Trine 2 (PS3) – Kolme yhden puolesta

Vedä sieniä suruusi, Mario, tasoloikassa laadun takaa Suomi. Ainakin kolmitasoloikassa.

Kotimaisen FrozenByten ensimmäinen Trine oli yllätyshitti, joka tasoloikkasi puskista pelilajinsa eliittiin. Jatko-osalta osataan jo odottaa mainetekoja.

Silmiä ja korvia hivelevä Trine 2 ei petä: hehhehmeh-hauskan sankarikolmikon seikkailu on viimeisen päälle hiottu ja säkenöiväksi kiilloitettu matka satumaisen fantasiamaailman synkkiin syövereihin.

Nimettömässä kuningaskunnassa kaikki ei taaskaan ole hyvin. Taikaesine Trine kutsuu kokoon kuningaskunnan sankarit. Kutsuun vastaa mahakas ritari Pontius, ketterä varas Zoya ja velho Amadeus. Kerrontaa kuljetetaan vähäeleisen tyylikkäästi, leppoisaa huumoria unohtamatta, kolmikon välisellä läpällä ja kenttien välissä luetuilla satusivuilla.

Kolmikko ja heidän kykynsä tottelevat komentoja luontevasti. Sankareita käytetään yhtä kerrallaan, mutta hahmo vaihtuu tarpeen tullen vaikka kesken hypyn. Koko konkkaronkka osaa loikkia, Zoya vähän muita paremmin, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvat. Soturi Pontius kantaa osumilta suojaavaa kilpeä, miekkaa ja esteitä murskaavaa sotavasaraa. Akrobaattinen Zoya ampuu jousipyssyllä ja flengailee ninjaköydellä, joka kiinnittyy puisiin rakenteisiin. Tiimin tärkein jäsen Amadeus taikoo tyhjästä kiipeilyyn kelpaavia laatikoita ja leijuttaa niitä tai muuta irtaimistoa haluttuun paikkaan.

Värien ilotulitusta

Kolmikon tie vie vehreisiin metsiin, vetisille soille, synkkiin luolastoihin ja kummallisiin linnoituksiin. Komeissa maisemissa on hurjasti pikkutarkkoja yksityiskohtia puiden lehdistä hämähäkinseitteihin, kirjoista outoihin lamppuihin. Paikasta riippumatta koko palettia ennakkoluulottomasti hyödyntävät värivalinnat ohjaavat fiilistä sadunomaiseen suuntaan. Vaikka toiminta on kaksiulotteista, maisemat ovat hienosti kolmiulotteisia. Upeat kulissit vierivät sankarien edessä ja takana, silti tehokas syvyysvaikutelma ei häiritse tilanteen hahmottamista.

Komeiden miljöiden yksityiskohtiin on aikaa uppoutua, sillä kolmikko ei kiidä kuin sininen siili. Vauhtia hidastavat lukuisat ja loogiset etenemisongelmat. Miten pääsen tuolle tai tälle tasolle? Kuinka saan järeän portin auki? Ratkaisut löytyvät hahmojen kyvyistä tai pulmapaikan välittömästä läheisyydestä, joten jumituksen määrä ja laatu on puhtaasti hoksottimien terävyydestä kiinni.

Maastossa lojuu heilureita, hissimekanismeja, vettä vaativia mutanttikasveja ja liikuteltavia teleportteja, mistä seuraa runsaasti omatekoisilla tasoilla ja vastapainoilla kikkailua. Voimakkaiden tuli- ja tuulikojeiden puhallusta jaetaan ja ohjataan toisaalle Amadeuksen siirtämillä putkenpätkillä. Fysiikan lait ovat pulmien ratkaisuissa vahvasti läsnä, sillä kaikilla olennoilla ja esineillä velhon taikakuutioista lähtien on massa. Mikä menee ylös, tulee myös alas. Korkeat palikkaviritykset pitää rakentaa tasapainoisiksi, tai muuten pieni tönäisy kaataa korttitalon.

