kun lisää samanlaista -fiilis iskee, vaikeustason kiristäminen auttaa kummasti. Mahtavan näköiset kentät ja kiinnostavat viholliset kestävät kivasti pari uusintakierrosta. Vaikeustason nosto lisää rivivihollisten määrää ja pomot saavat pari vaihdetta lisää.

Transformers kuuluu räiskintäfanien yleissivistykseen eikä nauttimiseen tarvita edes Transformers-kiinnostusta. Atari korjaa kertaheitolla kaikki Transformers-lisenssiin kohdistuneet vääryydet.

* * * * *

Enemmän kuin silmä paljastaa

Kaikiksi mahdollisiksi vempaimiksi muuttuvat robotit ovat porskuttaneet jo 20 vuotta. Kun vuonna 1984 Amerikassa lanseerattiin ensimmäiset Transformers-lelut, -piirretyt ja -sarjakuvat, maailmanvalloitusta eivät voineet estää edes Action Force (os. G.I. Joe) tai polkkatukka-He-Man Universumin Herroineen. Robotit jyräsivät ja jyräävät edelleen.

Robottiplaneetta Cybertronin sisällissodasta sivuun ajautuneet autobotit ja decepticonit ovat jatkaneet rähinäänsä Maassa eri jatkumoissa lähes tauotta. Alkuperäisen Generation 1:n jälkeen tantereilla ovat tömistelleet esimerkiksi Generation 2, Beast Wars ja Machines, Robots in Disguise ja Universe. Jatkumot ja sarjat vieläpä poikkeavat osin toisistaan Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa. Uusin, Armadan jälkeiseen aikaan sijoittuva Energon (japanissa Super Link) on piirrettynä siirtynyt jo puoliksi 3D-animaatioon.

Robottilelut ovat kerääjien suosiossa. Mielenkiintoisena erikoisuutena lelufirma Hasbro on vastikään julkaissut hienostoväelle Alternators-sarjan, jonka robotit ovat realistisen näköisiä automalleja, yksityiskohtaisia ja kalliita. Perushinta on parikymmentä euroa, mutta Optimus Prime maksaa yli 70 euroa.

Vuosina 1987-1991 saatiin Suomessakin lukea Transformers-sarjakuvaa. Semic julkaisi lähinnä jenkkitarinoista koostunutta sarjaa huolettomasti: lehtiä jätettiin välistä ja tarinoita kesken. Vuonna 2003 transformerit yrittivät palata, mutta Egmont Kustannuksen Transformers Armada -nimikkeellä julkaistu Armadaa ja minisarjoja sisältänyt lehti lopetettiin viime vuonna yhdeksännen numeronsa jälkeen. Jenkeissä jatketaan edelleen. Ensimmäiset uuden tulemisen sarjakuvat singahtivat jopa Yhdysvaltojen myyntilistojen kärkeen.

80-luvun hittiä, G1-animaatiota ei ole Suomen kanavilla nähty, mutta heikkoa Transformers Armada -piirrettyä voi nykyään seurata MTV3:n lauantaiaamussa ärsyttävästi dubattuna.

Peliviritelmät

Atarin uusi Transformers ei ole ensimmäinen rakastettavien muuttujarobottien elämänvaiheita kuvaava peli. Jo Commodore 64:lle ilmestyi kaksi robopeliä, järkijättöisen vaikea sivuttaisskrolleri, jossa pienikin seinän hipaisu tuhosi környn robotin ja kiinnostava, mutta hämäräksi jäänyt, strategisia elementtejä hyödyntänyt Transformers The Computer Game. Jälkimmäisen teki klassikoista Decathlon, Pitfall ja Ghostbusters tuttu David Crane.

Muita julkaistuja pelejä ovat Beast Wars: Transformers PC:lle ja Transformers: Beast Wars Transmetals Nintendo 64:lle. Kumpikaan peli ei juuri villiinnyttänyt.

Transformerien tulevaisuudessa eniten mielipuolista kiherrystä aiheuttava seikka on tuotantomyllyssä pyörivä Transformers-elokuva. Onnistuneiden X-Men-filmatisointien tuottaja ja kirjoittaja Tom DeSanto on tunnustautunut Transformers-faniksi ja suunnittelee tosissaan leffaa, joka ei edes ole animaatio. Netin huhumeressä on vihjailtu Robert Zemeckistä (Forrest Gump, Paluu tulevaisuuteen) ohjaajan pallille.

Internetissä on läjäpäin Transformerseja, niiden keräystä ja palvontaa käsitteleviä sivustoja, eikä asiasta innostuneelta opiskeltava lopu. Aloittelijat voivat lähteä liikkeelle vaikkapa piakkoin ilmestyvästä Transformers: The Ultimate Guide -kirjasta.

Jouni Utriainen