Vankila-alus kohtaa Tuntemattoman Uhan avaruuden syövereissä. Reipas ja rehti sankarimme saa tilaisuuden aloittaa hurjan pakomatkansa vapauteen. Onnistuuko pako? Pelastuuko maailma? Onko Quake enää tämän jälkeen yhtään mitään?
Ensin sen piti tappaa Quake, mutta aika loppui kesken. Nyt sen tappolistalla on Quake 2. Mikä se on? Tietenkin Epic Megagamesin ikuisuusprojekti, jo monta vuotta valmisteilla ollut Unreal. Onnistuuko tämä maailmanennätysluokan hypetyksen ja epätodellisiin mittoihin kasvaneiden odotusten kohde tyrmäämään kakkos-Quaken alas jakkaraltaan, Maailman Parhaana 3D-Präiskintänä?
Arvostelu-Unreal ei ole lopullinen myyntiversio, vaan toukokuun alkuun päivätty beta. Koska Unrealin pitäisi olla virallisesti ilmestynyt tätä lukiessasi, pelillisesti eroa tuskin on, mutta teknisiä eroja varmasti löytyy.
Epätodellista menoa
Kuten Quakeissa, myös Unrealissa tärkeä asia on sen pelirunko. Sen voi lisenssoida oman pelinsä pohjakoodiksi, ja paljon on sitä jo lisenssoitukin. Eikä ihme, sillä tekniikka pelaa.
Grafiikka on Unrealissa aivan mahdottoman kaunista, etenkin jos koneessa on riittävän pätevä 3D-kortti. Värillisiä valoja, häikäisy-, linssivälke-, sumu- ja muita vastaavia efektejä tulvii silmille sellaista tahtia, että Quakea pitkään perus-VGA:lla pelannutta hirvittää. Yllättävää sinänsä, monet näistä efekteistä on säilytetty myös 3D-kiihdyttämättömään versioon, vaikka ne kyllä hidastavat sitä aika juupelisti.
Pelin kartat näyttävät kauttaaltaan hienoilta, joskaan niiden arkkitehtuuria ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua kovin omaperäiseksi. Siellä täällä menoa piristää muutama mehevä ansa.
Sarjakuvahirviöt
Pelin hirviöt istuvat Unrealin muuten melkeinpä fotorealistiseen ulkoasuun todella huonosti. Siinä, missä Quake 2:n kyberorgaaniset hirviöt sopivat pelin rapistuneeseen teknolookiin kuin nyrkki silmään, Unrealissa örviäiset ovat parhaimmillaankin vain kummallisen näköisiä tusinamutantteja, jotka sopisivat paremmin Marvel-sarjakuvien sivuille kuin 3D-räiskintöjen uudenajan airueeseen.
Eivät hirviöt sentään ihan surkeita ole, sillä niiden virtuaalikaaliin on ahdettu aimo annos tekoälyä, ahtaajana Quaken kuuluisien Reaper-bottien tekijä Steven Polge.
Hirviöt osaavat muun muassa hyökätessään kiertää esteiden ympäri, eivätkä jää ampumaan päin seiniä kuten lajitoverinsa Quakessa helposti tekevät. Unrealin hirviöt osaavat myös tarvittaessa perääntyä kulman tai muun vastaavan esteen taakse suojaan. Niin, ja ovathan ne todella mainiosti animoituja.
Näitä hirmuja on pelissä aika harvakseltaan, ja useimmiten niitä kohdataan vain pari kerrallaan. Ja kun ne vielä ovat aika perkuleen kestäviä, ei Quakesta ja varsinkin Doomista tuttua massamurhausfiilistä pääse Unrealissa syntymään. Kaikenlaiset veriroiskeet sun muut tuikitärkeät väkivaltaefektit ovat myös jokseenkin epäonnistuneita, ja näyttävät yhtä aikaa sekä tökeröiltä että epärealistisilta.
Massiivinen ulkoasu syö massiivisesti muistia. 32 megatavulla kiintolevy sahaa ja peli puuroutuu, mikä todella häiritsee. 64 megatavulla ongelma onneksi häviää.
