Elämysloma tropiikissa on toimintaa täynnä.
Vuodenvaihteen suuri PlayStation 3 -pelitapahtuma Uncharted herättää kysymyksiä. Onko tämä suuri yksinoikeuspeli kohunsa arvoinen, miten se pärjää kilpailijoiden raskassarjalaisia vastaan? Voiko Indiana Jones -seikkailua kopioida ilman mikroshortseja ja silikoneja? Tarkoittaako toimintaseikkailu aina pelkkää toimintaa? Miksi pelit ovat niin synkkiä?
Hittimaakari Naughty Dog hylkäsi takuuhittinsä Jak and Daxterin ja kehitti uudelle Pleikkarille kokonaan uuden pelin. Uncharted kertoo rohkeudesta, halusta tutkia tuntemattomia alueita suuren aarteen toivossa.
Unchartedista tulee mieleen 1990-luvun pahin kirosana, interaktiivinen elokuva. Mutta nyt hyvässä mielessä, sillä juoni, dialogi ja kerrontatapa ovat kuin kevyen hauskasta seikkailuelokuvasta. Uncharted on peliksi käännetty, 2000-luvulle päivitetty Indiana Jones.
Veijariseikkailija Nathan Drake on esi-isänsä, kuuluisan merikapteeni Francis Draken jäljillä. Hänen tavoitteensa on sama kuin esi-isällä: legendaarinen El Doradon kulta-aarre pitäisi löytää. Mukana seikkailua tallentamassa on nokkela ja sanavalmis tv-reportteri Elena Fisher. Apuna on myös sikaria polttava, rahavaikeuksissa painiskeleva vanha velikulta Sully. Indiana Jones -kaartin viimeistelee ilkeä keinoja kaihtamaton kilpailija.
Avara luonto
Peleissä näkee usein tuhottua kauneutta, mutta harvoin oikeaa luonnon kauneutta. Perinteisesti yleisväri on ruskea tai harmaa, mutta Unchartedissa ruutu on heleän vihreä. Pelissä seikkaillaan vehreässä viidakossa, vuosisataisissa raunioissa ja muinaisissa luolissa. Virtuaaliluonto on täynnä ruohoa, lehvästöä ja köynnöksiä, valo ja varjo viimeistelevät kauniin luontoelämyksen. Kierrätystä ei harrasteta, vaan jokainen ympäristö on rakennettu huolella. Edes lataaminen ei keskeytä seikkailua, vaan alueet ja välinäytökset vaihtuvat sulavasti. Vaikuttavaa. Erinomainen seikkailuelokuvamusiikki tukee tunnelmaa.
Laadukas toteutus jatkuu Nathan Draken elävöittämisessä, sillä animaatio on ykkösluokkaa. Kielekkeillä roikkuva, ähisten ja puhisten loikkiva Nathan on hiukan yliluonnollisista hypyistään huolimatta vielä uskottava. Se, että jalat asettuvat epätasaisessa maastossa luonnollisesti ei ehkä kuulosta suurelta asialta, mutta viimeisen päälle hieno ulkonäkö rakennetaan juurin tämän kaltaisista pienistä asioista.
Aarteenetsintäreissu on tutkimista, ongelmanratkaisua, kiipeilyä ja tietenkin taistelua. Viimeksi mainitulla on tärkein osa, muusta sisällöstä saadaan paukkeen väliin mukavaa vaihtelua. Kamera kuvaa toimintaa selän takaa, mutta vaihtaa välillä laajempiin näkymiin ja filmaattisempiin kuvakulmiin. Kauneusvirheenä kameran kääntyminen aiheuttaa ruudun repeilyä.
Kiipeily ja hyppiminen on helppoa, sillä se ei vaadi tarkkaa ajoitusta tai suuntausta. Helppous on sekä hyvä että huono asia. Huono se on silloin, kun se yhdistetään yhteen ainoaan ja ilmiselvään reittiin – eli lähes aina. Siksi kiipeilystä ja hyppimisestä ei ole kantavaksi pelielementiksi, mutta se on näyttävää ja vaivatonta ja tuo vaihtelua muuhun toimintaan. Ja jos sattuu mokaamaan ja kuolee, ei joudu aloittamaan koskaan kaukaa.
Etenemisreitti on mallia putki. Ihan suoraa juoksua ei kuitenkaan mennä, vaan joskus pitää keksiä, mistä aloittaa kiipeäminen, vetää vinssistä tai löytää muu oikea paikka painaa ohjaimen toimintanappia. Muutaman kerran eteen tulee yksinkertainen puzzle. Pelin aiheen huomioon ottaen on kummaa, ettei siinä ole nostettu esiin kunnollista tutkimista tai keksimistä.
Taisteluni
Näen, kuinka Naughty Dogin suunnitteluosaston pöydällä on ollut Tomb Raiderin ja Gear of Warin paketit. Käsi ojentuu kohti Tomb Raideria… …ja nippaa sen lattialle. Uncharted on täynnä taistelua, joka on läheistä sukua Gears of Warille. Drake ja viholliset suojautuvat pilareiden, aitojen ja seinien taakse, ja pistävät päänsä ulos vain ampuessaan, viskatessaan kranaatin tai vaihtaessaan tuliasemaa.