Pulmissa ei ole varaa sooloiluun, sillä useimpien probleemien ratkaisut edellyttävät kolmikon tiivistä yhteistyötä. Pelkän korkealla sijaitsevan reitin avaaminen saattaa vaatia joka jäppistä. Kiipeä varkaalla niin ylös kuin pääset, vaihda velhoon ja taio laatikko, vaihda soturiin, pomppaa boksin päälle, tee toinen loikka ja nopea murskausisku estettä kohti. Useimmat ongelmat sekoittavat nokkeluutta ja akrobatiaa. Jos joku järkevältä vaikuttava ratkaisu ei onnistu, syy saattaa piillä vain suunnitelman huonossa toteutuksessa.

Mikä parasta, useimpiin, ellei peräti kaikkiin pulmiin, näyttäisi olevan enemmän kuin yksi ratkaisutapa. Yksinkertaisimmillaan kerättävän kaman luokse ei välttämättä tarvitse päästä henkilökohtaisesti, sillä sen voi tuuppia sankarin ulottuville velhon liikuttelemalla esineellä. Pulmia on paljon, mutta en muista yhtään täysin samanlaista pähkinää.

Taistelutoverit

Pulmapompintaa rytmitetään vauhdikkailla ja monipuolisilla taisteluilla. Monipuolisuus riippuu tosin pitkälti omasta luovuudesta, sillä Pontiuksen suoraviivainen hakkaa päälle -taktiikka muutamalla kilpiblokilla höystettynä riittää pitkälle.

Ritari on konflikteissa selkeä ykkösjyrä, mutta muillakin pärjää, sillä kenttien vaarat ovat vaaroja kaikille. Zoya pitää puolensa pitkillä etäisyyksillä, Amadeus pystyy viskomaan tusinapeikkoja piikkeihin, rotkoihin ja lihansyöjäkasvien ulottuville.

Sankarit kupsahtavat yksitellen, joten meno jatkuu elävään heppuun vaihtamalla. Kuolema ei ole vakava juttu, sillä energiat palauttava ja henkiin herättävä tarkistuspistekuula sijaitsee aina pahan paikan lähellä. Matsaamista on sopivasti, jottei fantasiamaa tunnu autiolta. Vastus on parhaimmillaan tiukkaa, mutta runsaslukuisten tarkistuspisteiden ansiosta taisteluihin jumittamista ei tarvitse pelätä.

Maastossa lojuu ja leijuu läjäpäin sinisiä keräilykuplia ja -maljakoita enemmän tai vähemmän mutkikkaissa paikoissa. Niitä ei ole pakko kerätä, mutta vain harvoin jätin ne sikseen, koska 50 kuplaa muuttuu yhdeksi kykypisteeksi. Useimmiten kävin pallojen kimppuun vain puhtaasta kokeilunhalusta. Siinä sitä aikaa sitten paloikin, pakkomielteinen perfektionisti kun olen, mutta ihan kaikkia en siitä huolimatta saanut napattua.

Kaiken kerääminen on todellinen (ja vapaaehtoinen) pulmailu- ja ketteryystesti. Leijonanosa kuplakeräilyllä irtoavista lisäkyvyistä ei ole välttämättömiä, mutta ne helpottavat elämää. Vaikka se kun velho oppii luomaan neljä erillistä esinettä.

Koska sankareita on aina kolme, seikkailu taipuu luontevasti kahden kolmen osallistujan moninpeliksi. Homma hoidetaan netin välityksellä tai yhdeltä koneelta. Samalta sohvalta pelatessa ruudunvieritys saattaa zoomista huolimatta aiheuttaa pieniä ongelmia, jos kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Moninpeli lisää ratkaisumalleja entisestään, sillä muut hahmot pystyvät hyppäämään Pontiuksen kilven päälle, ja kolme sankaria tekee asioita paitsi nopeammin myös tarpeen tulleen samaan aikaan.

Trine 2 on hieno ja omaperäinen tasoloikkaseikkailu, josta on vaikea löytää mitään oikeaa kritisoitavaa, edes pituudesta. Trine kakkosessa on riittävästi purtavaa, jos ei juokse joka paikasta ensimmäisen tilaisuuden tullen läpi.

Suomalaisten tasoloikkien haamuraja nousee julkaisu julkaisulta korkeammalle.

90