Unrealin pelimoottori ansaitsee silti hatunnoston. Suurena parannuksena Quakeen nähden Unreal ei ole samalla tavalla sidottu huonepohjaiseen karttasuunnitteluun, vaan pelin engine sallii myös suuret ulkoilmatilat. Unreal on myös täynnä pieniä yksityiskohtia, kuten ääniefekteihin lisätty kaiku, joka vaihtelee sen mukaan, minkälaisessa tilassa pelaaja kulloinkin liikkuu. Suurimuotoinen karttasuunnittelu tosin kostautuu sillä, että enemmän tai vähemmän päämäärätöntä harhailua on tarpeettoman paljon.
Herrat Smith ja Wesson
Pelin asearsenaali on pääosin onnistunutta. Erilaisia aseita on yhteensä kymmenkunta, ja jokaisella on kaksi erilaista tulimoodia. Vaikka noin puolet aseista onkin kaavamaisia laserpislareita ja paukkurautoja, on mukana myös pari originellia tuttavuutta. Esimerkiksi Eightball on mielenkiintoinen väännös 3D-räiskintöjen perusaseesta, singosta. Normaalisti Eightball ampuu yhden raketin (tai kranaatin) kerrallaan, mutta jos painaa tulitusnäppäimen pohjaan, alkaa aseen rumpu täyttyä lisäammuksista, jolloin se lopulta räkäisee ulos jopa kahdeksan metallimunan ryppään kitusistaan.
Toinen hauska vempain on kosketuksesta räjähtävää limaa sylkevä Biorifle. Limaklimpeillä saa helposti tehtyä lyhytaikaisia miinotteita niin lattialle, seiniin kuin kattoihinkin. Myös sellainen tietokonepeleissä hämmästyttävän harvinainen ase kuin kivääri on päässyt Unrealiin mukaan.
Osa aseista on täysin epäonnistuneita. Esimerkiksi minigun on todella ankean näköinen ja -kuuloinen, ja kalpenee selvästi Quake 2:ssa olevan sisarensa rinnalla. Ne pakolliset laserpislaritkaan eivät kyllä tapa muuta kuin uskon pelinsuunnittelijoiden luovuuteen.
Moninepäpelattavuus
Unreal tarjoaa moninpeliin ja sen harjoitteluun botteja, eli tietokonevastustajia, joita voi lisätä vapaasti ihmispelaajien sekaan. Botit ovat kyllä täysin vailla inhimillisyyden häivääkään, niin murhaavan tarkasti ne ampuvat.
Kaksinpelinä, jossa toinen pelaajista toimi samalla serverinä, Unrealin beta toimi hävyttömän huonosti. Viiveen takia aseilla oli yksinkertaisesti mahdoton osua mihinkään. Jos mukaan otti botteja, ne tekivät ihmispelaajista selvää hetkessä. Oletettavasti moninpeli toimiikin paremmin niin, että serveriä varten on oma sitä varten pystytetty koneensa.
Perus-deathmatchin lisäksi Unrealissa on sisäänrakennettuna King of the Hill- ja Capture the Cow -moninpelimoodit, mutta ne eivät tuntuneet toimivan tässä testiversiossa lainkaan. Muutenkin moninpeli toimi vielä kovin epävarmasti. Isäntäkoneelle joutui pahimmillaan yrittämään yhteyttä kymmeniä kertoja ennen kuin sellainen viimein syntyi. Beta mikä beta.
Quake hautaan?
Unrealia tulee automaattisesti verranneeksi Quake 2:een, ja niin pitääkin, sillä onhan sitä mainostettu jo alun alkaenkin Quaken-tappajana. Unrealin upea grafiikka ei kuitenkaan riitä paikkaamaan sitä, minkä se häviää vertailussa Quake 2:een rankkuudessa, asenteessa ja yleisessä tunnelmassaan. Unreal ei yksinkertaisesti iske samalla tavalla kuin Quake 2.
Onhan tietenkin selvää, että Unreal ei mitenkään voinut ikinä vastata siihen kohdistuneisiin, täysin epärealistisiksi kasvaneisiin ennakko-odotuksiin. Ne unohtaen jäljelle jää komeasti toteutettu, mutta sisällöltään hiukan hengetön 3D-räiskintä, joka varmasti tarjoaa Quaken ja Quake 2:n tapaan hyvän alustan kotitekoisten muunnelmien ja muiden vastaavien väännösten tehtailulle.
Unreal-peliä voisikin ilkeämielisesti kutsua mahtipontiseksi Unreal-pelienginen demoksi. (Aivan kuten Quakea ja Quake 2:ta omien peliengineidensä demoiksi. _kl)
Alphaversio Unrealista voisi olla eri pelistä.
88
