UEFA Champions League 98/99 (PSone) – Suomifutiksen merkkipaalut

HJK vei suomalaista jalkapalloilua kilometrikaupalla kohti lajin huippua raivaamalla tiensä Mestareiden liigaan. Nyt sankariteot voi toistaa Eidosin uudessa futispelissä.

Champions Leaguen ajankohtainen aihe tekee pelistä tavallista kiinnostavamman, sillä todellisessa Mestareiden liigassa panokset ovat vain kovenemassa. Peli tulee myyntiin aivan oikealla hetkellä. Tällä kaudella HJK vieläpä teki kotimaista jalkapallohistoriaa nousemalla Mestareiden liigaan yllättettyään itsensä ja varsinkin ranskalaisen Metzin karsintapeleissä.

Joukkueet, kokoonpanot, sarjasysteemit, stadionit ja tunnusmusiikit ovat aidossa asussaan ja sellaisena kuin ne keskiviikon tv-lähetyksissä nähdään. Mestareiden liiga pelataan joko normaalina alkusarjoista pudotuspeleihin, tai yksittäisinä skenaarioina, joissa pelaaja tulee mukaan kesken matsin, tehtävänään vaikkapa nousta kahden maalin takaa-ajosta tasoihin.

Jos Mestareiden liigan sarjasysteemi ei miellytä, saa pelissä tehdä myös omatekoisen turnauksen tai cupin. Yksittäisiä otteluita pääsee tahkoamaan ystävyysotteluina ja ihan mukavana lisänä pelissä on myös erillinen harjoitusmahdollisuus, vaikka selkeiden kontrollien ansiosta treeneille ei ole juuri käyttöä.

Kuka ohjaa ketä?

Hyökkäyspeli on juuri sellaista huolellista pelinrakentelua kuin pitääkin. Palloa siirrellään syöttelemällä eteenpäin eikä pitkille soolojuoksuille ole tilaa kuin laidoilla. Maasyöttöjen lisäksi palloa liikutellaan nopeilla läpisyötöillä tai kaaripalloilla, jotka tähdätään jonnekin kenttäalueelle pikemminkin kuin tietylle pelaajalle.

Erikoissyöttöjäkin on, sillä kaksoisnapautuksilla ja muilla näppäinyhdistelmillä voi tehdä yhden kosketuksen syöttöjä, seinäsyöttöjä maata pitkin tai vippauspalautuksen. Keskityksillekin on varattu oma nimikkonappinsa. Systeemi on toimiva, sillä keskitykset tähdätään vain rangaistusalueelle eikä automaattisesti oman pelaajan otsaan.

Harhautusta voi yrittää, mutta sille ei juuri keksi käyttöä. Vaikka kikalla ohittaisikin puolustajan, vastustaja ei jää jälkeen, vaan on edelleen pelaaja iholla kiinni ja kykenee tehokkaasti peittämään syöttölinjoja tai yrittämään pallon riistoja. Käytännössä spurttinapilla pääsee parempaan lopputulokseen.

Puolustamisessa pelaajan ohjaama äijä vaihtuu automaattisesti aina palloa lähimpään mieheen. Systeemi on epäonnistunut, sillä puolustamisesta tulee herkästi pelkkää pallon perässä ravaamista. Pelitapa ei toimi Champions Leaguessakaan ongelmitta. Pelaajien yli lentävissä kaaripalloissa puskua yrittääkin yhden miehen sijasta kaksi, kun äijät sattuivat olemaan vierekkäin nappia painaessa.

Keinoäly haraa vastaan

Tekoäly ei pelaa yhtään hullummin. Se jopa ampuu maaleja yllättävän kovalla prosentilla, sillä yli puolet sen vedoista uppoavat verkon perille, kun samalta etäisyydeltä pelaaja saa useimmiten aikaan vain tolppalaukauksia tai niukkoja huteja. Maalipaikkoihin pääseminen on sille vain se kynnyskysymys, sillä liian usein kone yrittää kuljettaa palloa rangaistusalueelle asti, mikä on ajatuksenakin jo tuhoon tuomittu. Puolustajana kone on passiivinen ja se peruuttelee turhan kiltisti omalle rangaistusalueelleen eikä aloita missään vaiheessa kunnollista prässiä.

Taktiikkavalikot antavat ihan riittävät työkalut joukkueen pelisysteemin muuttamiseen. Normaalien vaihtojen ja avauskentällisten lisäksi pelaaja voi määrätä erikseen ryhmityksen, jossa joukkue pelaa hyökätessään ja puolustaessaan. Yksittäisten miesten tai vaikka koko keskikentän sijoittumista voi vielä hienosäätää.

Tungosta selostamossa

Kommentaattorikolmikko Bob Wilson, Brian Moore ja Ron Atkinson kuulostaa pelissä mallikelpoiselta. Ottelut aloitetaan erinomaisella luonnehdinnalla, vaikka HJK:n ensimmäinen liigaottelu alkaa aina hehkutuksella siitä, kuinka suomalaisseura nousi vastoin ennakkoveikkauksia Mestareiden liigaan. Miehet eivät onneksi juutu hokemaan samaa tarinaa, vaan jatkopeleissä otteluiden pohjustukset vaihtelevat sen mukaan, mitkä joukkueet ovat vastakkain ja kuinka hyvin ne ovat sarjassa menestyneet. Varsinaisten matsien aikana selostuksen taso putoaa selvästi, sillä samoja juttuja toistetaan liiankin kanssa.

Tuomarinlinja saisi olla selkeämpi. Vapareita ja varoituksia annetaan epämääräisin perustein eikä pelaajalla ole mitään mahdollisuutta arvioida, mitä kentällä saa ja mitä ei saa tehdä. Täysin hallitun näköisestä pallon riistosta saa keltaisen kortin, kun taas viikatteesta pohkeisiin saatetaan selvitä ongelmitta. Tuomarin sokeutta voi säätää, vaikka tuomioiden linjattomuuteen asia ei autakaan.

Sääntöjen epätarkka tulkinta vaivaa peliä muutenkin, sillä Champions League ei valitettavasti noudata Mestareiden liigan automaattisia pelikieltoja, joiden pitäisi seurata liian monista keltaisista ja punaisista korteista. Sarjapeleihin olisi tullut lisämielenkiintoa, kun pelaajan olisi varottava tähtipelaajilla taklaamista, ettei kavereiden virhetili turhaan täyttyisi ja pelikielto astuisi voimaan juuri ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

UEFA Champions League kuuluu siihen futispelimassaan, jota kuvaa tarkimmin määritelmä ihan kiva. Mestareiden liigassa olisi aiheena riittänyt imua tiukempaankin toteutukseen. Nyt lopputulos jäi puolitiehen, sillä liiga ei tunnu aidolta asialta, koska kaikkia sääntöjä ei noudateta tarkasti.

Kaiken huipuksi Champions League on vain hieman jalostettu World League Soccer 99. Kauhukuvana siintääkin se, että Eidos aikoo julkaista jatkossakin kaksi futispeliään joka vuosi. Loistava idea, jalkapallopelejä kun ei voi olla ikinä liikaa.

74