Urban Chaos (PC) – Katuväkivaltaa

Viis väkivallasta, sillä katu-uskottavuuden ja Asenteen ymppääminen peleihin, ainakin PC-peleihin, on paljon akuutimpi ongelma. Uusin yrittäjä on karvasaappainen naispoliisi D'Arcy pelissä Urban Chaos.

"Vuonna 1999, sen seitsemäntenä kuukautena taivaista saapuu suuri kauhun jumala. Hän palauttaa elävien kirjoihin mongolien mahtikingin, ja sota tietty raivoaa tapahtumien ympärillä." Profeetanmaineisen Nostradamuksen löpinät sopivat hyvin Urban Chaoksen taustatarinaan. Ukkohan oli jonkin sortin sekopallo, joka kirjoitti puuta heinää, ja niinpä hänen ympäripyöreistä sepustuksistaan voi jälkikäteen tulkitsemalla löytää hyvinkin tarkkoja ennustuksia.

Pelaaja on musta naispoliisin alku, D'Arcy, kuvitteellisessa Union Cityssä. Aika on nyt. Rikollisuus ja väkivalta ovat paisuneet mielettömyyksiin asti, uusi kultti valtaa alaa jengien parissa ja jotain suurta tuntuu olevan tapahtumassa – vaan mitä? Vastaus voi löytyä Roper McIntyreltä, viikinkimäiseltä mysteeriomieheltä, johon törmätään jo seikkailun alkumetreillä. Seikkailun edetessä myös Roperia pääsee ohjastamaan.

Urban Chaos jatkaa kliseelinjaa myös sikäli, että sijoittuu Amerikkaan, maahan, johon tuntuu viihteessä sijoittuvan kaikki muukin ufojen vierailusta Jeesuksen toiseen tulemiseen.

Sillisalaatti

Urban Chaosin tehnyt Mucky Foot on Bullfrogista eronnut ryhmä, jonka esikoinen Urban Chaos on. Peli on kuvattu hahmon takaa, tuttuun Eidos-tyyliin. Kuten nykyään on trendikästä, sotkee Urban Chaos toimivaan peruskuvioon lainoja myös muista peligenreistä. Urban Chaosissa lainat ovat tylsä ja vähäliikkeinen lähitaistelu sekä töksähtävän epäpelattava ajo-osuus.

Osuudesta toiseen liu'utaan täysin huomaamatta: hyppää lukitsemattomaan autoon ja voit ajaa sillä. Nyrkit pystyyn ja voit tapella kenen kanssa tahansa, vaikkapa sivullisen. Vedä ase esiin ja voit taistella. Näin sen pitääkin toimia.

Tehtävät ovat toimintapainotteisia, mutta on mukana puzzlentapaistakin. Perinteistä vipu- ja nappulameininkiä on vähän, useammin pitää keksiä, miten pääsee jonkin rakennuksen katolle tai muurin yli. Itse pelin juoni on lineaarinen, mutta tehtävissä saa sompailla vapaasti, harmittavan usein kylläkin aikarajan puitteissa. Pientä hahmonkehitystäkin on luvassa: kentistä löytää ominaisuuksia kohottavia bonuksia.

Lähitaistelussa pärjää, kun potkaisee vastustajaa munille, vääntää tämän maahan ja sitten joko suorittaa pidätyksen tai potkii maassa makoilevan rikollisen hengiltä. Jos on kiire, nopein tapa taltuttaa vastustaja on kampitus ja sitten pidätys. Yksinkertaisia combojakin on luvassa, ja usean rikollisen hyökätessä yhtä aikaa voi potkia myös sivuilleen ja taakseen, jos uunokit käyvät liian innokkaiksi.

Kun itse pyllähtää maahan, ovat vitsit vähissä, sillä maasta ei nousta nopeasti. Usein kävi niin, että taistelun siirtyessä kadulle joutui auton töytäisemäksi, jonka jälkeen rosvo sai rauhassa ampua tai potkia pelin pilalle.

Taistelua voi tehostaa mätkimällä veitsellä tai pesismailalla. Myös maasta löytyviä roskia, roskiksia ja sellaista voi poimia ja viskoa, mutta hyödyttömältä se tuntui.

Räiskintäpuoli toimii

Ampuessa tarvitsee vain kääntää naama suunnilleen rikollisen suuntaan. Maltti on valttia, sillä usein sivulliset juoksevat tulilinjalle, mistä syntyy rumaa jälkeä. Poliisijohto vähän huomautti, että sivullisia pitäisi varoa, mutta muuten katujen koristelu siviilien raadoilla katsottiin sormien läpi.

