Unreal Tournament ja Quake III ovat erottamattomia kilpakumppaneita. Ja ilmestyvät PS2:lle sopivasti yhtä aikaa.
Quake III:n ja Unreal Tournamentin välillä vallitsee identtisen idean takia kova kädenvääntö paremmuudesta. Molemmissa räiskitään tiimipeleissä ilman yksinpeliä kuljettavaa juonta tai taustarinaa. Unreal Tournament on kuin urheilupeli, sillä tavoitteena ei ole kliseinen maailman pelastaminen tai pahan kukistaminen vaan yksittäisten otteluiden voitto. Unreal Tournamentia ei voi pelata läpi sen enempää NHL 2001:täkään.
Pelivaihtoehtoja on neljä. Alussa valittavana on vain perinteinen deathmatch, joka on pelimuodoista typerin: tapa kaikki muut ilman sen kummempia kuvioita. Peli on tylsä netissäkin ja vielä tylsempi, kun vastassa on vain aivottomat tekoälyn ohjaamat vastustajat eli botit. Menestys deathmatchissa avaa onneksi muita pelimuotoja.
Domination on astetta järkevämpi vaihtoehto. Siinä tappamisen sijasta päätavoitteena on vallata kentältä olevat alueet omalle joukkueelle.
Assaultissa taas voittoon riittää vain yhden ainoan maalialueen valtaaminen. Joukkueet on jaettu puolustavaan ja hyökkäävään, jolloin puolustajien tehtävänä on esimerkiksi estää hyökkääjiä karkaamasta linnasta. Aikarajan täytyttyä tai hyökkääjien onnistuttua vaihdetaan puolia ja nopeammin maalialueen vallannut joukkue voittaa.
Lipunryöstössä molemmilla joukkueilla on tukikohdassaan oma lippu, jota pitää puolustaa ja samalla varastaa vastustajan lippu naapuritukikohdasta.
Paikka, kieri, anna tassu
Ainoastaan deathmatchissa pelaaja on yksin, muissa vaihtoehdoissa kaverina on yksi tai useampi botti. Jotta sotiminen ei olisi vain yksinään juoksemista, voi boteille antaa neljä yksinkertaista komentoa, joita ne myös tottelevat huomattavasti aitoja ihmispelaajia paremmin.
Puolusta-komennolla botit suojaavat omaa tukikohtaa, jolloin ne osaavat palata sinne järkevää reittiä mistä tahansa kentän pisteestä. Hyökkää-komennolla botit kirmaavat vastustajan tukikohtaan. Paikka-komennolla saa tekoälyn jäämään kyttäämään esimerkiksi tärkeään risteykseen ja seuraa-komennolla kaverit seuraavat perässä kuin hyttyset suvi-illassa.
Komennot toimivat mainiosti ja ne voi antaa joko koko joukkueelle tai vain yhdelle tietylle botille. Komennoissa häiritsee ainoastaan se, ettei esimerkiksi vartioon komennettu tekoäly-ukkeli kerro, kun se kyllästyy kämppäämään ja lähtee liikkeelle.
Taskulamppu aseena
Unreal Tournamentin aseet ovat pelin selkein pettymys, sillä 12 pyssykkää ovat toinen toistaan tylsempiä eikä minkäänlaisia erikoisammuksia ole. Aseiden ulkonäkö voi muuttua rajustikin, mutta efekti on yleensä sama: ykkösnapista piipusta lentää valokaari ja toisesta räjähtävä pallo. Ainoastaan kiikarikiväärissä ja kimpoavia kiekkoja ampuvassa ripperissä on persoonallisuutta, sillä niillä räiskiminen eroaa selkeästi muista aseista.
