www.atlus.com/tcso
Hoitovirhelakimiehet hyrisevät tyytyväisyydestä, kun mote-kirurgi leikkelee niin että ranteet paukkuvat.
Phoenix Wrightin ahdistunut velipuoli Trauma Center on operoitu DS:ltä Wiille kivuttomasti. Niille, joilta DS-trauma jäi väliin, on Wiiltely kokemisen arvoinen elämys.
Siinä on teurastajien kilta suu pyöreänä ihastuksesta, kun tohtori Hannibal Sinerma leikkaa ihmislihaa. Sopiva reikä syntyy wii-motella, sitten vaihdan nunchakun pyöräytyksellä skalpellin pinsetteihin ja puristan sen tiukalla nappiotteella verisuonen laajentuman ympärille. Nautinnollinen riuhtaisu, ja ongelmatekijä on irti.
Vaikka häiritsevä lihapala lilluu jo petrimaljassa ja hoitsu huutaa nimeäni silmät animen pyöreinä ihastuksesta, en voi vielä hengähtää. Ryystän verta potilaan rinnalta kuin rollari kokkelia, nähdäkseni leikkauksessani syntyneet ylimääräiset ruumiinaukot. Marinoin nipun proteiinilaastareita antibioottigeelissä ja tapetoin amok-leikkaukseni jälkiä piiloon hengen temppelin seiniltä. Vaikka hoitsu kauhisteleekin työni jälkeä, vähän väliä, sillä potilas on vielä hengissä.
Kun suurimmat kolot on tilkitty, solmin irtonaiset nahanpalat yhteen aggressiivisella halki uhrini rintakehän kulkevalla Singer-luokan tikkauksella. Vielä laastari ja puhallus haavan päälle ja pipi on historiaa. Jos julkea potilas ei hennon käsittelyni jälkeen tokene ja ymmärrä nousta tolpilleen, voi pumpulle antaa vielä potkustartin sähköllä. Sähköpaimen se porsaan henkiin ajaa.
3, 2, 1, CLEAR!
Aiempien Wii-pelien perusteella pidin moten tarkkuutta sinnepäin suuntaavana ja tärisevänä, joten uskoin siitä tulevan eettisen lautakunnan ohella kirurgisen urani suurin kompastuskivi. Pelko oli turha, sillä ohjain seurailee hämmentävän tarkasti käden liikkeitä, saattaen jopa DS-version häpeään. Motea osataan käyttää taidokkaasti hyödyksi. Heilautukset, pyöritykset, ohjainten tuonti lähelle ruutua ja ranne solmussa tapahtuva vaakatason kääntely syventävät käsikonsolista tuttua paniikin ja mukanaolon tunnelmaa.
Vanha tarina on kloonattu sellaisenaan pahisorganisaatio Delphille työskentelevän ärrimurriangsti-kirurgin sivujuonen vahvistamana. Juoni hyppelee käsi kädessä vanhan kanssa samoja polkuja, kunnes vasta loppupuolella siirtyy omalle reitilleen. DS-version kokeneille tämä on pettymys, sillä erinimiset pelit antoivat olettaa jatko-osaa vanhan toiston asemasta. Vaihtelua ja juonen käänteitä tarinaa kokemattomalle kuitenkin riittää, sillä jos kirurgin veitsi ei leikkaa lihaa, niin vähintään pommin punaista lankaa tai verisuonia jäytäviä nanohirviötä. Pienellä ruudulla työstään hyvin selvinneet animoimattomat paperinukkenäyttelijät eivät jaksa kantaa juonta television ruudulla, vaan jättävät halvan jälkimaun. Edes pieni suun heiluminen ja ääniefekti olisivat erottaneet heidät lavasteista.
DS:n Trauma Centerissä nimi oli enne, sillä turhan tiukka tahti nousi seinäksi monen noviisikirurgin uralle. Wiillä on otettu opiksi ja vaikeustasoa voi säätää kesken kampanjan, mutta silti olisin kaivannut muutamaan tehtävään vielä pykälää helpomman vaihtoehdon. Erityisesti nanobakteerien jahtaaminen jätti minut täriseväksi ihmisraunioksi. Ohjain lenteli ilmassa kun päästelin rumia ja kerroin mielipiteeni itseään pikavauhtia kloonaavista nanoviruksista myös seinänaapureille. Kokemus edustaa hyvin konsoleiden kolmatta sukupolvea, sillä tunsin fyysisesti virtuaalipotilaitteni tuskan.
Trauma Center on hauska ja hieno lisä Wiin muuten pieneen "hyvien pelien" kerhoon. Uskallan suositella sitä kaikille ihmisten leikkaamisesta innostuville sosiopaateille. Empaattiseksi Trauma Center ei tee, eikä se kasvata kuin hermoja ja reaktioita, mutta täyttänee ainakin jonkun uravanhemman unelman siitä, että lapsesta vielä joskus kasvaa lääkäri, jos tälle jää kirurgivaihde päälle.
86
