Unreal II: The Awakening (Xbox) – Halo lite

Grafiikalla koreilevan Unreal II: The Awakeningin Xbox-käännös todistaa, että Xbox pystyy melkein samaan kuin PC.

Unreal II: The Awakening ei ole jatkoa Xbox Liven Unreal Championshipille vaan alkuperäiselle Unrealille, joka ilmestyi PC:lle 1998. Vaikka Unreal II (Pelit 3/03, 82 pistettä) sai PC:llä melko vaisun vastaanoton, se päätettiin kaikesta huolimatta kääntää vuoden viiveellä Xboxille.

Unreal II:n sankari on avaruussheriffi John Dalton, joka kiertää miehistöineen ylläpitämässä järjestystä avaruuden syrjäkolkilla. Lainvalvonta jää kuitenkin vähemmälle, sillä Dalton päätyy metsästämään tuntematonta alkuperää olevia muinaisjäänteitä, joita havittelevat niin maan keskushallitus kuin myös yksityisarmeijoiden tukemat moraalittomat suuryritykset.

Vaikka Unreal II:ssa viljellään paikoin varsin nasevaakin dialogia (pelastajalleen epäkiitollinen tiedemies on suosikkini), juoni tuntuu kovin väsähtäneeltä. Dalton kiertää oudolta planeetalta toiselle keräämässä muinaisesineen toisensa jälkeen, mutta jahdin tarkoitusta ei paljasteta kuin vasta loppumetreille. Siinä vaiheessa kun tarina toden teolla piristyy, peli on jo käytännöllisesti katsoen ohi.

Eri puolilla galaksia olevat muinaisjäänteet antavat hyvän syyn kierrättää pelaajaa mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Miljööt vaihtelevat inspiroituneista planeettaorganismeista vähemmän inspiroiviin räiskintäbunkkereihin.

Näkymätön vihollinen

Unreal II:n tärkein vahvuus on sen grafiikka, mitä pelin paikoillaan laahaava tarina vain korostaa. Omaperäisyyttä Unreal II:ssa ei ole tippaakaan, peli on kuin potpuri viime vuosien räiskintäpelien ilmeisimmistä kliseistä. Haloa Unreal II lainaa erityisen innokkaasti, mikä näkyy muun muassa kovasti tutun oloisissa aseissa.

Valitettavasti Xboxin televisioresoluutio ei tee Unreal II:n grafiikan yksityiskohtaisuudelle täyttä oikeutta. Sinisten kallioiden takaa räiskivät sinipukuiset sotilaat pystyi vielä erottamaan PC:llä, mutta Xboxilla ne hukkuvat taustoihin. Seurauksena on hätäistä paikoillaan pyörimistä: "Mistä helkutista minua oikein ammutaan?!"

Xboxin Unreal II ei muutenkaan näytä yhtä hyvältä kuin PC:llä: ruudunpäivitys takkuaa vaikka metalliset seinäpinnat ovat kadottaneet heijastuksensa. Pahiten tämän huomaa konemaisten drakkien kotiplaneetalla. PC:llä kromista kiiltävä konemaailma oli pelin hienoimpia, Xboxilla samasta paikasta on kiilto tiessään.

Kohtuuden nimissä on muistutettava, ettei Xboxin Unreal II sentään susiruma ole. Päinvastoin, parhaimpina hetkinään se näyttää yhtä hyvältä kuin PC:llä. Ase-efektit, varsinkin hulppeita tulipatsaita puhalteleva liekinheitin, ovat upeita.

Luodinkestävä sankari

Unreal II: The Awakening on melko hyvä Xbox-käännös melko hyvästä PC-räiskinnästä. PC:tä vaisumpi grafiikka unohtaen erot versioiden välillä jäävät vähäisiksi. Padiohjaus toimii hyvin, vaikka aseiden vaihtaminen saisikin olla rivakampaa. Hyvin suunniteltu äänimaailma toistuu Xboxin Dolby Digitalina kuin unelma. Toinen mainio Xbox-lisä on jaetun ruudun co-op-kaksinpeli.

Kaksinpelin ohella Unreal II:ssa on myös Xbox Live -moninpeli. Se on samaa joukkuepohjaista ja ajoneuvoilla kuorrutettua vääntöä kuin PC:n Unreal II:lle julkaistussa mainiossa XMP-moninpelissä. Xboxilla moninpeleihin ei kuitenkaan mahdu kahtatoista pelaajaa enempää, mikä kieltämättä latistaa tunnelmaa.

Oudosti Unreal II:ta on helpotettu Xboxilla kohtuuttoman paljon. Normaalilla vaikeusasteella kentät voi kirjaimellisesti juosta läpi, sillä sankari ei meinaa kuolla millään. Pelitilanteen tallentuminen vain kenttien välillä ei vauhtia juuri hidasta. Vaikeusastetta voi onneksi nostaa, jolloin peli muuttuu haasteellisemmaksi.

Unreal II: The Awakening on ihan kivaa scifi-paukuttelua. Se käy mukavasta välipalasta pahimpaan Halo 2:n nälkään.

77