3D-elokuva on nykykatsojalle lähinnä vitsi tai yhden leffan mittainen pikkukiva kokeilu, josta saa päänsäryn. Mutta 3D saattaa hyvinkin olla myös elokuvan tulevaisuus, varsinkin teattereissa.
3D-elokuvan historia on suunnilleen samanpituinen kuin kaksiulotteisenkin. Lumiere-veljesten elokuvahistoriallisesti merkittävän, noin minuutin kestävän pätkän junan saapumisesta asemalle pystyi yksi ihminen kerrallaan katsomaan myös 3D:nä erikoissilmälasien avulla. 3D-tekniikat ovat kuitenkin aina olleet teknisesti hankalia ja/tai laadullisesti epätyydyttäviä. 3D ei paljoa lohduta, jos muutaman minuutin tuijottamisen jälkeen päässä tykyttää niin, että silmät lähtevät kuopistaan.
Mitä Alfred edellä…
Kolmiulotteiset elokuvat olivat muotia 1950-luvulla. Kun telkusta katsoo nykyään monsterielokuvan klassikkoa Mustan laguunin hirviö (Creature from the Black Lagoon, 1954), harvemmin tulee ajatelleeksi sen olleen alun perin 3D-leffa. 3D:tä kokeiltiin jopa suurmestaritasolla: Alfred Hitchcockin Täydellinen rikos (Dial M for Murder, 1954) kuvattiin 3D:nä. Sellaisena se alun perin esitettiinkin, tosin vain pikaisesti ennen 2D:hen siirtymistä.
Pelit-lehden lukijoiden 3D-kokemukset ovat luultavasti melko harvinaisia. Jos niitä on, niihin liittyy pahviset puna/viher-lasit, eikä 3D:n laatu ole päätä huimannut. Itselläni on hämärä mielikuva siitä, että olisin ollut katsomassa Tappajahai 3:sta, tai paremminkin Jaws 3-D:tä, kyseisillä laseilla peräti teatterissa. Tietokoneanimaatiokomediasta Shrek julkaistiin myöhemmin DVD-versio, jolla oli mukana 12 minuutin lyhytelokuva Shrek 4-D (Shrek 3-D USA:ssa). Lastenleffa Spy Kids 3-D: Game Over (2003) on sen verran tuskaista katsottavaa, että siinä ei 3D:stä suurta iloa ollut. Viime vuonna Superman Returnsia esitettiin IMAX-teattereissa versiona, jossa oli mukana 20 minuuttia 3D-osuuksia. Tietokoneanimaatiot Karvakamut (Open Season, 2006) ja Muurahaisten kauhu (The Ant Bully, 2006) oli mahdollista nähdä myös IMAX 3D:nä.
…sitä James perässä
Vaikka 3D elää yhä, suurta merkitystä sillä ei ole. Tämä voi hyvinkin muuttua vuoteen 2010 mennessä, ainakin jos asiaa kysytään James Cameronilta. Ja moni kysyy. Kuvatessaan Terminator 2:een perustuvaa lyhytelokuvaa T2 3-D: Battle Across Time (1996) Universalin huvipuistoa varten Cameron piti 3D:stä, mutta ei tekniikan hankaluudesta ja kömpelyydestä. Cameron ei ole vain elokuvaohjaaja, hänessä on myös hullun tiedemiehen vikaa. Mies ryhtyi kehittämään uudenlaista 3D-elokuvaa, jonka hän lupaa muuttavan koko elokuvamaailman.
Lopullisen 3D-kuumeen Cameron sai IMAX-dokumentistaan Ghost of the Abyss (2003). Jos aikataulu pitää, 22.5.2009 USA:n ensi-iltansa saa ensimmäinen Cameronin fiktioelokuva sitten Titanicin (1997). Vieraalle planeetalle keskelle alien-rotujen sotaa sijoittuva scifi-seikkailu Avatar kuvataan ja esitetään uudenlaisella 3D-tekniikalla. Cameron lupaa kokemuksen olevan jotain aivan uudenlaista: kuin Star Wars (1977) ihmisille, jotka näkivät sen aikoinaan tuoreeltaan elokuvateattereissa. Cameron pistää myös välittömästi uutta matoa koukkuun. Samaa tekniikkaa käyttävä, mangaan perustuva scifistely Battle Angel on myös työlistalla. Elokuvat tehdään samaan putkeen. Kummatkin on tarkoitus saada ensi-iltaansa samana vuonna, 2009.
Cameron käyttää uudenlaista digitaalikameraa, joten Avatarin esittäminen vaatii digitaaliprojektorin. Perinteisen filmin esitysvauhdista, 24 kuvaa per sekunti, hypätään peräti 144 kuvaan. Digiprojektereita pitäisi löytyä Avatarin ensi-iltapäivänä USA:sta vähintään tuhannesta salista. Avatarin budjetti on 190 miljoonaa dollaria, mikä cameronilaisittain on pikkuraha. Digitaalisen 3D:n tekeminen maksaa noin 15 prosenttia enemmän kuin kuvaukset perinteiseen tyyliin. Mutta se tulee halvemmaksi kuin kuvata 2D:nä ja muuttaa se 3D:ksi jälkikäteen.
Lasi on puoliksi täynnä
Erillisistä 3D-laseista ei päästä vielä eroon. Mikäli teatterissa on erityisesti tätä tekniikkaa varten suunniteltu valkokangas, tarvitaan vain noin taalan maksavat polarisoidut silmälasit. Mikäli valkokangas on perinteistä mallia, 3D-efektit näkyvät 25 dollarin LCD-laseilla. On huhuttu, että Steven Spielberg olisi kehittämässä 3D-elokuvaa, joka toimisi paljain silmin katsottuna. Yksityiskohdat ja tarkat tiedot ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa.
Vaikka James Cameron onkin 3D-elokuvan näkyvin ja kovaäänisin puolestapuhuja, hän ei ole ainoa. Disney hehkuttaa keksintöään, jolla tietokoneanimaatioon saa 3D:n mukaan jälkikäteen. Muutoin flopanneen Pikku kanasen (Chicken Little, 2005) 3D-kopiot menestyivät yllättävän hyvin. Disneyn tuleva bittianimaatioleffa Meet the Robinsons tehdään 3D alusta alkaen mielessä. New Line Cineman 3D-projekti on Journey to the Center of the Earth. Robert Zemeckis luottaa Beowulf-klassikkoon.
Aivan oma ja erillinen juttunsa on In-Three-firman tekniikka, jolla tavallisen 2D-elokuvan voi muuttaa 3D:ksi. Systeemin huono puoli on sen kova hinta. Siksi tekniikkaa ei kannata tuhlata pikkuleffoihin. Peter Jackson on ilmoittanut olevansa kiinnostunut tekemään King Kongista ja Sormusten herroista 3D-versiot. In-Three on demonnut keksintöään yhteistyössä George Lucasin kanssa Star Warsilla sangen vaikuttavin tuloksin. Joten Star Wars 3D ei olisi mikään ihme.
Lopulta 3D saapuu myös koteihin. 3D-näyttöjä on jo nähty maailman elektroniikkamessuilla. Sellaisen saa kotiinkin, jos kyhnyä riittää, mutta käytännön sovellutukset ovat vähissä. LG:n 42-tuumainen, myös 3D:hen kykenevä Flatron M4200D -näyttö maksaa noin 11 000 euroa. On todennäköistä, että ennen elokuvia kotien 3D tulee peleihin. Ehkä PlayStation 4:ssa ja Xbox 720:ssa on jo 3D-tuki, sillä uusi gimmick vaaditaan joka sukupolvelle.
