Tuksuluuri

Tuukka Grönholm on huolestunut peliteollisuuden nykytilasta. Jouluna ei enää saa pelifirmalta punkkupulloa, vaan kämäisen meilin, jossa ilmoitetaan kehitysmaahan ostetusta kummivuohesta.

* * * * *

Jutut peliharrastuksesta yksinäisenä puuhana ovat vahvasti liioiteltuja. Pelaan yksin vain äärimmäisen harvoin.

Perinteisesti olen jakanut pelaamiseni työ- ja hupipeleihin, mutta nyt rinnalle ovat nousseet muksupelit eli pelit, joita tahkoan kakaroiden kanssa. Enkä puhu venäläisten esiteinien valtaamista Team Fortress -servereistä vaan kotipossestani.

Mukelot eivät sohlaa koneen kanssa yksin, sillä pelihetket ovat sitä kuuluisaa perheen yhteistä laatuaikaa. Minä pelaan ja kakarat katsovat.

Eivät tosin hiljaa ja paikallaan, sillä lapsia tiukempia elämyspelaajia ei olekaan. Jos Team Fortressissa demo ryntää claymore säihkyen kohti, mutta alkaakin pyöriä nurkassa, armahtakaa hetki, jotta saan innostuneen muksun irti hiirikädestäni. Nintendo DS -sessiot siirtyivät lasten nukkumaanmenoajan jälkeen, koska en nähnyt välissä heiluvilta takaraivoilta ruutuja lainkaan.

Sohvapadistit

En noudata ikärajoja orjallisesti, vaan lopetan pelaamisen, kun meno äityy turhan hurjaksi. Valinta ei ollut päätös vaan pakkorako, sillä sallitut muksupelikokeilut loppuivat lyhyeen. Alagenre on niin täynnä piinaavaa kakkendaalia, että kaiken seulomiseen ei aikani eikä mielenkiintoni riittänyt.

Kasvatustyö lähti sivuraiteelle jo alkumetreillä, sillä koulutin vahingossa kakaroistani konsolisteja. Siskonmuksuilta perityt Muumit, Eemelit ja muut lastenpelit olivat Windows 98 -aikakaudelta, joten XP:ssä toimivuus oli vähän mitä sattui. Taikurin hattua ei voinut pelata läpi, koska Muumi-seikkailu kaatui yhteensopivuusongelmiin aina samoissa kohdissa. PC-pelaaminen tuomittiin bugiseksi koheltamiseksi jo alkumetreillä.

Voisi kuvitella, että markettimatkalla lastenpelien ostaminen olisi helppo rasti, mutta olin kerrankin pelihyllyn edessä avuton. Kun normaalisti kaupassa pystyn luettelemaan tekijät ja referoimaan firman historian, Alkupolku ja kumppanit ovat minulle käymätön korpimaa. Pari sokko-ostosta tein, mutta arvauksistani tuli kaikille vain paha mieli. Palasimme pelivalikoimassa lähemmäs ydinosaamistani.

Pelaamisen tulevaisuus

Wii on ilmeinen muksupeliratkaisu, mutta ei kovin pitkäikäinen. Tiimini kyllästyy tunnottomiin huiskimispeleihin yhtä nopeasti kuin minä.

Yhteiset EyePet-sessiot PS3:lla päättyivät, kun alle kouluikäiset mukeloni olivat keksimäisillään kiroilun. EyePetissä hoidetaan virtuaalilemmikkiä EyeToy-kameralla. Ruudulla lemmikki näyttää kiipeävän söpösti syliin, jossa eläintä voi silittää ja hoivata. Hieno idea muuten, mutta kameraohjaus tekee pelaamisesta turhauttavaa säheltämistä.

Muksut yrittivät urheasti silittää karvapalloa uneen, kunnes kamera tulkitsi vähän vikkelämmän liikkeen huitaisuksi. EyePetin mielestä heiluminen oli leikkiinkutsu, josta otus aina virkistyi, vaikka eteneminen olisi vaatinut nukuttamista.

Rehellisesti sanoen vitutti, kun yömyöhällä koitin nukuttaa saatanan karvapalloa, jotta muksut olisivat päässeet EyePetissä uusien tehtävien kimppuun. En ymmärrä, kuka tattipää keksi tehdä lineaarisen tehtäväpuusta, jossa jokainen kohta pitää selvittää, ennen kuin pääsee uuteen aktiviteettiin.

Ei kestänyt kauan, kun lapset kyllästyivät hinkkaamaan samoja kohtia, ja minä haaveilin virtuaalilemmikin vaivuttamisesta ikuiseen uneen.

