Kun Indiana Jones hyytyy, Nathan Drake vain lisää kierroksia.
Uncharted 3 on toimintaelokuvamaisempi kuin monet toimintaelokuvat. Sankari Nathan Drake pelastuu varmalta kuolemalta vain joutuakseen uuteen pulaan.
Tekijätiimi Naughty Dog hämärtää hienosti seuraamisen ja osallistumisen rajaa. Unchartedit etenevät, vaikka pelaisi aivot ja refleksit nollilla, mutta se on tarkoituskin. Uupelit ovat äärimmilleen vietyjä elämysjunia, joissa tärkeintä on viihtyminen ja reipas eteneminen, ei nysvääminen.
Uncharted 3: Drake’s Deception on peli, jonka takia ihmisten pitäisi ostaa PS3. Se näkyy kaikessa.
Sic parvis magna
Uncharted on nykyaikaan sijoitettu Indiana Jones -pastissi, joten luvassa on aarteenmetsästystä, tiukkoja vaaratilanteita ja suuria tunteita. Tarinasta löytyvät selkeät hyvikset ja pahikset, eivätkä juonenkäänteet rassaa aivoja.
Kässärissä on sekoitettu sopivasti historiallisia tapahtumia ja fiktiota keskenään, mikä on aina ilahduttavaa. Sankari Nathan Drake selvittää legendaarisen piraattimoguli sir Francis Draken jälkeensä jättämää salaisuutta. Aarteen todellisesta luonteesta Drakella ja kumppaneilla ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta mistään perinteisestä kultadublonikätköstä ei ole kysymys. Mukana menossa on myös muutama edellisosista tutuksi tullut hahmo, kuten vanha veijari Victor Sullivan.
Juoni on seikkailuelokuvien tapaan melkoista hömppää, mutta viihdyttävää sellaista. Unchartedin koukku ei ole itse juonessa, vaan sen kuljetuksessa. Välinäytöksistä löytyy kuluneita vuorosanoja ja moneen kertaan nähtyjä temppuja, mutta ne on ohjattu niin ammattitaitoisesti, että välillä melkein unohtaa katselevansa elokuvan sijasta peliä. Myös ääninäyttely on rautaa.
Eläytymistä edistää se, että Uncharted 3 on aivan julmetun komian näköinen! Tykästyin erityisesti eläväiseen hahmoanimaatioon: Drake horjuu ja kompuroi tuon tuostakin juostessaan, ottaa välillä seinästä tukea ja horjuu alastulossa epätasaiselle alustalle. Pienet yksityiskohdat saavat pelimaailman tuntumaan heti uskottavammalta ja vähemmän staattiselta paikalta.
Gears of Deception, Call of Drake
Se ulkokuoresta, entäpä itse peli? Uncharted 3 sisältää kaikkea, mitä Indy-elokuvia matkivalta viihdetuotokselta voi odottaa: hyppelyn ja kiipeilyn tapaista akrobatiaa, taistelua aseilla ja ilman, sekä kevyttä puzzleratkontaa.
Ihmisapina Nathan Drake kiipeilee jatkuvasti uskomattomissa korkeuksissa ja tekee vielä uskomattomampia stuntteja, mutta haasteen sijaan pääosassa on näyttävä meininki. Kunhan hahmon osoittaa suunnilleen oikeaan suuntaan, Drake hoitaa loput. Kiipeilypaikat näkyvät yleensä selkeästi, joten jumiin jääminen on epätodennäköistä.
Jos on akrobatia virtaviivaista, sitä ovat myös älypähkinät. Tasaisin väliajoin Drake joutuu pähkäilemään jotakin muinaista arvoitusta, minkä selvittäminen vaatii patsaiden siirtelyä tai hajonneiden koneistojen kokoamista. Puzzlet ovat sinänsä ihan ok, mutta ne pilataan superselitysmiehellä. Ratkaisu löytyy yleensä Naten taianomaisesti päivittyvästä muistikirjasta tai viimeistään joku mukana olevista apureista ehtii möläyttää, mitä pitäisi tehdä. Miksei ongelmia saa miettiä itse?
Teknisesti parhaiten toteutettu osa-alue on taistelu, joka on (lähes) yhtä hyvää kuin puhtaassa räiskintäpelissä. Henkilökohtaisesti en ole ikinä syttynyt suojien takaa paukuttelulle, mutta Unchartedin yhteenotot eivät onneksi taannu Gears of Warin asemasotajumitukseen. Jatkuvasti eteenpäin puskevat viholliset pakottavat liikekannalle ja pitävät kahakat mielenkiintoisina.