Perusasiat ovat reilassa. Tattiohjaus tottelee ja suojaan on helppo mennä. Drakella voi olla kerralla mukanaan yksi pistooli, raskaampi ase sekä kranaatteja. Valikoimassa on mutkia ysimillisestä Desert Eagleen, pari rynkkyä, haulikkoja sekä kiikarikiväärejä. Tähtäys on tarkkaa ja sitä sen pitääkin olla, sillä nappi otsaan on pelin henki. Jostain syystä rynnäri ei tosin ole juuri pistoolia tehokkaampi.
Kuten uusi nuotti määrää, päätä ei sekoiteta osumapisteillä, vaan vain hetkellinen yliannos lyijymyrkkyä tappaa. Muuten vedetään hetki henkeä ja meno jatkuu. En ole ihan vielä valmis ristiretkelle tätä outoa harhaoppia vastaan, sillä joihinkin peleihin se sopii ja Unchartedissakin se toimii tyydyttävästi. Kiristelen silti hampaitani, kun pelisuunnittelu perustuu jatkuvalle varovaisen etenemisen ja ”pikkaisen haavoittumisen” yhdistelmälle.
Taistelua tarjoillaan älyttömästi. Viholliset pyrkivät etenemään suojasta suojaan kohti Drakea, mutta hyppivät jatkuvasti esiin ammuttaviksi. Vaikka huudoista voisi päätellä, että vastassa on joukkuevoimaa, pelaa jokainen vihollinen omaa peliään. Saattaapa joku älypää jopa ampua pylvästä, koska Drake on sen toisella puolella. Konekivääripesäke paahtaa täyttä häkää, vaikka Drake olisi näkymättömissä ja kiviseinän takana.
Vaikkei taistelu ole älykästä tai muuten erityisen stimuloivaa, on se silti toimivaa ja ihan hauskaa. Suurin ongelma ei olekaan laatu, vaan määrä. Pääosa Unchartedista on taistelua, taistelua ja taistelua. Samojen ruskettuneiden rantarosvojen ampuminen ilman todellista vaihtelua ei ole sitä, mitä paratiisisaarella haluaisi tehdä. Myöhemmin viholliset vaihtuvat, mutta liian vähän ja liian myöhään.
Taistelu paljastaa yllättävän heikkouden kauniissa miljöössä. Miehet sotivat mutta ympäristö pysyy puolueettomana, sillä mikään ei mene rikki. Tai liiku. Immersio kärsii kohdetta enemmän, kun vaikka räjähdys ei edes liikauta vieressä olevia puulaatikkoja, saati sitten pistä niitä päreiksi.
Kranaattien lentoradat määrätään kallistamalla sixaxis-ohjainta. Se on hidasta ja kranaatin vaikutusalue on pieni, joten nakkeleminen ei yleensä maksa vaivaa. Toinen alisuoriutuja on lähitaistelu. Nappiyhdistelmillä voi kurmottaa vihollisia näyttävillä komboilla, mutta miksi vaivautua, kun lähikontaktiin ei pakoteta ja viholliset on turvallisempi päästää päiviltä tuliaseella?
Luonto kutsuu
Taisteluväsymys iskee, kun taistelun perään tulee heti uusi. Uudelle alueelle tullessa näkee usein saman tien, että edessä näkyviin tuliasemiin ryntää pian iso joukko vihollisia. Se voi teemallisesti sopia Gears of Warin kaltaiseen epätoivoiseen selviytymissotaan, mutta pelin lupaama Indiana Jones -fiilis kärsii, kun muinaisaarteen metsästyksessä tulee useampi sata ruumista.
Toimintapainottuneisuus on pettymys myös siksi, että alku lupailee jotain muuta. Rauhallinen eteneminen viidakossa, kiipeily upeassa intiaaniluolassa ja yllättävä löytö keskellä sademetsää ovat kangastus juuri siitä indianajonesmaisesta pelistä, mitä lähes jatkuvaan taisteluun taantuva loppupeli ei enää ole.
Suojien takaa kyttäämisen välillä Drake ja Elena ajavat vesijetillä. Se on kaivattua vaihtelua, vaikka vihollisten ja vedessä kelluvien räjähdetynnyrien ampuminen onkin yksinkertaisen aja pikku pyräys, pysähdy ja ammu -kaavan toistoa. Astetta hauskemmaksi homma menee, kun jetillä pusketaan vuolasta jokea ylävirtaan. Toinen moottorilla avustettu kohokohta on hurja pako jeepillä viidakon halki.
Ihan hyvin Tuhma Koira oppii uusia temppuja. Vaikka Unchartedin aseettomaan palvelukseen olisi pitänyt panostaa enemmän ja arkeologiaseikkailun mahdollisuuksia olisi voitu käyttää monipuolisemmin, toimii filmaattinen toimintapläjäys silti mukavasti. Taistelu puuduttaa välillä, mutta halu nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu, pitää kiinnostusta yllä koko sen kymmentuntisen, joka seikkailussa kuluu. Oletusvaikeustaso ei anna kummoista vastusta kuin vasta lopussa, joten vaikeampi kannattaa pistää heti päälle. Uudelleenpeluun porkkana on matkalle piilotetut sata pikkuaarretta, joista keräilijäsielut ehkä innostuvat. Minä en enää jaksanut.
Vioistaan huolimatta Unchartedin upeat ympäristöt, mielenkiintoinen juoni ja kevyt ja hauska dialogi luovat mainion tunnelman ja sen sympaattiset pelihahmot ovat todellinen piristys yrmypelien joukossa. Kunpa itse pelikin olisi vielä saatu samalle tasolle!
83