Jos tykit ovatkin toistensa klooneja, 50 kenttää ovat sitäkin monipuolisempia. Maisemat vaihtelevat avaruusaluksen käytävistä patoaltaaseen, jossa lilluu tykkivene. Useimmiten soditaan tutusti ahtaissa sokkeloissa, mutta niihin on saatu eloa ympäristöä ja varsinkin valaistusta vaihtelemalla. Ahtaissa sokkeloissa taisteluiden rytmi pysyy kiivaana eikä luppohetkiä juuri tule.
Grafiikka on perusnättiä, valaistusefektit näyttävät aina kivoilta. Selkein ongelma on hahmojen South Park -oloinen animaation. Viholliset vipeltävät ruudulla sellaista vauhtia, että ne näyttävät liukuvan ruudun poikki eikä jalkojen liikettä juuri huomaa. Väistellessään luoteja pomppimalla hahmot eivät näytä edes ponnistavan.
Samalla koneella multitapilla pelaaminen toimii teknisesti hyvin, vaikka ruutu olisi jaettu neljälle pelaajalle. Ruudunpäivitys hidastuu välillä, mutta aika harvoin ja on helposti ennakoitavissa. Useimmiten kone menee polvilleen lähitaisteluissa, joissa kaikki pelaajat pyörivät samassa nurkassa räiskien hillittömästi.
Hiiri pelasti päivän
Ohjaus toimii loistavasti, vaikka padilla pelatessa näppäimiä ei saakaan päättää itse. Kontrollit valitaan eri vaihtoehdoista, joista melkein kaikki noudattavat standardiksi muodostunutta kahden tatin systeemiä: toisesta tatista käännetään katsetta ja toisesta liikutetaan koko miestä. Liipaisimet ja muut avainnapit ovat padin hartioissa.
Tatilla tähtääminen on hidasta hommaa, mutta ongelma on kierretty tähtäysavulla. Ammukset hakeutuvat lähimpään viholliseen, kunhan ristikko on edes auttavasti vainolaisen suunnassa. Apu toimii varsin huomaamattomasti, sillä ihmisten välisissä kaksintaisteluissa voittaja on yleensä se vikkelämpi ja tarkempi.
3D-räiskintöihin ei ole kuin yksi toimiva ohjaussysteemi eli hiiri-näppiskombinaatio. Muut ovat sen rinnalla pelkkiä korvikkeita. Unreal Tournamentia voi ja kannattaa pelata USB-hiirellä ja -näppäimistöllä, jolloin ohjaussysteemi muuttuu hyvästä täydelliseksi. Tosin yhdellä koneella voi pelata vain yksi ylivoimainen hiirimies, minkä varsinkin nelinpelissä kasvattaa katkeruutta.
Erittäin hyvä, ei täydellinen
Botit toimivat peliseurana paremmin kuin uskoin, mutta eivät korvaa nettiyhteyttä. Vaikka nettipelaaminen yleensä onkin käsittämätöntä häröilyä ja hirveän ruikutuksen lukemista, oikeiden ihmisten peittoaminen tuntuu aina hauskemmalta kuin typerälle koneelle pärjääminen.
Käännöspelit ovat usein huonompia kuin alkuperäiset. Syy on nyt harvinaisen selvä, sillä netti- ja lähiverkkomoninpeliksi suunniteltu Unreal Tournament on ilman verkkoyhteyksiä torso.
Unreal Tournament on hauska ja toimiva räiskintä, ei enempää eikä vähempää. Suurin ongelma on se, että siitä puuttuu kokonaan se huippupeleistä tuttu koukutusefekti. Unrealia ei ole pakko pelata illasta aamuyöhön, vaan räiskintä on parhaimmillaan juuri pieninä annoksina. Yksi ottelu on yleensä riittävä kerta-annos.
Unreal on yksinpelinäkin parempi kuin TimeSplitters, jonka suosiota en ymmärrä edes selittämällä. Quakeen verrattuna Unreal on kuitenkin niin samalla viivalla, että on aika sama kumpaa pelaa. Sisältö ja vahvuudet ovat yhteisiä.
86
