Nettiräiskintöjen sinkohippakategoria tuntui jo ysäriaikaan kuivuvan jerkyksi. Unreal Tournament muutti kantani, sillä pihvi ei ole hetkeen maistunut näin mehevän veriseltä.
Nettiräiskinnöissä on yksi vakava vika: muut ovat niissä minua parempia. Linjoilla norkoilee yksinkertaisesti liikaa teinejä, joille ammuskelu tuntuu olevan ainoa paikka päteä. Ei ihme, jos lätty lätisee siihen tahtiin, että motivaatio valahtaa pohjamutiin jo parin illan jälkeen.
Unreal Tournament 3 on toista maata: vastaantulijat kaatuvat vähintään fifty–sixty-suhteella. Olen jopa muutaman erän paras pelaaja. Reflekseihin, ei niinkään tarkkuuteen, pohjautuvat taistelutaitoni ovat aina sopineet paremmin rehellisiin sinkohippoihin kuin varovaisiin nappi otsaan -semirealismipyssyttelyihin.
Tunnelma on parhaimmillaan hektinen. Miehet juoksevat sinne tänne, sähisevät säteet viuhuvat ilmassa ja ronskisti ärjyvät panssariajoneuvot jyräävät. Touhussa on reilu annos vauhtia ja aggressioita purkavaa ryminäfiilistä. Selkeät tavoitteet pitävät sekasorron kontrollissa ja radioliikenteen minimissä. Ruudulle lävähtävät ilmoitukset ja kuuluttaja kertovat missä tapahtuu ja mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Systeemin ansiosta joukkojen koordinaatio on kertaluokkaa paniikkisekoilua parempaa, sillä yhteen hiilen puhaltavan tiimin mukana ryynääminen tuo toimintaan aina oman säväyksensä.
Tripodien aika
Koska yksinpeli koostuu yhdentekevällä juonella kokoon nivotuista taisteluista, en uhraa siihen toista lausetta. Unreal Tournament 3 hommataan ennen kaikkea moninpeliksi ja leiviskä hoidetaan tyylillä. Turneen bravuurinumeroita ovat ajoneuvojen ryydittämä lipunryöstö (Vehicle CTF) ja tukikohtien valtaamiseen keskittyvä sotatila (Warfare). Kun parivaljakon kyytipojaksi pultataan tappomatsivariaatiot ja tavallinen lipunryöstö, tiivis nettipelipaketti on kasassa.
Suosikkimatseissani on aina jotain oheispuuhaa: vänkiä ajoneuvoja, vaihtoehtoreittejä tai syrjäisten tukikohtien valtaamista. Laajat kentät kannustavat räimettä rytmittävään tutkimusmatkailuun. Kahakoinnin tempo ei kärsi, sillä Warfare-pelimuodossa kartta näyttää tukikohdat, joiden omistuksesta kiistellään.
Toimintaa höystetään kattavan kanuunavalikoiman ohella letkeällä kulkuvälinekavalkadilla. Rakkineita on joka lähtöön: keveitä, raskaita, lentäviä, autoja ja outoja. Jokainen soturi omistaa kätevän liitolaudan, joka nopeuttaa jättikentillä etenemistä. Masiinoita ohjataan puoliautomaattisesti samalla kahden tatin räiskintästandardilla kuin ukkoja, mikä aiheutti hetken hämminkiä. Laitteet nimittäin pyrkivät kaartamaan kuvakulman suuntaan, jos kuski kaasuttaa eteenpäin.
Energiakuula vie omituisimman häkkyrän tittelin. Kuulan kakkosmuoto kimpoilee maastossa rempseän kaoottisesti Super Monkey Ballin tapaan. Tripodia muistuttava hirviömasiina herättää ansaittua kunnioitusta, kävelijän voimakkaat laserit kaatavat miehiä, tankkeja ja lentokoneita. Tukikohtia suojellaan raiteita pitkin rullaavilla tykeillä. Kaikeksi onneksi ajoneuvot eivät ole liian ylivoimaisia, sillä rakettikiväärit ja ohjukset tasoittavat mukavasti jalankulkijan tietä.
Porukan määrä ei tosin Xbox 360:llä päätä huimaa, sillä pelaajamaksimi on pudonnut boksilla suhteellisen vaatimattomaan kuuteentoista. Raihnaisen PS2:n SOCOM kykenee tuplasti suurempaan sakkiin, joten rajoitus on outo. Suurimmat kentät kumisevat toisinaan tyhjyyttään, vaikka apukartta koittaakin saattaa ihmisiä yhteen. En törmännyt häiritsevään lagiin, mutta toisinaan nettipeli yksinkertaisesti jämähti niin pahoin, että reset oli ainoa tie ulos.
Unreal Tournament 3 on huippuluokan sinkohippaa ja kunnianpalautus reflekseihin nojaaville tappomatseille. Ajoneuvolipunryöstöt ja warfare-kahakat antavat riittävästi purtavaa. Harmi vain, että taisteluiden pelaajakatto on nykymittapuulla aneemista luokkaa.
87
