Ruutuni on täysin valkoinen. Tuttu kirjoitusblokki? No ei, vaan tuorein taidepeli Sonyn mustalle monoliitille.
Monroen äiti rakasti maalaamista. Hän tuotti satoja lupaavia tauluja, joista yksikään ei koskaan valmistunut. Kun äiti kuoli, Monroe sai valita vain yhden tauluista mukaansa orpokotiin. Valinta oli helppo: keskeneräinen joutsen oli äidinkin suosikki.
Kun Monroe eräänä yönä hätkähtää hereille, joutsentaulu hehkuu seinällä kirkkaan valkoisena, ilman joutsenta. Sen jäljet johtavat seinään ilmestyneelle ovelle, joten Monroe nappaa äitinsä siveltimen ja lähtee joutsenen perään. Oven takana odottaa puhdas valkoinen näkymä. Niin valkoinen, etteivät edes maaston muodot erotu kirkkaudesta. Ainoat vihjeet ympäröivästä maailmasta ovat ruohon rahina varpaiden alla ja jostain lähistöltä kuuluva veden liplatus.
Onneksi äidin siveltimellä voi täydellisen valkoista maisemaa töhriä mustalla maalilla, ja pian se alkaa hahmottua: tuossahan on aita, tuolla lampi! Valkoisen keskeltä paljastuu puita ja kallioita, hetken päästä kurnuttava sammakko ja lammen poikki kulkeva kivirypäs. Maali toimii kuin sokean kosketus: ilman sitä maailman täyttää vain tyhjyys.
Tutki hetken, hutki toisen
The Unfinished Swanin alku perustuu tutkimisen riemulle. Mitä tahansa voi löytyä jo parin askeleen päästä, sillä läpitunkeva valkoisuus peittää alleen kaiken. Arkiset asiat muuttuvat mielenkiintoisiksi, kun ne tulevat vastaan yllättävissä paikoissa. Hetken maalinroiskimisen jälkeen linnan pihamaa näyttää abstraktilta taideteokselta ja tutkimusmatka voi jatkua.
Matka valkoisen maailman halki sujuu joutsenta ja sen jälkiä seuraamalla, aivan kuin se yrittäisi johdattaa Monroeta jonnekin. Matkan varrelta löytyy tarinoita maailman luoneesta kuninkaasta, joka kyllästyttyään alamaistensa eksymiseen valkoisen keskelle alkoi maalata maailmaansa myös varjoja.
Kun varjot astuvat mukaan, pelin luonne muuttuu täysin. Maailman muodot ovatkin havaittavissa ilman maalin roiskuttelua, tutkimusmatkailu muuttuu ongelmanratkaisuksi ja musta maali vain hetken pinnoilla pysyväksi vedeksi. Vettä roiskimalla pystyy vaikuttamaan maailmaan muun muassa liikuttelemalla siltoja laskevia vipuja tai kasvattamalla kasveista kiipeiltäviä köynnöksiä. Ongelmanratkaisu on leppoisaa ja seikkailu rullaa eteenpäin koko ajan. Vesikikatkaan eivät jää Unfinished Swanin viimeiseksi tempuksi, sillä ennen lopullista päämäärää peli yllättää vielä monta kertaa.
Anna fiiliksen viedä
The Unfinished Swan on Journeyn (Pelit 4/2012, 93 p) ja Flowerin (Pelit 5/2009, 86 p) tavoin täydellinen peli rauhalliseen ja tunnelmalliseen fiilistelyyn. Näiden tavoin suorituspelaaja ei saa The Unfinished Swanistakaan mitään irti, sillä tehtäviä ei piilotettujen ilmapallojen etsimistä lukuun ottamatta ole. On vain tunnelmallinen seikkailu.
Ja se riittää.
swan1: Ainut vihje lähellä olevasta sammakosta ennen maalisutaisua on kurnutus.
Swan2: Vain joutsenen keltaiset jäljet näkyvät puhtaan valkoisesta taustasta.
90