Tähtäinsysteemi on paranneltu versio Virtua Copin vastaavasta. Lähimpänä edessä oleskelevaan hahmoon saa lukituksen automaattisesti, minkä merkiksi hänen päälleen ilmestyy tähtäin. Kun viholliset ampuvat takaisin, ilmestyy oman hahmon päälle vastaavasti tähtäin, josta selviää muun muassa ampujan suunta. Todella hyvä juttu, jos hyökkäys tulee vaikka takaviistosta. Toinen hyödyllinen apuri on tutka, josta näkee paitsi rikollisten sijainnin, myös tehtävän kannalta tärkeiden suunnistuspisteiden suunnan.

Aseita on vain muutama: pistooli, haulikko, rynnäkkökivääri ja käsikranaatit. Aseen valinta hätiköiden johtaa onnettomuuksiin, koska ase valitaan kelaamalla yhteen suuntaan rullaavasta listasta. Jos mukana on paljon kamaa, tulee usein kiireessä valituksi esimerkiksi räjähdepanos, joka sitten liipaisimesta putoaa omiin jalkoihin. Pikavalinta numeronapeista auttaisi paljon.

Enemmän kuitenkin harmittaa krooninen ammuspula. Tehtäviä lähdetään yleensä selvittämään ilman raskasta aseistusta, vain rupupistoolilla ja muutamalla paukulla varustettuna. Ei kovin uskottavaa, jos kerran kaduilla on käytännössä sotatila. Onneksi takavarikoitua todistusaineistoa saa vapaasti käyttää rosmojen siivilöimiseen.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun on Urban Chaosissa saanut tassuihinsa M16-kiväärin ja lävistänyt sillä kymmenennen rikollisen, valtaa mielen outo deja vu. Yhtenä esikuvana on selvästi ollut vuoden '99 parhaisiin PlayStation-peleihin kuulunut Syphon Filter, erinomainen sekoitus toimintaa ja seikkailua. Samalle tasolle ei Urban Chaos kuitenkaan yllä.

Kaunis kaupunki

Urban Chaosin kaupunki on onnistunut. Rakennukset, kadut, ihmiset ja autot näyttävät hyvinkin aidoilta, ja vaikutelmaa vain korostavat hyvät taustaäänet ja suuri yksityiskohtien määrä.

Hylsyt lentelevät aseista kadulle, jossa ne kierivät hetkisen, märistä jaloista jää mutaisia kengänjälkiä, haavoittuneista hahmoista tipahtelee maahan verta ja puista leijailee alas lehtiä, joita tuuli lennättää. Sadelätäkötkin laineilevat, heijastavat maisemaa ja niihin lässähtävistä pisaroista syntyy kauniita aaltoympyröitä. Eniten kuitenkin hämmästyin, kun vilkaisin yötaivaalle, ja tajusin tuijottavani seulasten tähtikuviota. Mucky Foot on jaksanut säätää.

Valoefektit ovat melko tavanomaiset häikäisyineen ja varjoineen. Jos jostain täytyy valittaa, se on savu, joka Voodoo2:lla hidasti peliä suhteettomasti ja näytti ruman rasteroidulta. Muuten grafiikka oli miellyttävän nopeaa. Quaken päivitysnopeuksiin ei tietenkään ylletä, mutta onpahan grafiikan monimutkaisuuskin aivan eri luokkaa.

Äänipuoli on muuten hyvä kolmiulotteisuuksineen päivineen, mutta hahmojen kommenteissa ei liialla monipuolisuudella juhlita. Vedä ase tiheään kansoitetussa paikassa, ja hermot ovat mennyttä, kun akka kiekaisee sata kertaa "Stop, police!" Myös joka taistelussa kuultavat "I'll bust your ass" ja tukahtunut "asshole" parantavat kuvaa hahmojen ilmaisutaidosta.

Tilanteen tallennus onnistuu vain tehtävien välillä, joten ainakin paikat tulevat tutuksi, koska niitä joutuu kelaamaan useampaan kertaan. Tehtävät eivät ole kovin pitkiä, mutta silti pinnaa vaaditaan samojen lööpereiden kuuntelemiseen useaan otteeseen.

Urban Chaosista jäi hyviäkin muistoja, päällimmäisenä aidon näköinen kaupunki ja yksityiskohdat, eli toisin sanoen pelin grafiikka. Ikävä vain, ettei tätä nättiä peliä ole kiva pelata, paljolti epämukavasti liikkuvan kameran ja typerän tilanteentallennuksen takia. Viimeiset naulat arkkuun olivat aikarajat, tylsä väkivalta ja kaikkialla viljelty mauton kielenkäyttö. Asennoitusmisongelmani kaikkeen katu-kewliyteen ei sekään auttanut.

Kyllä Eidos osaa tehdä hyviäkin pelejä Lara-muottiin, kuten Soul Reaver ja Nomad Soul osoittivat. Urban Chaos ei kuulu tähän armoitettuun joukkoon, vaikkei nyt suoranaisesti huono olekaan. Oikea kirosana Urban Chaosia kuvaamaan on "keskinkertainen."

74