Oppia ikä kaikki

Lastenpeleistä siirryimme lapsellisen yksinkertaisiin peleihin. 70-luvuilla syntyneitä väitetään ensimmäiseksi vanhempiaan vanhoillisemmaksi sukupolveksi, mutta hippivanhempien jälkeenkin sääntö näyttää pätevän. Nappulani ovat retrompia kuin minä.

Poika bongasi Mega Man -arvostelun lehteä selaillessaan ja vaati peliä meillekin. Ei huonompi idea, sillä yllätyksekseni innostuin ysäripelin selkeästä ideasta, vaikka kuvittelin tahkonneeni sarjan umpipuhki viimeistään intissä. Mega Maneissa tekeminen on sen verran selkeää ja suoraviivaista, että lapset suunnittelevat reitin ja varusteet, minä vastaan idean toteutuksesta padi kourassa. Onnistumisen tunne on yhteinen.

Koska perheessä pelaamista harrastavat kaikki muut paitsi vaimo, ajaudumme välillä eri klikkeihin. Historianopettajattareni valitti duunipäivän jälkeen, kuinka toisen maailmansodan dokumentteja on noloa näyttää oppilaille, kun ei itsekään tiedä eroa hävittäjien ja pommittajien välillä.

Silmät kostuivat isän (tai huoltajan) ylpeydestä, kun keskimmäinen koitti auttaa: ”Pommittajissa on yleensä monta moottoria.” ”Niin paitsi Stukassa”, valisti vanhin. Sturmosessiomme eivät olleet valuneet kuivaan maaperään.

Paljon pelaamista vaativat duunipelit aiheuttavat ongelmia, sillä materiaali ei aina sovi muksuille edes vilaukselta. Pyrin pelaamaan väkivaltamättöjä nukkumaanmenoajan jälkeen, mutta eihän se aina onnistu.

Demon’s Soulsia väänsin Pikku kakkosen aikaan, jolloin klassinen miekka & magia -seikkailu kiinnosti enemmän kuin maaseutuelämää romantisoiva lastenohjelmapropaganda. Parisuhteen kehityskeskustelussa tuli välittömästi noottia, kun kakarat olivat työpäivän aikana leikkineet lohikäärmeen grillaamaa ritaria.

Viattoman esittäminen ei auttanut, mutta vältin toistamasta virhettä. Mielikuvituksen polttoaineeksi toimintaseikkailussa olisi ollut paljon rajumpaakin kamaa.

Mantsurian kandidaatti

Olen huomannut, että kuolaavat kakarat ovat fiksumpia kuin ensi alkuun luulee. He tietävät sadasosassa, että dinosaurukset ovat totta, pokemonit eivät, eikä kokoomusta kannata äänestää ellei halua luokkayhteiskuntaa takaisin.

Kasvattaminen on aina hallitsematonta aivopesua. Aikomuksenani on jalostaa lapsistani paatuneita nörttejä, peliohjain kädessä varttuneita peukaloisia, joiden sormet ovat herkemmät kuin tunneäly, jolla tavikset tunnistivat Kanki Kaikkosen luotettavaksi mieheksi vain tanssiohjelmassa osoitetun suoraselkäisyyden perusteella.

Tavoitteena on, että murrosiän kapinassa nörttini eivät karkaa Hollantiin perustamaan hamppujäätelömolekyylikeittiötä, vaan kapinoivat auktoriteetteja vastaan eroamalla Bad Company -killastani. Se säästäisi karmeja kotona.

Lisää aiheesta

  • Tuukka: Näytön paikka

    Pelinäytön voi kohta kätevästi kiinnittää joko ranteeseen tai otsaan.
    Huhtikuun Finnish Game Awards -bileissä Suomen peliteollisuus juhli 20 vuoden taivaltaan Housemarquen perustamisesta. Synttäribileet olivat siitä harvinaisen kivat, että tasavuosia voi bilettää usein. Jo neljän vuoden…
  • Kek kek kek

    Viisasta miestä ei tunneta siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä, että hän ei tee samaa virhettä uudestaan. Päätin palata Azerothiin.
  • Kuuden vuoden kuuliaisuus


    Sony paljasti PS4:n! Ulkonäön? Hinnan? Julkaisupäivän? Julkaisuajan tienoon noin yleensä…

    Sony onnistui helmikuun PS4-ensiesittelyssään yllättävässä silmänkääntötempussa. Firma esitteli konsolin paljastamatta itse laitetta. Sony keskittyi siihen, mitä koneella voi marraskuussa…