Taisteluissa ei ole muuta vikaa kuin se, että niitä on loppupuolella liikaa. Silmitön lahtaaminen ei sovi seikkailutunnelmaan ja draamaa virittelevään juoneen. Pahimmissa kohdissa vihollisia valuu paikalle lisää ja lisää, eikä eteenpäin pääse ennen kuin kaikki ovat kalmoina maassa. Kuten Nathan Drake itse asian kiteyttää: ”This is getting ridiculous.”
Ei Indykään tuhonnut natsiarmeijaa yksin! Enemmän nyrkkitappeluja ja vähemmän rynnäkkökiväärejä ensi kerralla, kiitos.
Planeetat räjähtävät ja tähdet sammuvat
Kun Uncharted 3:n hajottaa osiin, se ei vaikuta kovin ihmeelliseltä, mutta tärkeintä onkin kokonaisuus. Peli nousee esiin massasta skriptattujen jännitysnäytelmien määrällä ja laadulla.
Traken teseptiooni etenee niin lineaarisesti kuin putkeen ahdettu peli vain voi, mikä ei kuulosta lupaavalta, mutta toimii silti. Seikkailuleffojen pyhien perinteiden mukaisesti vaaratilanteista pelastaudutaan aina viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja ennen pitkää kaikki vierailtavat paikat uhkaavat romahtaa sankareiden niskaan. Kentät ovat harvoin staattisia kulisseja, vähintäänkin rämät tikkaat hajoavat Draken kiivetessä niille.
Luulin olevani aivan turta purkitettuihin kohtauksiin, mutta Naughty Dogin tyypit vetävät kohtaukset välillä niin överiksi, että Michael Baykin hiljenee. Harvassa pelissä tapahtuu koko ajan näin paljon. Pelit.fi-läisten iloksi en paljasta pahimpia leuanloksauttajia, sillä cliffhangereiden teho perustuu pitkälti yllättävyyteen.
Liika on toisaalta liikaa kaikessa. Loppupuolella tauoton tykitys alkaa jo väsyttää. Hienon aavikko-osuuden kaltaisia rauhallisia tunnelmapaloja olisi saanut ripotella reilummalla kädellä pitkin peliä.
Yksinpelistä irtoaa noin kymmenen tunnin edestä hupia, mikä on sopiva kesto ylikierroksilla käyvälle toimintapaukulle. Lisää peliaikaa irtoaa erillisestä co-opista ja moninpeliräiskeestä, jota oli ennakkoversiolla paha lähteä testaamaan. Uncharted 3:ssa on tosin niin hyvä ammuskelumekaniikka, että on vaikea kuvitella sen olevan muuta kuin kelpo lystiä nettipräiskeenä.
Höyläpenkin vanki
Uncharted 3: Drake’s Deception on viihdyttävä elämyspeli, josta on helppo nauttia sohvapaavottaen popcornit sylissä. Kaikesta näkee, että tuhmat koirat ovat hioneet pelinsä viimeisen päälle, aina lataustauottomuudesta yksityiskohtaiseen kenttäarkkitehtuuriin.
Mutta pelin matka ysikympin haamurajan yli katkeaa juuri ylipuunaamiseen. Uncharted 3:sta on hiottu niin paljon, että roskan mukana siitä on lähtenyt myös särmä.
Koukkuna on valmiiksi kartoitettu elämysputki, mutta helppoudessa on menty liian pitkälle. Jos tulitaisteluissa on löydetty tasapaino meiningin ja haasteen välillä, miksei muissakin osuuksissa? Jos kiipeilyssä olisi vaadittu enemmän tarkkuutta ja puzzleissa olisi saanut itse edes yrittää, olisin mielelläni sinetöinyt Nathan Francisinpoika Draken seikkailut klassikkoleimalla.
Jäin myös kaipaamaan enemmän keksimisen iloa. Kentät ovat niin lineaarisia, että ne etenevät joko prikulleen pelintekijöiden aivoitusten mukaan tai eivät ollenkaan. En nyt toivo mitään monen kilometrin hiekkalaatikkoa, mutta edes runsaampaa vaikutelmaa valinnasta ja seikkailusta. Uncharted 3:n putki on kaunis, mutta herättää ahtaan paikan kammoa.
Hienosäädöllä tästä olisi saanut vielä päräyttävämmän kummitusjunan. Vähän vähemmän loputtomia vihollisaaltoja, vähän tasapainoisempi rytmitys, vähän omaperäisempi ote…
Mestariteos se ei ole, mutta ei tarvitsekaan. Teknisesti Naughty Dog on tehnyt liki täydellistä työtä. Voimavarat ja raha näkyvät animaation yksityiskohtaisuutena, jollaisesta muissa tiimeissä ei edes haaveilla.
Kesän pomminvarma toimintaelokuva(peli)hitti ilmestyikin marraskuussa.
87
